Ihmispelko

Minulla on ollut jo niin kauan kuin muistan ”ihmispelkoa”, siksi sitä kai voisi kutsua. Mutta vuosien varrella olen oppinut elämään sen kanssa, kulkemaan ”ihmisissä” vaikka sisällä myllertää pelko ja paniikki. Hallinta onnistuu noiden roolien avulla. Niiden avulla ulospäin ei ehkä näy juuri mitään sisäisestä paniikista. Mutta silti se paniikki on siellä ja se estää kuitenkin monenlaisia menoja…

Pahimmillaan kaupassakin käynti on yhtä sisäistä taistelua. Yhteen väliin siirsin ja siirsin kauppaan menoa ja menin vasta kun oli ihan pakko. Kun kauppaan sitten pääsin, luikin siellä hyllyjen välissä ja kyttäsin että näkyykö tuttuja ja pakenin hyllyjen seassa, jos näkyi.

Kassalle menoa saatoin kytätä 10-20 min. kun piti olla ”sopiva” rako, eli niin että kassalla EI SAANUT olla yhtään tuttua ja mieluusti niin että olisin ainoa kassalla oleva. Jos väkeä oli niin että en voinut olla ainoa, yritin olla kuitenkin jonon viimeinen niin että kukaan ei tulisi taakseni. Mutta yleensähän aina joku tuli taka jonoon. Silloin oloni oli tosi surkea ja olin kauhuissani, tunsin selkeästi takana olevan ja jännitin niin että tuntui etten kykene liikkumaan. Kassahihnalla lappaessani tavaroita piti minun itse olla kassan ja kärryn välissä jotta pystyin tavarat lappamaan selin takana oleviin. Samoin kun tyhjensin kärryn, menin heti niitä saman tien pakkaamaan, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti kassalta pois. Kaikkein kamalin tilanne oli jos kassalla ollessani joku tuttu tuli kauppaan ja tuli puhuttelemaan siihen kassalle. Siksipä en koskaan katsonut ovelle päin jotta jos joku tuttu tulee niin ei tarvitse tervehtiä ja pelätä että tulee juttelemaan.

Sitten kun sain maksettua ja tavarat olivat pusseissa olo muuttui turvalliseksi ja kykenin jo katsomaan ympärilleni…

Nykyään tilanne ei onneksi ole enää noin paha, jäljellä on vain tapa lappaa ostokset hihnalle selin takana oleviin ja alkaa saman tien niitä pakkaamaan. Nykyään kykenen pakollisia asioita hoitamaan ihan ilman suurempia paniikkeja mutta vapaaehtoiset ovat toinen juttu. Yritän aina silloin tällöin mennä jollekin kiinnostavalle kansalaisopiston kurssille mutta ne on pakko lopettaa alkuunsa kun ahdistus kasvaa liian suureksi.

Pitääpä joku kerta kirjoittaa tänne yksi esimerkkikeskustelu mikä tapahtui päässäni kolmen äänen kesken kun kävin joulupäivällisellä viime vuonna. Silloin kirjoitin sen heti ylös terapeuttiani varten… Se on hyvä esimerkki siitä mitä päässäni alkaa tapahtumaan kun menen ”ihmisiin”…

Mutta eilen oli hyvä päivä J Aurinko paistoi ja minä olin lasten kanssa laskettelemassa koko päivän. Toinen kerta tälle vuodelle mutta minulla onkin edellisestä kerrasta 20 vuotta. Nyt piti siis opetella koko homma mutta eilen alkoi jo sujumaan ja tuntumaan että tämähän on kivaa… Ensimmäisenä päivänä pelkäsin muita ihmisiä ja pää meinasi sen vuoksi panna stopin mutta onneksi lupasin lapsille toisenkin kerran joten oli pakko lähteä uudelleen ja nyt ei enää muut pelottaneet vaan saatoi keskittyä itseeni ja omiin laskuihin...

Ensi vuonna aion aloittaa sen harrastuksen tosissani.