En tiedä onko viisasta kirjoittaa tänne ex-mieheen liittyviä juttuja... Vaikka hän ei olekaan mikään tietokoneen käyttäjä mutta toisinaan mietin että jos kuitenkin jotakin kautta saa selville... Mutta tämä on yksi tärkeä keino millä minä pysyn järjissäni (terapian lisäksi) joten otan sen riskin...
Yksi asia (MYÖS/TAAS) joka minua vaivaa on se kuinka mies reagoi kun eka kerran puhuin avioerosta… Säikähdin todella, se oli pelottavaa… Tunsin niin perusteellista syyllisyyttä että kuinka MINÄ aiheutin toiselle niin paljon pahaa ja siksi varmaan annoinkin periksi ja yritettiin jatkaa kun en kestänyt katsoa toista siinä tilassa. Mies sai täydellisen shokkireaktion… Mies ei pystynyt nukkumaan, syömään ja tärisi kauttaaltaan monta päivää ja itki paljon. Olin huolesta sairas ja se musertava syyllisyys…
Sain sen sitten parin päivän päästä lääkäriin, jossa se edelleen tärisi kuin horkassa. Lääkäri ensin epäili että mies olisi pahassa krapulassa mutta uskoi meitä. Antoi rauhoittavaa ja kehoitti varaamaan ajan mielenterveystoimistoon. Viimein sain ajan myös sinne. Edelleen tekee pahaa ajatella sitä tilaa minkä minä aiheutin toiselle. Itse olin voinut huonosti suhteessa jo monta vuotta ja tehnyt mielessäni siitä loppua ja eroa ja kuvittelin että toisenkin mielestä meillä ei ole asiat olleet hyvin pitkään aikaan.
Kai sitä tilaa mihin mies joutui voi sanoa järkyttävän tilanteen shokkireaktioksi. Minä tunsin itseni kun aiheutin sellaisen toiselle mutta samalla kuitenkin olin jotenkin "tunnoton", miehen itkut yms. eivät herättäneet minussa mitään tunteita, ei sääliä, ei rakkautta, ei mitään. Ainoastaan siitä että aiheutin sellaisen shokin, siitä koin olevani vastuussa ja samalla tunsin olevani "loukussa"… Miten koskaan voin jättää ihmisen joka joutuu sellaiseen tilaan jos erotaan. Ja ne itsetuhoiset puheet… Niitä jatkui pitkään.
Kerrankin mies soitti minulle töihin ja "hyvästeli" että nyt hän lähtee… Puoli tuntia puhuin miestä ympäri tehden samalla töitä ja sainkin sen lupaamaan että odottaa kun tulen kotiin. Töistä tulikin sitten kiire kotiin jotta ehdin ennen lapsia jos vaikka mies onkin toteuttanut uhkauksensa ja jottei lapset löydä isäänsä ensin. Kuukausia myöhemmin mies sanoi että pelastin silloin hänen henkensä, että oli jo vakaasti päättänyt lopettaa elämänsä mutta minun puheet olivat saaneet muuttamaan hänen mielen.
Toisella kertaa mies oli soittanut sukulaiselleen hyvästejä ja tämä sukulainen soitti sitten minulle että kun mies puhui niin levottomia ja että minun pitää soittaa sille…
Kerran myös sanoi lapsille "Mitä jos isiä ei enää olisi?", nuorimmainen (silloin 5 v.) sanoi "Ei sitten olisi hyvä juttu", mutta tuskin ymmärsi mitä isä tarkoitti.
Kerran yöllä haki pyssyn ja sanoi "Nyt vastaat tai hän menee ja ampuu itsensä", enää en edes muista mihin kysymykseen tivasi vastausta mutta sen muistan että annoin periksi ja vastasin jotain… Silloin pelkäsin tosissani että toteuttaa ja pelkäsin myös että ampuu ensin minut ja sitten itsensä…
Monet kerrat tulin töistä kotiin peläten mitä löydän…
Eron jälkeen sanoi: "En ikinä enää ajattele tappavani itseäni, elän satavuotiaaksi", oliko siis kaikki ne puheet vain sen vuoksi että minä en lähtisi…
Kommentit
Lähetä kommentti