En ole kirjoittanut terapeutille sähköpostia kuin kerran tämän vuoden puolella. Päätin että lopetan kirjoittamisen, kahdesta syystä. Eka on se että jos se pikkuhiljaa pakottaisi sanomaan asiat kun tietää että ei ole lupaa kirjoittaa. Ja toiseksi että totuttaudun myös siihen että jos käy niin että tämän vuoden aikana en etene tarpeeksi jotta olisin sovelias Kelan psykoterapiaan ja jään sitten ilman mitään hoitokontakia. Välissä on ollut tosi hankalaa kun on tullut "pakottava" tarve jota ei olekaan sitten voinut toteuttaa.
Toisaalta pitäisi kuitenkin jatkaa kirjoittamista vaikka niin että kirjoitan kuin terapeutille mutta en vain lähetä, koska unohdan kaikki oivallukseni yms jos en niitä kirjaa ylös. Terapeutti joskus ehdotti että pidän aina mukana vihkoa johon kirjaan ne ylös. MUTTA jostain syystä käsinkirjoittaminen ei luonnistu, ainoastaan koneella onnistuu. Olen miettinyt että se on kuitenkin eri osa joka kirjoittaa koneella eikä se jostain syystä kykene kirjoittamaan käsin. Käsialani kyllä vaihtelee paljonkin mutta silti en juuri koskaan kykene hyvään analyysiin ja päättelyyn yms käsin kirjoittamalla joten tämä tarkkailija joka tekee älykkäät havannointinsa ja päätelmänsä ei osaa kirjoittaa käsin.
Vielä ei ainakaan ole oikein auttanut tämä kirjoittamattomuus terapiassa puhumiseen. Vaikka välissä tuntuu että puhutaan ihan tyhjänpäiväisistä asioista niin silti en saa sanottua sitä mitä yritän.
Tänään terapeutti kyseli että olenko tyytyväinen elämääni vai onko siinä jotain parannettavaa. Ahdistuin jo tuostakin kysymyksestä. Terapeutti kyseli kehoni tuntemuksia ja vireystilasta. Sanoin että aivoni ovat ihan tahmeat, ajatus ei kulje. Terapeutti sanoi että se liittyy alivireyteen. Johon minä että kuitenkin samalla on syke tosi korkealla joka liittyy taas ylivireyteen. Hänen mielestä joku osa on alivireydessä ja toinen osa ylivireydessä. Mutta että kehoa kannattaa enssijaisesti kuunnella joten toimittiin niinkuin ylivireystilassa eli laskettiin vireystasoa.
Vähän se häiritsee että terapeutti ei ole mitenkään kommentoinut sitä että en ole lähettänyt kuukauteen viestejä... Kuitenkin tähän asti olen aika lailla joka viikko lähettänyt ja parhaimmillaan parikin viestiä viikossa.
Kommentit
Lähetä kommentti