Tavoitteita hoidolle

Minulla on aika lääkärille ensi viikolla. Terapeuttini sitä "vaatii" eli minun hoidon pitää olla ns aina lääkärin määräämää eli lääkäri voi myös olla sitä mieltä että hoito on tehotonta ja lopettettava tai että hoito on kestänyt liian kauan ja lopetettava. 

Terapeuttini pyysi minua kirjoittamaan voinnistani yms kirjeen lääkäriä varten koska puhuminen on minulle niin vaikeaa ja näin lääkäri saa paremman kuvan tilastani. Oli vaikea kirjoittaa koska olen kuitenkin tavannut lääkärin vasta noin 4 kertaa (tai tämä on neljäs en muista) tämän 4 vuoden aikana. Siis juuri tämän saman lääkärin. Lisäksi piti kirjoittaessa muistaa että kirjoittaa niin että kykenee sitten kuitenkin kohtaamaan lääkärin myös kasvotusten eli sensuuria piti olla.

Kirjeestä tuli kolme sivua pitkä (kirjoitin siis wordiin tietokoneella). Listasin siihen myös tavotteita hoidolle. Tässäpä niitä tavotteita mitä kirjasin ylös. Ja näiden saavuttamiseen olisi aikaa vissiin enää ensi vuosi. Terapeuttini olisi halunnut lisätä tavoitteisiin vielä muistamisen, sen että alan muistamaan olojani/ajatuksiani ym.

•         Huonouden tunteen väheneminen, se että olisi helpompi olla ihmisten seurassa. Se ei olisi niin rankkaa. Tähän liittyy myös itsensä moittiminen, joka on välissä niin kovaa että se tulee ihan ääneen (kylläkin muiden seurassa kuiskaamalla) suusta ulos ennen kuin ehdin reagoida. Tämä sisäinen ääni saa myös sen häpeän enemmän pintaan vaikka olisin yksin itseni kanssa. Tuon häpeän tunteen toivon myös vähenevän.  Minussa kun on se häpeä, kuin toinen iho, vain sen voimakkuus vaihtelee mutta aina se on läsnä, joka ikinen hetki kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja hyvin usein yksinäänkin ollessani. Eli se häpeä on läsnä vaikka en puhuisi tai tekisi mitään, ihan vain siksi että olen ylipäätään olemassa. Se tekee sen että oloni on aina jollain tapaa vaikea riippumatta mitä teen tai sanon. Tekemiset/sanomiset yms voi tietenkin sen voimakkuutta kasvattaa. 
•          Puhumisen helpottuminen, että ei menettäisi ”älyään” kun yrittää puhua omista asioista.
•          Kuoren pehmeneminen, eli kun olen sellainen että mikään ei saisi näkyä minusta ulospäin, oli sisällä vaikka minkälaista kaaosta niin kuori pysyisi samanlaisena. Tämä ei ole tietoinen valinta ja en (vielä) osaa sitä muuttaa vaikka haluaisinkin. En itke juurikaan koskaan (ex-mies saa toisinaan edelleenkin minut itkemään). Kai tämä liittyy hallintaan jotenkin. Kun pidän itseni koko ajan ulkoisesti neutraalina, hallitsen sitä mitä ympäristössäni tapahtuu. Kun en reagoi, ei ympäristökään (siis siinä olevat ihmiset) reagoi minuun. Eli kuvittelen hallitsevani toisten käyttäytymistä pitämällä kuoreni suljettuna, eli kun en näytä tunteitani, ei se herätä mitään toisissakaan. Esim. tällä hetkellä hyvin pelottava ja ahdistava ajatus on että joku alkaisi minua lohduttamaan. En kestäisi sitä. Tai kun en näytä että joku toisen sanoma/tekemä ahdistaa/loukkaa, niin kun en näytä sitä niin tilanne menee ohi nopeampaa eikä synny jotain ”lisää” joka ahdistaa tai loukkaa vielä enemmän. Tämä on tällä hetkellä tavoite josta en ole niin varma eli usein ajatus että kuori pehmenisi on niin pelottava etten tiedä haluanko sitä sittenkään.
•         Myötätunnon lisääntyminen ja se että sitä myös kykenisi ottamaan vastaan (liittyen edelliseen)… Mutta vaikka toisten myötätunto onkin tosi pelottavaa, ehkä voisin aloittaa ihan omasta myötätunnosta itseäni kohtaan.
•          Fyysisen läheisyyden kestäminen, esim halaus tai jonkin tyyppinen lohdutus (liittyen edellisiin) mutta myös seurusteluun kuuluva seksuaalinen läheisyys
•          Rajojen laittaminen ja pitäminen, tässä on jo hiukan tapahtunut edistystä arkisimmissa asioissa eli pystyn sanomaan ei esim töissä. Mutta omien fyysisten rajojeni rikkominen saa minut aina lamaantumaan sisäisesti. Eli vaikka (edelleen) ulkoisesti olen ns normaali, sisäisesti jäädyn enkä osaa tehdä mitään/sanoa mitään. Jälkeenpäin kyllä osaisin tehdä ja sanoa vaikka mitä mutta itse tilanne saa minut sisäisesti täysin nyrjähtyneeseen, lamaantuneeseen tilaan jossa en kykene mihinkään. Tai tähän riittää myös seksuaaliset ahdistavat puheet mitä minulle sanotaan. Tähän liittyy ehkä myös se että omissa tekemisissänikin pitäisin rajat jotka haluan pitää. En tee asioita mitä en oikeasti halua.
•          Arkijuttujen "kestäminen" ilman että ahdistus kasvaa asiaa suuremmaksi. Tämä tuli yks päivä mieleen kun taas kerran hyvin "normaali" arkinen asia sai ahdistuskäyrän ja tietynlaisen paniikin isoksi pään sisässä ja pään sisällä alkoi taistelu tilanteeseen liittyen. Näitä on paljon, tulee milloin mistäkin… Useimmiten kyllä ratkaisen asian tavalla tai toisella, toisinaan pakenen tilanteesta mutta useimmiten ratkaisen jotenkin. Mutta aina tuo taistelu, paniikki ja ahdistus on yhtä kova, eli ei kyllä mitenkään helpota ”toistojen/altistusten” jälkeenkään. Ja usein on niin että tein miten tein, jonkinmoinen ahdistus jää koska se ”ratkaisu” minkä teen, on kuitenkin jonkun sisäisen mielipiteen mielestä väärin tai ahdistava. Asian ratkettua oloon ei siis silti tule helpotusta.