Mulla meni ihan ohi blogini 10 v synttärit 😂 Helmikuussa tuli täyteen 10 vuotta! 🍷🎈Minähän aloitin eri alustalla ja siirryin tälle alustalle aika vasta. Toin kuitenkin vain murto-osan vanhan blogin kirjoituksista tänne, koska en ole vain laiskuuttani jaksanut kaikkea. Vanhassa blogissa on 940 julkaistua tekstiä kun täällä on vain alle 300, joista ehkä joku 50 on uusia tekstejä joita en ole taas enää päivittänyt vanhaan blogiin. Siellä kommenttejakin oli yli 2100 mikä on hurja määrä.
Muistan yhä edelleen sen kuinka blogini "pelasti" minut siinä mielessä että kun erostani oli jo pari vuotta mennyt ja exä tuli kotiini (taas kerran) humalassa ja iski nyrkillä niin kirjoitin siitä heti samana iltana blogiin ja sain kommentin jossa kehoitettiin ottamaan yhteyttä Rikosuhripäivystykseen (josta en ollut aikaisemmin edes kuullut). Ja näin teinkin jo seuraavana aamuna. Se oli käännekohta! Ekaa kertaa laitoin exälle selvät rajat rikosuhrituen tukihenkilön avustuksella. Hain lähestymiskieltoa ja tein rikosilmoituksen ja mukana oli molemmissa tukihenkilö. Tästähän lähti sitten muutos myös exässä, ei heti vaan hän vielä pari kertaa rikkoi lähestymiskieltoa mutta oikeastaan sen pahoinpitelykäräjän jälkeen hän sitten jätti minut viimein rauhaan, reilu 3 v eron jälkeen.
Ekan blogivuoden aikana tein 285 blogikirjoitusta eli enemmän kuin joka toinen päivä. Siitä se on hiipunut ja pienin vuosi oli että tein vain 21 kirjoitusta koko vuonna eli alle 2 kertaa kuussa. Vanhan blogin laitoin muutaman vuoden päästä aloituksesta salasanan taakse kun pelkäsin exän tai hänen tuttujuen löytävän sinne. Salasanan takana se on edelleenkin. Jos joku haluaa käydä siellä lukemassa vanhoja tekstejäni mitä ei täältäkään löydy, voi laittaa salasanapyynnön emailiin: sensitivefenix@gmail.com
Loppua ei vielä näy tälle kirjoittamiselle, tämä on tärkeä keino minulle purkaa asioita ja tärkeää on myös se että näitä lukee joku, se että kirjoittaisin vain itselle johonkin tiedostoon ei tuo samaa. Lisäksi olisi ihana ajatus että joku toinen voi saada jotain lukemalla näitä kirjoituksia, ehkä jotain hoksaamista omalla kohdalla (tai läheisen) tai vaikka sitten vertaistukea tms.
Kommentit
Lähetä kommentti