Minun ajatukset lähtee taas ihan harhaileen, olen jo vainoharhainen… Terapian suhteen… Nyt jo mietin että jos olen jotenkin loukannut terapeuttiani tai jollain tapaa suututtanut…Tai jos se on tympääntynyt minuun… Tai jotain… Olen lähettänyt viime perjantaina terapeutille sähköpostia ja se ei ole vieläkään vastannut… Yleensä vastaus tulee aika nopsasti paitsi nyt noin kuukauden aikana… Vai valmisteleeko minua sitä varten että en voikaan häneen tukeutua vaan pitää pärjätä yksin..
Olen kyllä niin ahdistunut tästä tilanteesta ja tunne että olen jotenkin loukannut terapeuttia on vahva. Ehkä sillä että en ole tarpeeksi kyennyt itse osallistumaan sessioilla käsittelyyn, onko se tuonut terapeutille sen tunteen että ei ole kyennyt auttamaan kuten pitäisi (kuten yhdessä aikaisemmassa kommentissa sanottiin)… Vai pelkääkö terapeuttini että olen tullut riippuvaiseksi hänestä ja yrittää erkaantua…Ehkä olenkin riippuvainen… Jos tuo tunne onkin nyt siirtynyt miehestä terapeuttiin…
Ja pelkään että ensi kerralla kun keskustellaan jatkosta niin en pystykään sanomaan näitä asioita vaan uskottelen pärjääväni jo ihan itsekseni (mikä on hyvin tyypillistä minulle, uskotella että kaikki on hyvin vaikka sisällä kiehuisi tai ahdistaisi niin että tuntuu että kuolee), koska minun on hirveän vaikea myöntää tarvitsevani jotakuta… Tosi vaikea myöntää että joku asia on minulle tärkeä tms. Yleensä vaikea ilmaista se OIKEA mielipiteeni…
Mutta viime kerrasta jäi niin vahva kuva (lue tulkintani) että terapeuttini haluaa lopetella tätä ”suhdettamme”. Voi vitsi, MINÄ EN OLE VALMIS SIIHEN, mutta miten ihmeessä sanon sen hänelle ja jos saan sanottua niin mitä sitten jos hän toistaa jo sanomiaan että ”tarkoitus on että hoitosuhde on mahdollisimman lyhyt ja että tarkoitus on että alan suurin piirtein pärjäämään arjessa ja että siellä ei käydä vain käymisen vuoksi ja että nämä ongelmani (mitä vielä on) pitää minun ratkaista itse tai ne selviää aikanaan tai jäävät ratkomatta jne. jne., niin mitä siihen voi sanoa… Enhän voi väkisin siellä kulkea jos toinen ei halua minun käyvän. Noin vuosi sitten hän sanoi että kulkeminen riippuu minusta, on vapaaehtoista ja lähtökohta on minun tarpeeni…
Mutta jos terapeuttini näkeekin jotenkin että asiani on OK, mutta että minä en mene eteenpäin sen pelossa että terapia loppuu… Että terapia ruokkii terapiantarvetta, että teen itselle ongelmia sen vuoksi että olisi ”hyvä syy” käydä terapiassa… Että kun nyt minulla on puolueeton kuuntelija ja kannustaja en pysty lopettamaan…
Siis menen ihan sekaisin näiden asioiden/tunteiden kanssa….
Kommentit
Lähetä kommentti