Siipiä vaille

Paskan marjat! Tänään rinnan valtasi älytön sääli exää kohtaan!! Hittolainen ja vain sen takia kun huomasin että oli yhdestä jutusta maksanut turhaan 10 liikaa (ei edes minulle). Tuli älytön halu mennä ja selittää kuinka oikaisee jutun jotta saa rahat takaisin. Hiivatti, yhden kympin takia ja kun miehellä ei rahasta varsinaisesti ole puutetta kun sai osituksessa talostamme puolet käteisenä. Sääli pysyi koko aamupäivän ja edelleen tulee toisinaan. ARGGH, haluttaisi mennä ja rutistaa että älä välitä, kyllä minä hoidan sen virheen... Enkä minä edes tiedä huomasiko itse erheensä (työn puolesta tämä virhe tuli minun tietoon)...   En halua tuntea sääliä, en halua!!! MENE POIS KOKO SÄÄLI!! Kaikenlaiset tunteet exää kohtaan tarkoittaa sitä että sillä on niin kauan minuun vaikutusvaltaa kun minä jotain tunnen häntä kohtaan... Haluan olla välinpitämätön, ehkäpä jopa vihainen jotta kykenen vastustamaan hänen "huonoja" tuuliansa. Mikä ihme minua vaivaa, miksen jo pääse eroon koko mi...

No laitan tähän listan jonka tein itselleni ja terapeutilleni pari kuukautta eron jälkeen (siistityn version). Uskallan laittaa koska uskon että kukaan tuntematon ei tätä (ja minua) tunnista ja ne läheiset jotka tietää blogistani, tietävät jo nämä asiat enimmäkseen ja uskon että kestävät lukea myös nämäkin. Haluan vain purkaa tätä oloani ja tavallaan saada itseni uskomaan (vieläkin) että tein oikein, oli oikein itseni takia erota. Koska edelleen toisinaan epäilen että teinkö oikein, olisinko sittenkin voinut jotenkin pelastaa liiton... Jos olisikin ollut vahvempi, lujempi, vaatinut enemmän itselleni, pitänyt puoliani jne. jne. Eli kaikki seuraavat ovat joko suoria lainauksia exän puheista tai muita mitä hän on todennut minulle/minusta... Enkä silti tällä listalla tarkoita sitä että minä olisin jotenkin syytön suhteemme epäonnistumiseen, olen minäkin tehnyt virheitä ja joskus sanonutkin takaisin pahasti vaikka enimmäkseen periaatteeni on ollut että minä en alennu samaan vaan yritän v...

Minulla on ollut jo niin kauan kuin muistan ”ihmispelkoa”, siksi sitä kai voisi kutsua. Mutta vuosien varrella olen oppinut elämään sen kanssa, kulkemaan ”ihmisissä” vaikka sisällä myllertää pelko ja paniikki. Hallinta onnistuu noiden roolien avulla. Niiden avulla ulospäin ei ehkä näy juuri mitään sisäisestä paniikista. Mutta silti se paniikki on siellä ja se estää kuitenkin monenlaisia menoja… Pahimmillaan kaupassakin käynti on yhtä sisäistä taistelua. Yhteen väliin siirsin ja siirsin kauppaan menoa ja menin vasta kun oli ihan pakko. Kun kauppaan sitten pääsin, luikin siellä hyllyjen välissä ja kyttäsin että näkyykö tuttuja ja pakenin hyllyjen seassa, jos näkyi. Kassalle menoa saatoin kytätä 10-20 min. kun piti olla ”sopiva” rako, eli niin että kassalla EI SAANUT olla yhtään tuttua ja mieluusti niin että olisin ainoa kassalla oleva. Jos väkeä oli niin että en voinut olla ainoa, yritin olla kuitenkin jonon viimeinen niin että kukaan ei tulisi taakseni. Mutta yleensähän aina ...