Eka varsinainen psykofyysinen fysioterapia takana. Jännitti ihan mahdottomasti. Aluksi tehtiin ihan vain hengityksen tarkkailua ja harjoiteltiin erilaisia hengitysjuttuja mitkä monet oli minulle tuttuja astman hoidossa. Oli tosi ahdistavaa tehdä perässä vaikka kyse oli vain siitä että pitää kättä rinnalla ja toista pallealla ja tarkkailee mitä tapahtuu. Minun piti koko ajan rauhoitella itseäni. Sain hallittua ahdistusta kuitenkin niin että onnistuin pääsääntöisesti, varsinkin kun ne oli tuttuja jo astman piiristä.
Toisessa harjoituksessa tehtiin maadoittumista. Siinä olisi pitänyt tarkkailla sisäisesti mm sitä miten takamus ja reidet asettuu tuoliin ja mikä kohta kehosta osuu tuoliin jne. Tässä kohtaa ahdistus ja pakokauhu kävivät tosi korkealla ja pakenemisen tunne oli koko ajan läsnä isona. Päässä huudettiin lopettamaan ja sanomaan ettei tämä tunnu hyvältä. Mutta minun on vain niin vaikea näyttää että jokin on minulle liikaa. Ja nyt oli siinä se uusi ihminen jolle olisi pitänyt pystyä sanomaan. Mutta en vain pysty. Niinpä en tehnyt mielessäni harjoitusta vaan keskityin huoneessa muuhun kuten hierontapöytään, tyynyihin jne. Sanoin kyllä jälkeenpäin että oli ahdistavaa.
Sen perään oli samantien terapia jossa puhuttiin myös tuosta käynnistä. Siinä on yksi harjoittelun paikka että kykenisin pitämään rajani, että jos joku tuntuu liian pahalta niin se pitää sanoa ja olisi kuulemma hyvä harjoitella näin "turvallisesti" terapiassa ja fysioterapiassa.
En tiedä mikä siinä mättää että en vain kykene näyttämään ulospäin jos ahdistus/pakokauhu on liikaa. Mielummin kärsin itse äärimmäistä tuskaa kuin ilmaisen eleilläni, puheellani tai yhtään millään sisäistä hätääni. Tai välissä tuntuu että ilmaisu on ihan mahdotonta että se ei ole edes vaihtoehto vaan jotenkin "jumitan" niin että vaikka kehoni esim liikkuu edelleen (ei siis ole lamaantunut) niin se ei tottele. Kasvot ovat kiveä eikä mikään sisäinen näy siinä, suu ei suostu toimimaan niin että saisin sanottua tai kädet ja jalat ei tee sitä mitä minä haluaisin vaan elävät omaa elämäänsä.
Tässä fysioterapiassa on vain pitkät välit, nyt oli kolme viikkoa haastattelukäynnistä ja seuraava kerta on taas melken kolmen viikon päästä.
Kommentit
Lähetä kommentti