Äitiys

Jotenkin on taas jonkun aikaa epäilyttänyt oma äitiys, ilmeisesti ex-miehen puheista johtuen… Sitä vain välissä alkaa niin epäileen että onko sitä hyvä äiti vai ei ja olisiko sittenkin mies parempi huoltaja… Mies kyllä halutessaan on hyvä isä, touhuaa ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Tietenkään en ole näkemässä mitä tekevät kun ovat isällään. Varsinkin nuorimmaiselle on aina ollut isä erittäin tärkeä.

Ja omaa ”huonouden” tunnetta lisää tämä jonkin sortin masennus, kun ei asiat jaksa innostaa samalla tavalla kuin ennen ja pakolliset asiat jää tekemättä joskus. Toisinaan annan lapsille mikroruokaa kun en jaksa/viitsi laittaa ruokaa. Pyykinpesu on todella vaivalloista. Olen aina jostain syystä inhonnut puhtaan pyykin laittamista kaappeihin mutta nyt se tuottaa vielä enemmän vaikeuksia, saattaa päiväkausia puhdas pyykki lojua odottamassa viikkaamista. Siivous venyy ja venyy jne.

En tiedä, nyt taas on ollut tunne että mies jotenkin aivopesisi lapsia… Että se jotain puhuu niille valmistaen niitä siihen että kun ensivuoden alussa loppuu määräaikainen huoltajasopimus, niin lapset silloin ilmaisisivat halunsa muuttaa isälleen tai jotain. Kyllähän nyt jo välissä nuorimmainen tulee isältään uusien "ehdotusten" kanssa jotka selkeästi on lähtöisin miehen suusta. Tai muuta "painostamista", kuten viimeksi puhelun aikana lapsi sanoi että jäävät vielä yöksi ja isä huusi takaa "Kuukaudeksi".

Minä en halua peloistani huolimatta alkaa tivaamaan lapsilta mitä puhuvat isänsä kanssa vaan yritän luottaa järkeen ja siihen että jos huoltajuudesta tulee riita niin sosiaalitoimisto osaa katsoa järkevästi ja puolueettomasti vain ja ainoastaan vain lasten etua.

Itseäni varten listaan tähän asiat jotka puoltaa sitä että lapset jää edelleen asumaan luokseni:

• minulla on se omakotitalo jossa lapset on varttuneet ja kasvaneet, mies asuu vuokrakaksiossa
• minulla on isommat työtulot
• minä osaan laittaa ruokaa (mies vain muutamaa ruokalajia)
• minä osaan auttaa lapsia läksyissä koulutuksieni takia (en väitä että mies on tyhmä mutta hänellä koulu jäänyt peruskouluun ja siitäkin aikaa)
• minä reissaan lasten kanssa lomilla (miehellä ”kahvikuppineuroosi” joka estää sitä reissaamasta tai kulkemasta)
• minä osaa hoitaa kaikki juoksevat asiat yms.
• minä huolehdin lasten lääkkeiden otosta säntillisesti (nuorimmaisella migreeninestolääkitys ja miehen luona eivät muista juurikaan niitä ottaa mikä suututtaa minua… migreenit kun saattaisivat jäädä kokonaan pois jos ottaisi sielläkin lääkkeet)
• minä ostan lasten vaatteet yms. (mies ei osaa ostaa ilman lasten läsnäoloa niille vaatteita)
• minä kuljen lasten vanhempainilloissa yms. tapahtumissa (mies ei juuri tuon neuroosin vuoksi)
• minun kotona niillä on tilaa (sisällä ja pihalla à iso piha ja iso tontti 0,5 ha, lähin naapuri kaukana) mellastaa
• minä en hauku miehen sukulaisia/miestä lapsille
• minä en kiristä lapsia milloin milläkin
• minä en hylkää lapsia kostaakseni miehelle
• minä en juo (kuin sen 5-6 kertaa vuodessa muutaman siiderin kerrallaan), enkä varsinkaan muistia pois
• lapset voi aina luottaa minuun
• minä asetan rajoja lapsille ja yritän pitää niistä kiinni, en suostu kaikkeen vaikka tulisi lapselle paha mieli
• en anna lapsille karkkia/limsaa muulloin kuin karkkipäivänä (mikä suututtaa joskus paljon kun mies antaa karkkia tiuhaan ja varsinkin nuorimmaisella on huonossa kunnossa hampaat)
• minä kykenen tarvittaessa ohjaamaan lapset ammattiauttajalle (mies oli niin vihainen kun laitoin yhden lapsen käymään muutaman kerran koulukuraattorin juttusilla avioeron vuoksi)
• pidän kiinni nukkumaanmenoajoista koulupäivinä
• annan rakkautta ja läheisyyttä ja hellyyttä (niin kyllä mieskin ottaa lapsia syliin ja halailee)
• pidän huolen että lapset tuntee minun sukulaiset ja tapaavat näitä päivittäin (äitini, siskoni, siskonlapset), mies haluaisi vieroittaa lapset minun sukulaisista kokonaan toisinaan

Entä ne asiat jotka puoltaa huonoa äitiyttäni…

• tuhlaan rahaa (liikaa itseeni)
• tällä hetkellä olen aika laiska eli laiska siivoamaan, laittamaan ruokaa, ulkoilemaan jne.
• joskus kun uupumus iskee annan lasten pelata liikaa koneella kun en jaksa alkaa rähisemään siitä
• pitäisi olla enemmän kiinnostunut lapsista ja huomioida niitä enemmän mutta kuka määrittelee mikä on tarpeeksi… mieskö?
• pitäisi puhua lasten kanssa avoimesti asioista (niinpä, kun en kykene edes terapeutin kanssa puhumaan, vielä sitten lasten)
• ärsyynnyn joskus lapsille ihan turhasta ja on vaikea tunnustaa tätä lapsille

No listaa tehdessäni tajusin että tuo ”huonous” on jokin epämääräinen möykky rinnassa, tunne että en ole tarpeeksi hyvä… sama tunne joka on muutenkin minussa, että en ole riittävä/hyvä ihminen ylimalkaan, että minussa on jotain vikaa, pahasti pielessä… Eli se liittyy tuohon minun PERUSTUNTEESEEN omasta huonoudesta/riittämättömyydestä ja miehen puheet aktivoivat sen sitten tulemaan pintaan…

Millähän sitä saisi tuon perustunteen muuttumaan että tuntisi olevansa riittävä/tarpeeksi hyvä. Koska vaikka luen tuota listaa ”hyvyydestäni”, se ei vakuuta minua tunnetasolla.. Se ”möykky” on ja pysyy…