Suu auki ja sanat ulos, niin helppoa se on...

Kesäloma alkoi… Siis terapeutin.

Hän kysyi viimeksi kun yritin aukoa suutani ja saada sanoja ulos että onko siinä huoneessa joku mikä saa minut lukkoon, että onnistuisiko se jos oltaisiin jossain muualla…

Sitä jäin pohtimaan ja EI ONNISTU koska minulla on vaikeaa missä hyvänsä ja kelle hyvänsä puhua joistakin asioista. Kotonakin kun jotain haluaisin lapselle/lapsille sanoa, jotain mikä on vaikeaa, niin tilanne on ihan sama. Kotona (tai muuallakin kuten äitini luona) se ei tietenkään ”näy” samalla lailla koska se jolle haluan puhua, ei tiedä sitä että minulla olisi jotain sanottavaa, se ei odota minun puhuvan joten ei myöskään tiedä siitä vaikeudesta…

Mutta kotonakin menee niin että kun jotain ilmenee josta haluaisin jollekin puhua, harjoittelen sitä puhetta mielessäni kauan ja hartaasti. Pyörittelen eri sanoja ja mietin mitä haluan sanoa ja miten ja saatan miettiä mahdollisia vastauksia ja että miten niihin sitten reagoin. Kun ”puhe” on mielessäni suurin piirtein valmis yritän kerätä rohkeutta sen sanomiseen. Saatan monta kertaa olla jo menossa sanomaan mutta pyörrän takaisin. Saatan jo aukaista suuni sanoakseni sulkeakseni sen hetimiten. Tätä saattaa kestää tunneista päiviin riippuen asiasta. Aina välissä pyörittelen sanoja mielessäni ja yritän saada ne uloskin.

Lopputulos voi sitten olla monenlainen. Saattaa olla että tapahtuneesta josta halusin puhua ehtii kulua niin paljon aikaa että tuntuu jo typerältä ottaa enää asia puheeksi ja ”siirrän” sen sitten (”No menköön tämän kerran MUTTA seuraavalla kerralla varmasti sanon/puutun asiaan”). Saatan vain luovuttaa, ajatella että tapahtuneesta ”kärsiminen” tms. on helpompaa kuin siitä puhuminen, varsinkin jos kärsijä olen yksin minä. Tai tulee jo ihan uusi, toinen tärkeämpi asia mistä haluaisin puhua ja taas siirrän. Tai sitten saan viimein jossain vaiheessa suuni auki ja sanottua MUTTA silloin yleensä olen jo jotenkin sekaisin, enkä muista juurikaan mitään harjoittelemastani puheesta eli saatan puhua ihan höpönlöpöä ettei toinen välttämättä ymmärrä… Saatan sanoa ihan vääriä sanojakin tai seota muuten sanoissani. Joskus kyllä saan sanottua asian sinnepäin niin että toinen ymmärtää.

Nämä asiat joista on vaikea puhua liittyvät joko itseeni tai kun joudun pyytämään jotain tai käskemään tai kun ”moitin” jotakuta jostain tai joudun kieltäytymään. Tai kun pitäisi puhua jostain vaikeasta asiasta.

Ja vaikeus koskee ihan kaikki, lapsiani, vanhempiani, siskoani jne. Kaikkein ”helpoin” tällä hetkellä on puhua terapeutilleni, ehkä juuri sen vuoksi että hän istuu vastapäätä ja odottaa ja odottaa että saan suuni auki ja sanottua sanat kun muut kuten mainitsin eivät välttämättä ikinä tiedä että yritän jotain niille kertoa.