SE

Kun kerroin ex-miehelleni Siitä tapahtumasta seurustelumme alkuaikoina (eli n. 19 vuotta sitten) hän ei uskonut. Hän ajatteli että keksin koko jutun tai sitten olin suostunut siihen ja tullut vain myöhemmin katumapäälle. Hän uskoi minun suostuneet seksiin kolmen miehen kanssa koska nuoruuteni oli aika villiä… Jollain kapakkareissullaan hän oli vielä nähnyt yhtä niistä ja keskustellut asiasta sen kanssa…

Jostain syystä sitten vajaa kaksi vuotta sitten tuo vanha tapahtuma tuli "päälle" ja toi tosi pahoja ahdistuskohtauksia ja posttraumaattisen stressireaktion, jäin sen vuoksi jopa sairaslomalle töistä (jota sitten kesti 2 ½ kuukautta ja sen aikana tuli sitten lopullinen erilleen muuttokin miehestä). Mies ei voinut millään kestää ja käsittää reaktioitani. Hän sanoi että minä teeskentelen jotta voisin olla huolehtimatta hänestä. Hänelle kun oli sattunut onnettomuus jonka vuoksi joutui puoleksi vuodeksi sairaslomalle. Onnettomuus jätti pysyvän vamman mutta tämä vamma oli sellainen että sitä ei nähnyt päällepäin. No hän siis ajatteli että teeskentelin reaktioni vanhaan asiaan jotta voisin olla huolehtimatta hänestä ja hän oli hyvin vihainen että NIIN VANHA asia vaikuttaa meidän parisuhteeseen ja kun hän ei ollut edes syyllinen koko tapahtumaan aikanaan.

Toisena hetkenä hän saattoi olla vihainen ja sanoa että ei Sitä edes tapahtunut vaan olin aikanaan suostunut siihen touhuun. Eroon johtanut tapahtumasarjakin alkoi siitä että hänen oli PAKKO tehdä jotain koska HÄN EI KESTÄNYT katsoa minua siinä tilassa…

Eron jälkeen hän sitten kertoi Siitä muutamalle ihmiselle selittääkseen miksi oli riehaantunut ja uhkaili minua sillä että julkaisee asian paikallislehdessä ja/tai kertoo sille ja sille. Kylässämme asuu yhden Niistä mummi ja mies uhkaili välissä kertoa hänelle Siitä. Minä olin kauhuissani, tuntui että menen sekaisin ajatuksesta että mies levittelee asiaa pitkin kyliä.

Mies sanoi kertoneensa vanhimmalle pojallemme Siitä selityksenä käytökselleen… En tiedä onko totta vai vain halusiko loukata minua, en ole ottanut puheeksi poikani kanssa asiaa, enkä aio koska saattaahan olla että mies ei kuitenkaan kertonut…

Nyt Se asia siis on jo pyörinyt mielessä vajaan pari vuotta jopa niin paljon että yhteen aikaan yritin selvittää mitä asiasta on virallisissa papereissa. Poliisilaitoksella ei ollut mitään merkintää… Poliisi sanoi että jos siitä on kirjattu virallinen rikosilmoitus niin ne ilmoitukset säilytetään arkistoissa 40 vuotta eli siis siitä ei ollut tehty virallista paperia. Itse en enää muista mitä poliisilaitoksella tapahtui ja allekirjoitinko mitään, kerroin kyllä tapahtuneen mutta siihen aikaan Se oli asianomistajarikos eli itse piti asiaa viedä eteenpäin. Sairaalapapereistani löysin merkinnän tutkimuksesta… Mikä jo yksistään helpotti oloani koska aina välissä tuli epäilys että onkohan Sitä edes tapahtunut, onko kaikki ollut vain unta ja mielikuvitusta.

Jotenkin vain häiritsee se että miten poliisit suhtautui asiaan… Olinhan 15-vuotias niin voisi kuvitella että poliisit olisivat soittaneet vanhemman paikalla (vaikka minä olisin estellytkin) ja sekin kun poliisit silloin yöllä sitten veivät yöpaikkaani niin ne jättivät minut vain pihalle. Eivät tulleet sisälle ja selittäneet mitä on tapahtunut… Jotenkin jäi vain tunne että olen ihan YKSIN asian kanssa… Ja 15-vuotiaan aivoilla tulin siihen tulokseen että minusta ei ole yksin asiaa ajamaan kun tukea ei tule mistään suunnasta… Että kaikille on parasta kun unohdan asian ja teeskentelen että mitään ei ole tapahtunut… Siihen aikaan mihinkään ei ohjattu eikä kukaan soitellut perään että miten voin jne.

Toivottavasti nykyään asiat ovat paremmin, UHRIA EI JÄTETÄ YKSIN ja taitaa nykyään tuo olla jo törkeä Sellainen (kun tekijöitä useampi) jolloin se ei ole enää asianomistajarikos vaan tullessaan poliisin tietoon, syyttäjä vie sen eteenpäin joka tapauksessa…

Niin että Te jotka olette kokeneet saman ja luette tätä, älkää jääkö asian kanssa yksin!!! Vaan menkää itse hoitoon (jos kukaan ei ohjaa) ja käsitelkää asia ettei käy niin kuin minulle että asia jää vuosikymmeniksi pimentoon ja painuu niin syvälle että sitä on nykyhetkenä vaikea kaivaa esille niin että sen pystyisi käsittelemään "pois". Koska tosiasia on että Sellainen asia on PAKKO käsitellä jotta se ei vaikuta elämään ja omiin valintoihin!