Vesi on minulle jotenkin hyvä elementti, mutta toisaalta myös ahdistava.
Tykkään olla vedessä niin että korvat täyttyy vedestä ja olen lähes kokonaan veden alla, kasvoja lukuunottamatta. Voin olla tässä tilassa vaikka kuinka kauan, tykkään myös maata suihkun alla niin että toinen korva on lattiaa vasten ja siten yleensä täytyy vedestä ja toiseen korvaan tulee suihkusta vesi. Siinä tilassa olen jotenkin niin rento ja olo on turvallinen ja hyvä. Samoin luonnon vesissä, rakastan kellumista selälläni. Vaikka lähes koko ajan hereilläoloaikana mm hartiat on jännitystilassa (myös yksin ollessa) ja melkein korvissa niin vedessä kykenen olemaan ihan rentona ja kellumaan veden pintoja pitkin vaikka kuinka kauan.
Mutta toisaalta pelkään vettä, jos menen alueelle missä jalat ei ylety pohjaan, menen paniikkiin tai jos istun veneessä, pelkään koko ajan ja pitää koko ajan kytätä missä on se "lähin" ranta. Jopa uimahallissa en voi mennä alueelle missä jalat ei ylety pohjaan muuten kuin uimalla ihan altaan reunassa jotta voin heti tarvittaessa tarttua kädelläni reunaan. Tämä ehkä johtuu siitä että meinaisin hukkua n 15 vuotiaana ja olisinkin hukkunut jossei sen aikainen ystäväni minua pelastanut. Siitä(kään) en muista itse mitään juuri mutta sen muistan että ystäväni sanoi että oli hankalaa pelastaa kun panikoin niin ja "panin" vastaan, mikä on vissiin aika yleistä ja pelastajan pitää olla tarkkana ettei pelastettava hukuta molempia.
Siksi mm luonnon vedessä kelluessani en uskalla kuitenkaan kovin kauan olla kun pelkään meneväni virran mukana liian syvälle. Pitäisi päästä johonkin yksityiseen rantaan jossa voisi sitoa itsensä pitkällä narulla johonkin rantaan jolloin pystyisi luottamaan siihen ettei ajaudu liian kauas ja voisi kellua vaikka kuinka kauan. On vain jotenkin niin ihana olo kun korvat on täynnä vettä ja on niin rentona veden aaltoilessa alla ja yläpuolella näkyy taivas. Rakastan kellumista.
Osaan jotenkuten uida. Esim uima-altailla pystyn uimaan jonkin matkaa ihan ok. En tiedä auttaisiko jos menisin uimakouluun ja opettelisin uimaan niin hyvin että olisin varma silloinkin kun jalat ei ylety pohjaan vai onko tämäkin vain automaattinen reaktio riippumatta taidostani.
Mutta vesi on muuten elementtinä ihana ja uhkaava, se luo toisaalta turvaa ja rentoutta mutta toisaalta on superpelottavaa ja ahdistavaa. Toisinaan pelkään jossain veneessä niin paljon että en kykene katsomaan ollenkaan vaan istun silmät kiinni ja rukoilen että matka päättyisi pian.
Mutta kotona suihkuhetket ammeen pohjalla ovat ihania kun antaa korvat täyttyä vedellä ja jotenkin vain siirtyy omaan turvalliseen kuplaansa (joku joskus esitti että onkohan se "jäänne" kohdusta) sitä mukaa mitä enemmän menee veden alle.
Kommentit
Lähetä kommentti