Eilen ja tänään ollaan siivottu talomme pihaa ja ympäristöä ja huomenna aloitetaan siivous talon sisällä… Pitää yrittää touhuta koko ajan jotain että paniikki ei pääsisi kovin iskemään…
Terapeuttinikin sitten vastasi… Viikko meni siitä kun lähetin sen emailin ja torstai-iltana jo ajattelin että viestini oli niin ala-arvoinen että terapeutti ei katsonut aiheelliseksi siihen vastata. No kuitenkin sitten laitoin hätäpäissäni uuden sähköpostin ja perjantaina tulikin sitten vastaus, joka alkoi: ”Anteeksi, etten ole ehtinyt aikaisemmin vastaamaan…”.
No mutta paniikkiini juhlien suhteen sain vastauksen: ” Kaikki menee kuitenkin aivan hyvin ja sen sinä kyllä itseasiassa tiedät!!”
Tuo lause sai minut itkemään epätoivosta… En tiedä, kaipasin niin tukea ja ymmärrystä, että toinen tajuaa kuinka vaikea asia on minulle. Olin niin epätoivoinen kun en sitä saanutkaan, en ollut saanut terapeuttiani ymmärtämään kuinka vaikealta koko juhlat tuntuu… Ehkä sitten en itsekään ymmärrä MIKSI, ehkä en osannut selittää tarpeeksi hyvin…
Ohjeiksi sain vain harjoitella niitä läsnäoloharjoituksia ja työstää asioita… Niin mutta miten työstän sitä pelkoani, tiedän sen että pelkoon ei ole mitään ”järkisyytä” ja kykenen sitä yhtä lomaketta täyttämällä analysoimaan jonkin verran paniikkia mutta…
Epätoivossani ja itkien sitten heti vastasin terapeutilleni tunnemyrskyssäni:
” Anteeksi nyt vain mutta miten määrittelet että joku menee hyvin... Meneekö silloin hyvin, jos minä en sekoa vieraitten aikana vai silloin kun kukaan ei välttämättä mitään huomaan kuin korkeintaan punastumisen vai mikä on hyvin? Ja toiseksi en usko että sinä kuitenkaan voit sanoa sen mitä minä tiedän tai en. Niin kuin itse aina sanot, minä olen oman elämäni asiantuntija. Ja minä kyllä TIEDÄN miten asiat ovat menneet vastaavanlaisissa tilanteissa ja tiedän myös sen että tämä on monta kertaa rankempi koska tapahtuu kotonani ja kestää koko päivän. Ymmärrän kyllä että asia saattaa tuntua muista paljon vähäisemmältä kuin minusta (varsinkin kun ei itse ole kokenut samaa), koska samaa sanoi äitinikin kun yritin hänelle tästä puhua, "kyllä sinä siitä selviät". Hienoahan se olisi jos tuota mantraa hokemalla kaikki menisikin hyvin, mutta MINÄ TUNNEN ITSENI ja niin paljon en ole muuttunut. Ja tiedän kyllä että en kuole sinä päivänä eikä mitään muuta fyysisesti vakavaa satu joten kai se sitten siinä valossa MENEE HYVIN. Niin, kyllä minä sen päivän läpi kahlaan tavalla tai toisella koska yhtä pahaa olisi mennä julkisesti myöntämään että en selviä, häpeä olisi yhtä suuri jos peruisin kaikki vain sen takia että minun pää ei tahdo kestää.
Eli siis minun on vain hyväksyttävä se että minä en pidä itsestäni ja häpeän itseäni ja elettävä sitten sen kanssa miten pystyn. Vai onko tämä läsnäolojuttu sitten sellainen simsalabim juttu että kun sen oivaltaa niin n. 30 vuoden häpeä ja itseinho katoaa ykskaks ja oppii oikeasti pitämään itsestään.
Anteeksi nyt tällainen viesti mutta minä (harvinaista kyllä) itken täällä siitä epätoivosta että en saa ketään ymmärtämään sitä kuinka helvetin vaikealta ja ylitsepääsemättömältä se päivä tuntuu. En tiedä, ehkä sitten liioittelen, ehkä kärpäsestä tuli härkä, ehkä sitten olen muuttunut niin paljon... Mutta kun kuitenkin nyt jo se häpeä painaa rintaa vaikka aikaa on vielä viikko, tuntuu vain että miten jaksan kohdata ne kaikki ihmiset OMASSA KODISSANI, eli minä EN itseasiassa TIEDÄ miten selviän ja sen vuoksi minä huudan apukeinoja siltä ainoalta ihmiseltä jolta kykenen ja jonka kuvittelen voivan kyetä auttamaan... Enkä osaa sanoa millaista apua haluan/tarvitsen... ihan mitä vain mistä voi olla apua mutta vähättelyä en halua enkä hokemaa että kuinka selviän siitä.”
Ja myöhemmin illalla minulle tuli hirveä häpeäpuuska lähettämäni emailin vuoksi… Olinko liian hyökkäävä/tyly, kohtelinko väärin, loukkasinko terapeuttiani… Jotenkin edelleen tuntuu että menin ”rajan” yli…
Olenkin monesti ”kironnut” sähköpostia koska sillä on niin helppo lähettää toiselle viestejä tunnekuohuissaan ja silloin tulee sanottua ”mitä sattuu” ja niitä ei voi perua. Joskus olen katuessani jotain paljastusta lähettänyt perää viestin jonka otsikossa lukee ”ÄLÄ LUE EDELLISIÄ VIESTEJÄNI”… Yleensä yritän tehdä niin että kun kirjoitan viestin tunnekuohuissa niin en lähetäkään heti vaan odotan yön yli ja jos seuraavanakin päivänä tuntuu siltä että viesti on aiheellinen ja en häpeä sitä niin sitten lähetän sen.
Kommentit
Lähetä kommentti