Noniin, nyt olen aloittanut myös sen vapaaehtoistyön todenteolla mihin kävin koulutuksia viime syksynä. Vastailin ekaa kertaa kriisipuhelimeen. Eka puhelu oli sellainen että "heti kaikki luulot pois" ja järkytyin mutta onneksi puhelin soi samantien uudestaan ja seuraava olikin jo ihan erilainen ja se ekan puhelun järkytys laantui samantien. Mutta innolla odotan kyllä jatkoa, jäi tosi hyvä fiilis joten jatkan kyllä tätä toimintaa niin kauan kuin pystyn.
Muuten olen paljon pohtinut sitä psykofyysistä terapiaa, että jatkanko vai en. Suurin osa minusta/meistä sanoo että ei jatketa, se on liian vaikeaa eikä auta mitään. Mutta on osia jotka haluaa jatkaa siinä toivossa että jotain tapahtuisikin. Ja on osa/osia jotka pelkää tuottavansa pettymyksen jos lopetan kesken.
Viime lauantaina tuli otettua viiniä ja sen voimalla tai kun portinvartijan kontrolli katoaa alkoholin myötä, kirjoitin eri osien ajatuksia/mielipiteitä asiasta ylös ja loppujen lopuksi lähetin sen myös terapeutille. Pakko kyllä sanoa että se portinvartija on tosi tiukka ja vaativa, oli äärettömän vaikea jättää joitakin mielipiteitä korjaamattomiksi... kun osa niistä oli kirjoitettu niin että sanoissa oli kirjoitusvirheitä, välimerkkejä uupui, isot kirjaimet puuttui jne. Siis piti taistella tosi paljon että ne sai jäädä sellaisiksi.
Terapeutille lähettämisen jälkeen seuraavana päivänä kun humala oli poissa, ne hävetti ihan hitokseen, varsinkin ne virheelliset, keskeneräiset kirjoitukset. Minulla on siis tosi vahva se "kuori" jonka läpi ei saisi mitään tulla esiin, ei tunteita, ei reaktioita, ei edes teksteissä mitään sellaista jossa näkyisi että jotain on vialla. Ja osaa niistä ajatuksista ylipäätään häpesin/häpeän ja tuntuukin vaikealta tietää että ensi kerralla niitä käydään läpi... En ole kyennyt lukemaan jälkeenpäin mitä kaikkea kirjoitin ja olenkin ne armollisesti unohtanut jo mutta silti hävettää :o
Kommentit
Lähetä kommentti