Tänään oli etukäteen niin ahdistusta tuottama lääkäritapaaminen, johon heräsin aamulla klo 04 enkä saanut enää unta, itse tapaaminen oli klo 10 joten tulihan siinä ahdistusaikaa ihan nokko.
Olin terapeutin kehoituksesta kirjoittanut "kirjeen" 2.5 tulostettua sivua lääkärille mm omista tavoitteista terapialle. Mikä oli hyvä koska suullinen taitoni vain sen kuin huononi. Terapeutti oli tapaamisessa matkassa niinkuin aina ennenkin. Hän sitten kertoili minun puolesta enemmän kun en itse pystynyt. Mikä toisaalta ahdisti kun hän kertoi asioita mitä itse en olisi kuvittellutkaan kertovani itsestäni lääkärille jota olen nähnyt ehkä 4-5 kertaa.
No itse pelkäsin sitä vaihtoehtoa että se torppaa mun terapian, sanoo että nyt olen jo tarpeeksi kuormittanut julkista ja edistynyt liian vähän. No sitä ei tapahtunut, päinvastoin, antoi siunauksen ensi vuodelle ja kirjoitti lähetteen myös sinne psykofyysiseen fysioterapiaan. Lisäksi sanoi että kun terapeuttini vuoden 2018 lopussa lopettaa julkisen puolen hommat ja siirtyy kokonaan yksityiselle niin minulla on täydet perusteet saada Kelan terapiaa sen kolme vuotta ja näin siirtyä terapeuttini mukana yksityiselle puolelle jolloin tulisi hänen kanssaan työskentelyä yhteensä noin 8.5 vuotta. Mutta jos en halua Kelan tukemaa niin toistaiseksi siihen aikaan täällä ei ole tarjolla julkisella traumaterapiaa.
Toihan nämä tavallaan lohtua koska itse ajattelin että he (lääkäri ja terapeutti) ainakin vielä uskovat että pystyn edistymään lisää enkä ole vielä toivoton.
Toisaalta oli kauhean ahdistavaa kun terapeuttini tuijotti koko ajan minua siellä kun puhuin lääkärin kanssa ja huoneessa oli todella iso valaistuskin. Minä niin tunsin joka ikisellä solulla sen katseen koko ajan.
Lisäksi tuli vähän pöljä olo istua itse siinä puolet ajasta ja kuunnella kun toiset keskustelee minusta ja minun asioista. Sekin ahdisti kun tajusin että he ovat puhuneet minusta etukäteen kahdestaan ja jäivät puhumaan vielä lähdettyäni.
Kommentit
Lähetä kommentti