Ylihuomenna on viimeinen terapia ennen terapeutin lomaa ja minun pitäisi kyetä sanomaan mitä haluan jatkolta…
Kun terapeuttini viimeksi vastasi viestiini jossa sanoin mm. että hän ei voi sanoa minulle mitä tiedän tai en omista tunteistani… Niin hän sanoi mm. " Meitä hoitajia ja terapeutteja on monenlaisia ja monella erilaisella lähestymistavalla työskenteleviä. Minun työskentelymenetelmäni ovat kognitiiviseen terapiaperinteeseen liittyviä. En väitä niiden soveltuvan kaikille."
Minä en noista suuntauksista oikein tiedä, olen niitä kyllä lueskellut keskustelupalstoilta mutta en ole kyennyt sanomaan mikä on oman terapeutin suuntaus. No nyt kun tiedän niin nyt oikeastaan kykenen sanomaankin että sitähän se on ollut. Minulla on ollut paljon "kotitehtäviä" istuntojen välissä ja olen saanut monenlaista lukemistoa. Nytkin on kaksi isoa paperinippua, joissa on lukemisto ja välissä tehtäviä. Ne pitäisi tehdä seuraavaksi kerraksi. Toisen olenkin tehnyt mutta toinen oli minusta niin vaikea että en oikein osannut.
Mutta nyt kun juhlat on takana ja se paniikki poissa, alkaakin taas nousemaan ahdistus siitä että pitääkö terapia lopettaa vai ei… Tulkitsenko taas väärin terapeuttiani kun ymmärrän hänen "vihjailujaan" että pitäisi lopettaa ja saanko sanottua että en halua lopettaa ja mitä sitten…
Olen lueskellut jotain kognitiivisesta tyylistä ja jos olen ymmärtänyt oikein niin se on sitä että keskitytään nykyhetkeen ja menneisyyteen mennään vain tarvittaessa. Tässä lainaus kognitiivisesta terapiasta: Se on lyhyt ja käytännönläheinen psykoterapian muoto, jossa keskitytään menneisyyden sijasta asiakkaan tämänhetkisiin ongelmiin. Kognitiivisessa lähestymistavassa tarkastellaan hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja, ydinuskomuksia ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Näiden ajattelutottumusten tunnistamisen ja muuttamisen ohella kognitiivisessa terapiassa kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja selviytymiskeinoja. Liikkeelle lähdetään aina ajankohtaisesta huolenaiheista ja oireista jotka ovat alkaneet häiritä kohtuuttomasti. Työskentelyn painopiste on nykyelämän huolenaiheiden ja toimintamallien tarkastelussa ja omaa elämänhistoriaa tutkitaan siinä määrin kuin se on tarpeellista ajattelu- ja käyttäytymismallien muuttamisessa. Usein terapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä, uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä.
Mietin vain että tässäkö syy siihen että pitäisi lopettaa, ensinnäkin kognitiivinen on lyhytkestoista ja toiseksi jos terapeuttini on opettanut jo kaikki selviytymiskeinot ja kokee että osaan jo ratkaista itse ongelmani hänen neuvoillaan. Eli että ne vanhat asiat jotka haluaisin saada purettua niin tässä tyylissä niitä ei välttämättä ole edes tarkoitus purkaa… Että sekin on vain hyväksyttävä, että ne jää purkamatta tai ne pitää purkaa jotenkin muulla tavoin.
Minä olen vähän hölmö koska kun sain tietää terapeuttini suuntauksen, minuun iski HÄPEÄ… Häpeä siitä että vatvoin niin paljon menneisyyttä että jos olisin aikaisemmin tiennyt suuntauksesta olisin jättänyt menneisyyteni tonkimisen paljon vähemmälle… Olisin ollut "parempi" asiakas... Ja keskittynyt enemmän nykyhetkeen... Toisaalta viimeinen reilu puoli vuotta on ollutkin sitä, olen jotenkin tajunnut että ei saisi niin vatvoa menneitä ja yrittänyt jättää niitä vähemmälle.
Tänään sain häneltä sähköpostia jossa hän pyytää minulta 1-2 sivua palautetta siitä kuinka olen omasta mielestä edistynyt, päässyt asettamiini tavoitteisiin ja mitä toivon jatkolta…
Nyt minulla on siis tuhannen taalan paikka KIRJOITTAA mitä haluan jatkolta kunhan vain uskallan ilmaista ajatukseni ja tunteeni… Koska se että myönnän jollekin hänen tärkeytensä ja oman tarvitsevuuden tuntuu niin pelottavalta ja saa olon turvattomaksi… Jos nyt ilmaisen nuo asiat ja hän onkin sitten sitä mieltä että kuitenkin on aika lopettaa niin kestänkö sen "tyrmäyksen"…
Kommentit
Lähetä kommentti