Nyt on ollut kumma ahdistus päällä, niin ettei varsinaisesti mitään syytä ahdistukselle. Siis en tiedä miksi tai mikä ahdistaa... Tätä on nyt ollut noin viikon kehossa.
Ahdistaa vain... kaikki ahdistaa ja toisaalta ei mikään erityinen. Sisäistä tärinää on taas myös koko ajan olossa, siis olotila että ihan kuin palelisi niin että hampaa kalisee mutta se on vain sisällä eli oikeasti ei palele eikä keho tärise. Ilmeisesti tämän olon takia en ole voinut viikkoon nukkua kunnolla, öisin toi sisäinen tärinä tuntuu vielä enemmän. Päivällä siihen ei touhujen keskellä aina niin kiinitä huomiota. Edes Opamox yhdessä lihasrentouttajan kanssa ei auttanut yöuniin.
Nyt on toinen ja samalla tällä erää viimeinen lomaviikkoni. Toisaalta töihinkin meno ahdistaa kuin myös tuleva muutto. Toisaalta myös osa on ihan innoissaan muutosta ja osa odottaa töihinkin paluuta koska rutiinit! Yksinäisyys rassaa ihan hitokseen välillä mutta toisaalta tietoisuus siitä että seurustelu ois myös ihan kamalaa ahdistaa... Kesän loppuminen ahdistaa samoin se että helteen on ohi ja kylmyys on taas täällä vaikka toisaalta oli ihanaa laittaa pitkät housut jalkaan pitkästä aikaa. Ahdistaa hitokseen olla kotona mutta toisaalta ahdistaa lähteä kotoa esim lasten luo.
En tiedä... inhottava olo kun epämääräinen ahdistus jäytää...
Kommentit
Lähetä kommentti