Siirry pääsisältöön

hUMALAISEN TITILTYS

Toinen kirjoitus jo tälle päivää :o 

Mutta pitkästä, pitkästä aikaa juon yksinäni viiniä ja olen humalassa yksin kotona. EI TODELLAKAAN HYVÄ IDEA!! Koska kun juon ja tietty humala-aste ylittyy, seksihullu puoli minussa tulee pintaan. Sellainen puoli joka ajattelee että nyt on saatava seksiä ja ihan sama kuka tai keltä kunhan se panee minua lujaa ja raivokkaasti, silleen kuin pornossa tehdään, ilman mitään esileikkejä yms. Jossain porttikongissa täysin tunteettomasti ja pelkästään panon vuoksi. Ja yhtäaikaa minussa on myös kauhistunut puoli, se joka pelkää että tämä seksihullu löytää jonkun tekemään sen mitä se haluaa ja siksi se taas haluaa että sidon itseni kiinni jotta en pääse tekemään mitään sekopäistä jota kadun myöhemmin. 

Humalainen olotila herättää niin monenlaista, myös hirveää surua, surua siitä että olen niin yksin, yksinäinen. Ettei ole ketään jonka luona piipahtaa tai ketään jota soittaa käymään minun luona, ei ole ketään kenelle uskoutua edes jossain pienemmässä asiassa. Osittain tietenkin oma vika kun en ole opetellut uskoutumaan esim siskolle tai äidille. Mutta olen nyt kohta kaksi vuotta asunut täällä ja nyt olen jotenkin alkanut "tuntemaan" sen kuinka yksin olen. Ei se ole aikaisemmin minua haitannut niin kauheasti (joskus hetkittäin vain) mutta nyt se on jotenkin niin päällä koko ajan, että pää hajoaa jopa näin viikonloppuuisin kun tajuaa että on niiin saakelin yksin. Ei ketään tai ketään... 

Puoli pulloa takana ja seksihullu haluaa että lähden jonnekin hakemaan jotain miestä. Edellisestä kerrasta on jo vuosi ja 4 kk jossei lasketa sitä BDSM-juttua mukaan josta siitäkin alkaa olla vuosi. 

Nyt on vain juotava koko pullo jotta olen nukkumakunnossa mahdollisimman nopeasti etten vain pääse lähtemään mihkään... Koska  TINDER... 

Ja nukun pitkään aamua asti. Yksin  ja aina vaan yksin...

Minussa on kuitenkin vahva tarkkailija koko ajan, myös humalassa, tämä joka kirjoittaa ja huomaa asioita ja tekee havaintoja ja analyyseja mutta ei osaa puhua, ei osaa puhua esim terapiassa. Eikä se terapiassa muutenkaan edes taustalla ole niin että tiedostaisin koska vasta jälkeenpäin se kertoo huomioistaa yms, ei siinä itse terapiatilanteessa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Menneisyyden isku

Tänään terapiassa kuulin että kuka on nykyään ns minun lääkäri (psykiatri). Edellinen jäi syksyllä mammalomalle. Ja kappas vaan, pikkaisen järkytyin uutisesta koska nykyinen lääkäri on sama mikä oli edellisellä paikkakunnalla vajaa 10 vuotta sitten. Sama josta vannoin että ikinä enää en mene hänen luokseen, että mielummin ajan kaupunkiin ja maksan omasta lompsasta. No tämä herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Kotona piti kaivaa vanhat  blogikirjoitukset  missä kirjoitin hänestä koska muistin vaan sen että en aikonut ikinä enää mennä hänen luo ja että hän sai minut kerran itkemään.  Luettuani ne, piti vielä kaivaa kaikki terveyskeskuspaperit esiin jotta näen mitä hän on kirjoittanut minusta. Samalla tuli sitten muutenkin käytyä taas niitä läpi. Ja olipas rankkaa… Löysin myös merkinnän jossa olen hakenut ehkäisypillereitä juuri täytettyäni 14 ja yritin googlen avulla tulkita kirjoitusta että olisko jotain merkkiä siitä olinko silloin neitsyt vai en. Laittaakohan l...

TRE-TRE-TREFFIT PITKÄSTÄ AIKAA

Kävin TREFFEILLÄ piiiitkästä aikaa!! Näitä nettijuttuja. Mun reaktio ei ollut mikään "tässä on elämäni mies" vaan että hei, "tässä on tosi hyvän tuntuinen mies, tästä voi tulla jotain, tätä pitää katsoa pitemmälle". Välimatkaa on, mutta sitä on aina kun täällä hevonjeerassa asuu.  Mutta se mikä alkoi jo treffejä seuraavana yönä ahdistaan oli miehen viestit... Miksi ihmeessä pitää jotenkin "syöksyä" päälle heti!! On varmaan naisia jotka sellaisesta tykkää, mutta minä en kuulu niihin. Eli illalla hyvän yön toivotuksen jälkeen oli tullut viestejä muutama kun olin jo nukahtanut. Heräsin yöllä ja luin viestit ja sitten olikin loppuyön uni mennyt. Mies sanoi rakastuneensa ensisilmäyksellä ja kutsui rakkaaksikin jne.  Minä haluan edetä HITAASTI, myös tunnetasolla. Tulee jotenkin ahdistavan painostava olo kun toinen luettelee jo heti tuollaisia.  Toisaalta mulla on jopa SEKSUAALISUUS herännyt tämän pitkän kuivan jakson jälkeen. Siitä on aikaa, kun viimeksi ...

Treffit, apuva

Mulla on ensi viikolla TREFFIT Huija ku jännittää!!! Lisänä erityisjännitys kun treffiseura on nainen. Tämä on se lähellä asuva joka tulee tähän samaan kuntaan lomansa ajaksi siskolleen. Sekin vielä että tämä tietää kuka minä olen, minkä näköinen jne. Heti kuulemma kyseli siskonsa mieheltä että tunnistaako minua (kuvaukseni perusteella) ja siskonmies oli sanonut ettei oo montaa vaihtoehtoa mimmille jolla on paljon tatuointeja... Minäkin tiedän tämän siskonmiehen, törmään siihen aina toisinaan asioilla käydessäni hänen liikkeessäänsä. Minä en tiedä hänestä paljon mitään, no nimen ja puhnumeron ja mitä on viesteissä vaihdeltu mutta ulkonäöstä en tiedä paljoakaan. Tiedän että nainen on fyysisesti tosi aktiivinen, on aikanaan kuulemma voittanut lapin karsinnat aikoinaan telkkarissa pyörivään gladiaattorikisaan mutta ei koskaan lähtenyt sinne kilpaan telkkariin. Joten todella SOKKOtreffit!!! Me ollaan naisen kanssa aika tavalla erilaisia, minä kun olen enemmän henkinen kuin fyysinen tyypp...