Siipiä vaille

Miten ihmeessä tämä ihmisen muisti oikein toimii?? Aikaisemmassa kirjoituksessa kerroin siitä kuinka melkein itkin terapiassa sen takia että tajusin siirtäneeni omia "mallejani" lapsilleni. Seuraavalla kerralla aihetta vielä vähän käsiteltiin ja terapeutti mm kysyi että keskustelinko lasten kanssa erosta ja muusta. En muista mitä vastasin terapeutille, varmaan että en tiedä tai että ehkä en. No viime viikolla ihan ykskaks muistin että eron jälkeen jossain vaiheessa olen jostain syystä (jota en millään muista) ollut huolissani keskimmäisestä lapsesta (eron aikoihin 10 v) ja ohjasin sen koulukuraattorin juttusille. Exä ei siitä tykännyt yhtään ja oli tosi vihainen. Poika kävi sen kuraattorin luona 2 tai 3 kertaa mutta en muista loppuiko käynnit exän takia vai ettei lapsi itse enää halunnut. Mutta tästä voisi päätellä että olen myös erosta puhunut pojille tai jotain.  Tämä on välissä niin ahdistavaa kun ei millään muista, ei vaikka kuinka pinnistäisi. Niinkuin tuo...

Mulla meni ihan ohi blogini 10 v synttärit 😂 Helmikuussa tuli täyteen 10 vuotta! 🍷🎈Minähän aloitin eri alustalla ja siirryin tälle alustalle aika vasta. Toin kuitenkin vain murto-osan vanhan blogin kirjoituksista tänne, koska en ole vain laiskuuttani jaksanut kaikkea. Vanhassa blogissa on 940 julkaistua tekstiä kun täällä on vain alle 300, joista ehkä joku 50 on uusia tekstejä joita en ole taas enää päivittänyt vanhaan blogiin. Siellä kommenttejakin oli yli 2100 mikä on hurja määrä.  Muistan yhä edelleen sen kuinka blogini "pelasti" minut siinä mielessä että kun erostani oli jo pari vuotta mennyt ja exä tuli kotiini (taas kerran) humalassa ja iski nyrkillä niin kirjoitin siitä heti samana iltana blogiin ja sain kommentin jossa kehoitettiin ottamaan yhteyttä Rikosuhripäivystykseen (josta en ollut aikaisemmin edes kuullut). Ja näin teinkin jo seuraavana aamuna. Se oli käännekohta! Ekaa kertaa laitoin exälle selvät rajat rikosuhrituen tukihenkilön avustuksella. Hain lähe...

Mun leukaongelma pahenee. Kävin työterveyslääkärillä koska halusin jo toisen mielipiteen kun en enää usko että kyse on lihasjumista kuten speliasti sanoi. No työterveyslääkäri ei ottanut kantaa eikä kuvannut, laittoi vain uuden lähetteen spesialistille. Sanoi kyllä että jos hän kuvattais leuan niin pitäisi kuitenkin saada tulkinta-apua muualta ja jatkohoitokin pitäisi sitten kuitenkin tulla speliastiltä. Minulla on tarkistuskäynti sille lääkärille kk päässä mutta työterveys siis yritti kiirehtiä aikaa.  Syöminen on jo muuttunut vaikeammaksi. Ja koska kipu täysin keskittyy leukanivelen kohdalle korvan eteen niin itse koen että ei voi olla lihasjumista kyse. Ja leuat liikkuu ihan ok, ja vähemmällä kivulla mutta pureminen ja muu sellainen sattuu tosi paljon. Aikaisemmin pari vuotta sitten kun kyse oli lihasjumista, ei suun aukaiseminenkaan ollut helppoa.  Lisäksi kun laitan alaleuan eteenpäin niin että purentavirheeni korjaantuu, kipeän leukanivelen kohdalle tulee patti ...

Kävin perjantaina siellä psykofyysisessä fysioterapiassa, väliä oli edelliseen neljä viikkoa. Oli kyllä kova kamppailu sen suhteen että menenkö vai en. Siirränkö vielä sitä vai perunko kokonaan. Tästä on myös joka kerta keskusteltu terapiassa. Terapeutti kovasti kannustanut menemään.   Ymmärrän oikein hyvin terapeutin pointit. Ja se kai se oli sitten minkä voimalla sain päätettyä että menen. Koska ymmärrän itsekin että jos saan murrettua itsessäni sen muurin joka estää ilmaisemasta itseäni kun jokin tuntuu pahalle/huonolle/väärälle niin se tuo paljon kaikkea hyvää. Voin luottaa itseeni ja siihen että jos jokin tilanne alkaa tuntumaan pahalle, kykenen ilmaisemaan sen. Ja kun tähän kykenen niin silloin jatkon tapahtumien vastuu siirtyy toisella/toisille osapuolille. Koska jos joku kohtelee minua väärin enkä sitä millään toiselle ilmaise niin eihän toinen voi ajatuksiaakaan lukea eikä periaatteessa tee väärin. Koska se on tosiasia, että esim kun yritän seurustella ja tilanne ete...

