Voi vitsi, tänään taas tuli selväksi kuinka säikky olen exää kohtaan. Siitä pitää päästä eroon, EHDOTTOMASTI!
Aina kun auto tulee pihaan, säikyn. Kurkin ikkunasta varovasti kuka tulija on. Aina kun ovi käy, säikyn. Keskeytän sen mitä teen ja hyppään ylös. Pelkään että tulija on exä. Alan ”hulluna” muka touhuamaan jotain ja jos tulija onkin joku muu, hössääminen loppuu siihen ja lysähdän kasaan pelkästä helpotuksesta. Jos olen makkarissa, hyppään ylös ja painelen pirttiin lyöden oven kiinni perässä. Jos olin tietokoneella, lyön äkkiä läppärin kannen kiinni jne. jne. Jos ovi käykin etten ole kuullut ja tulija on exä, olo on niin syyllinen, olin sitten tekemässä mitä hyvänsä ja yritän ”pelastaa” sen mitä voin eli peittelen sitä mitä olin tekemässä oli se sitten mitä hyvänsä. Ja jos tulija on exä, olo on vaivautunut, häpeävä, syyllinen, pelokas ja tunnen itseni niin huonoksi, alastomaksi. Jos päälläni on tiettyjä vaatteita, häpeän myös ulkomuotoani, haluaisin peittää itseni aina säkkiin exän saapuessa.
En voi rentoutua ennen kuin tiedän että exä on poistunut talosta, pihasta. Kuuntelen kaikki aistit avoinna pienintäkin rapsahdusta jos kuulen/näen että exä tuo lapsia tai tulee muuten jostain syystä käymään. Kuuntelen käykö auton ovi, haukkuuko koira, kuuluuko askelia vai lähteekö auto peruuttamaan…
Jos exä tulee sisälle, mukamas siivoan tai touhuan pöljänä jotain jotta vältyn katsomasta silmiin ja että keskustelusta tulisi mahdollisimman lyhyt.
Eron jälkeen yritin muutaman kerran kieltää tulemasta sisälle ja aina silloin olikin hetken aikaa tulematta mutta sitten pikkuhiljaa valui aina taas siihen että tuli miten tahtoi. Minulla ei ilmeisesti ole vielä voimavaroja kieltää ehdottomasti ja pitää kiellosta kiinni. Ja kun kiellän niin toinen perustelee niin hyvin… ”Lasten kannalta hyvä että näkevät että vanhemmat väleissä ja kykenevät kohtaamaan, Asiathan on hyvin meidän välillä, Eihän meillä ole mitään kitkaa jne. jne.”
En voi sanoa että MINÄ en halua kohdata häntä, koska silloinhan toinen saa tietoonsa että kohtaaminen on MINULLE vaikeaa ja sitä kautta saa tietynlaista VALTAA minuun, valtaa jota voi käyttää hyväkseen esim. suuttuessaan. Ja tiedän että kielloista suuttuu mikä taas aiheuttaa enemmän ”kitkaa” välillemme ja tilanteita joita minä en vieläkään tahdo kestää. Nykyäänhän kun asiat menee hyvin kunhan minä vain kuuntelen hänen hyvät ja huonot päivänsä ja yritän itsekseni sitten kestää niiden tuomat tunteet/tilanteet.
Ja onhan tilanne ”rauhoittunut” eron jälkeisestä ajasta jolloin sain monta kertaa päivässä puheluita/viestejä joissa vuorotellen haukuttiin ja vuorotellen ikävöitiin kun nykyään haukkumispuheluita tulee 2-4 kertaa kuussa ja ikävöimispuheluita 1-2 kertaa kuussa. Joten tuntuu pelottavalta alkaa nyt muuttamaan tilannetta.
Exä käy täällä sisällä nykyään 1-4 kertaa viikossa eikä enää kuitenkaan ”kommentoi” tekemisiäni tai talon sisustusta, tavaroita yms. Haukkumapuheluissa sitten saattaa viitata johonkin mitä on nähnyt käydessään sisällä.
Mutta niin tiukassa se istuu että en uskalla näyttää avoimesti hänelle että teen jotain sellaista mitä hän on pitänyt tyhmänä, lapsellisena tai muusta syystä ”huonona” tai yleensä yhtään mitään.
Minä olisin ONNELLISEMPI, RENNOMPI kotona jos hän lakkaisi käymästä kokonaan mutta en uskalla vielä sille tielle lähteä. Samaan syssyyn minun pitäisi opetella katkaisemaan puhelut silloin kun hän on ”pahalla” tuulella mutta sekin istuu niin syvällä että HÄNEN puheluita EI KATKAISSA tai hänen puheluihinsa EI SAA OLLA VASTAAMATTA. Muutaman kerran olen sitä kokeillut ja silloin hän soitti pojallemme ja kertoi tälle kuinka vihaa äitiä ja pani pojan kysymään minulta asiaa jonka halusi tietää. Ja toiseksi hän aloittaa aina nuo puhelut että hänellä on asiaa/puhuttavaa lapsista ja pelkään että jos kieltäydyn kuuntelemasta, sanoo sitten soskussa että kun toinen ei edes LAPSISTA suostu keskustelemaan tai jotain...
Yhteenvetona siis, erosta on 1½ vuotta mutta edelleen annan hänen tekemistensä, mielipiteidensä ja olemisensa määrittää sitä mikä minä olen ja vaikuttaa siihen mitä teen tai en tee, mitä tunnen ja ajattelen… Mutta toisaalta sitä määritystä on ollut 18 vuotta joten ei kai se pois pyyhkiydy vuodessa/kahdessa… Toivon vain kovasti ettei mene 18 vuotta niiden pois pyyhkimiseen ja uudelleen määritykseen!!
Ja vieläkään minulla ei ole rohkeutta tehdä niitä asioita hänen suhteen, mitä haluaisin ja jotka tuntuisivat minusta hyvälle ja jotka perustuisivat siihen MITÄ MINÄ HALUAN/TUNNEN…
Itseäni siis saan syyttää niin kauan kunnes uskallan nousta ylös ja sanoa asiat ääneen hänellekin. Siksi joskus toivon että vihaisin häntä, koska viha tuo myös voimaa (oikein kanavoituna) ja rohkeutta…
Kommentit
Lähetä kommentti