Takautumat/välähdykset ovat nyt pysyneet poissa, siis ei ole nyt tullut uusia muistikuvia vanhoista jutuista ja olen saanut sen verran etäisyyttä näihin seuraaviin välähdyksiin joten ajattelin kirjoittaa ne ensimmäistä kertaa ”ulos”.
Nämä välähdykset liittyy tapahtumaan jolloin olin 11 vuotta ja ovat samasta tapahtumasta. On se ihmisen mieli kummallinen… Kun se voi unohtaa täysin joitain asioita suojatakseen itseään. En ole kyllä ennen uskonut siihen että voi unohtaa jotain asioita ihan totaalisesti (tietenkin pikkulapsiajat ovat unohduksissa iän takia), olen aina ajatellut että kyllä sitä jotain TIETÄÄ, ettei voi täysin unohtaa vaikeita asioita vuosikymmeniksi (tai ikuisesti) mutta näköjään siis voi.
Tämä tuli viime vuoden lopulla täysin puskista… yksi laulu toi välähdyksen… olin autossa silloin ja piti pysäyttää auto hetkeksi koska välähdys tuli niin rajuna ja totena ihan kuin olisin ollut siinä tilanteessa uudelleen. Olin sen kaiken täysin unohtanut ja edelleenkin on siitä paljon mustaa… kriittisin kohta on ihan pimennossa vieläkin…
Eli ensimmäinen välähdys… Olen kadulla ja kumartuneena viereen pysähtyneen auton ikkunaan. Autossa on mies (en tiedä onko tuttu vai ei mutta kaupunki on vieras minulle joten pakko olla tuntematon), nousen autoon… en tiedä mitä mies sanoi jotta nousin autoon… en tiedä mitä ajattelin kun nousin autoon… en ymmärrä miksi niin tein… mikä voi saada 11 vuotiaan nousemaan vieraan miehen kyytiin… onhan siitä aikaa ja siihen aikaan ei puhuttu pedofiileistä, ei ”pahoista” ihmisistä, luotettiin ihmisten hyvyyteen jne. mutta kuitenkin…
Toinen välähdys (ja tämän sain ensimmäisenä silloin autolla ajaessani)… Auto on pysäköitynä syrjäiselle seudulle, on pimeä syksyinen ilta… istun etupenkillä ja itken… sanon heikosti ”älä”… mies on kumartuneena puoleeni ja kuiskuttaa korvaan ”Ei mitään hätää”, toinen käsi on puseroni sisällä rinnan päällä (jos nyt 11 -vuotiaalla mitään rintoja on) hipelöiden sitä…
Kolmas välähdys… istun edelleen etupenkillä ja itken… mies kumartuu ylitseni ja laskee selkänojani alas…
Neljäs välähdys… olen äitini kerrostalon pihalla yksin… kävelen ulko-ovea kohti… päätän ”Tätä EI IKINÄ tapahtunut, en IKINÄ kerro kenellekään” ja avaan oven…
Ja unohdin täysin totaalisesti koko tapahtuman enkä ikinä kertonut kelleen…Mutta sitten viime vuonna se tuli niin elävästi tajuntaan että ei ole epäilystäkään siitä onko tapahtuma totta… Mutta osa on vielä pimennossa ja saattaa jäädäkin ikuisesti… ehkä hyvä niin…
Minun on vaikea ymmärtää sen ikäistä itseäni, mikä ihme on voinut saada minut vieraan miehen kyytiin ja vieraassa kaupungissa?? Siihen haluaisin vastauksen, haluaisin muistaa mitä ajattelin, mitä mies sanoi…
Kommentit
Lähetä kommentti