Minun työminä on jotenkin niin totaali erilainen että ihmetyttää. Tai no silleen että kuori on tehokas ja toimiva mutta sisällä saattaa olla erittäin ahdistunut ja pelkäävä osa yhtäaikaa. Usein kyllä ihmetyttää että millaisena muut töissä minut näkevät?? Se on niin ristiriidassa sen kanssa mitä sisällä tapahtuu... Esim nyt minua on esimies kysynyt että alkaisinko työpaikkakouluttajaksi ja että kentältä oli tullut esitys että minä voisin olla sopiva siihen hommaan. Ja kun oikeastaan miettii että olen ollut tässä työyhteisössä vasta vajaa 2 vuotta josta ensimmäisen puoli vuotta sellaisessa hommassa jossa en oikeastaan muita edes tavannut. Itse en vielä(kään) edes tunne kaikkia nimeltä, minulla kun on vielä todella huono nimimuisti. Mutta on jotenkin niin omituista että muut näkee minussa ihan eri tyypin kuin mitä itse tunnen olevani...  Lupauduin hommaan vaikka pelkäänkin esiintymistä, sanoin kyllä esimiehelle että en ole mikään esiintyjätyyppi. Osa minusta on ihan innoissaa...

Nyt on pariin otteeseen terapiassa käsitelty enimmäkseen tuota fysioterapiaa. Terapeutti kovasti yrittää puoltaa sitä että tämä on nyt tilaisuus harjoitella rajojen pitämistä ja sen sanomista. Ymmärrän kyllä pointin ja yritän itsekin itseäni kannustaa että mitä jos... mitä jos tämän avulla saan ekaa kertaa sanottua sen. Mutta toisella puolen on se että mitä jos en ja se olotila mikä silloin on, on niin raastavaa ja kestämätöntä...  Nyt tämän viikon terapiassa minulla oli EKAA kertaa ikinä tän 13 vuoden aikana itku jo tulossa, ihan kurkussa ja silmissä asti. Se tapahtui oikeastaan ihan ykskaks. En muista minkä kautta alettiin puhumaan siitä että olenko ikinä tukeutunut äitiini hädän hetkellä. Ja terapeutti kysyi että uskonko että minun poikani tukeutuisivat minuun että jos esim joku pojista olisi seurustellut ja olisi erittäin rakastunut jne ja sitten tulee ero niin tukeutuisiko poika silloin minuun. Sanoin että en tiedä. Terapeutti siitä jatkoi sitä että olenko koskaan itse tu...

Kävin viikonloppuna lumikenkäilemässä pohjoisessa. Olen kursilla jonka tiimoilta noita retkiä on tehty, tämä nyt oli viimeinen ja kesti yön yli. Mutta siis niin upea. En muista koska olen ollut niin onnellinen kuin tuolla reissulla olin. Lauantaina kiikuttiin Pallaskeroon joka oli niin huikee, täysin puhdas valkoinen maailma, ihan kuin mitään pahaa ei voisi ikinä ollakkaan. Tuuli oli kova ja taivas oli pilvessä mutta se oli vain niin upeaa.  Minä saan jotenkin korkealla hengitettyä niin vapaasti, jotenkin se kun näkee pitkälle kauas ja on itse niin ylhäällä saa jotenkin olon että nyt, nyt minulla on TARPEEKSI TILAA ympärilläni! Se on vaan hieno fiilis. Ja myös se että korkealle kiikkumiseen joutuu tekemään töitä, se ei ole sekuvain kävellä huipulle vaan siinä joutuu enemmän tai vähemmän ponnistelemaan, sekin on niin ihanaa. Voi kun voisi muuttaa asumaan jonkin tunturin huipulle.  Eilen kävin sitten Keimiötunturissa parin tyypin kanssa. Ei päästy kuin vähän puurajan yl...

Noniin, nyt olen aloittanut myös sen vapaaehtoistyön todenteolla mihin kävin koulutuksia viime syksynä. Vastailin ekaa kertaa kriisipuhelimeen. Eka puhelu oli sellainen että "heti kaikki luulot pois" ja järkytyin mutta onneksi puhelin soi samantien uudestaan ja seuraava olikin jo ihan erilainen ja se ekan puhelun järkytys laantui samantien. Mutta innolla odotan kyllä jatkoa, jäi tosi hyvä fiilis joten jatkan kyllä tätä toimintaa niin kauan kuin pystyn.  Muuten olen paljon pohtinut sitä psykofyysistä terapiaa, että jatkanko vai en. Suurin osa minusta/meistä sanoo että ei jatketa, se on liian vaikeaa eikä auta mitään. Mutta on osia jotka haluaa jatkaa siinä toivossa että jotain tapahtuisikin. Ja on osa/osia jotka pelkää tuottavansa pettymyksen jos lopetan kesken.  Viime lauantaina tuli otettua viiniä ja sen voimalla tai kun portinvartijan kontrolli katoaa alkoholin myötä, kirjoitin eri osien ajatuksia/mielipiteitä asiasta ylös ja loppujen lopuksi lähetin sen myös terap...