Siipiä vaille

Vesi on minulle jotenkin hyvä elementti, mutta toisaalta myös ahdistava.  Tykkään olla vedessä niin että korvat täyttyy vedestä ja olen lähes kokonaan veden alla, kasvoja lukuunottamatta. Voin olla tässä tilassa  vaikka kuinka kauan, tykkään myös maata suihkun alla niin että toinen korva on lattiaa vasten ja siten yleensä täytyy vedestä ja toiseen korvaan tulee suihkusta vesi. Siinä tilassa olen jotenkin niin rento  ja olo on turvallinen ja hyvä. Samoin luonnon vesissä, rakastan kellumista selälläni. Vaikka lähes koko ajan hereilläoloaikana mm hartiat on jännitystilassa (myös yksin ollessa) ja melkein korvissa niin vedessä kykenen olemaan ihan rentona ja kellumaan veden pintoja pitkin vaikka kuinka kauan.  Mutta toisaalta pelkään vettä, jos menen alueelle missä jalat ei ylety pohjaan, menen paniikkiin tai jos istun veneessä, pelkään koko ajan ja pitää koko ajan kytätä missä on se "lähin" ranta. Jopa uimahallissa en voi mennä alueelle missä jalat ei ylety poh...

Tuli aika sinne psykofyysiseen fysiooterapiaan. Ensin meinasi jo ylihuomista mutta minulla on siihen aikaan töitä joten siirtyi maaliskuun puoleen väliin. Ensin kuulemma haastattelee ja määritetään fysioterapian tarve. Lisäksi ennen sitä käyntiä pitää minun päättää että menenkö eka kerralla yksin vain terapeuttini kanssa. Yleensä ne on eka kerran terapeutin kanssa yhteistyössä mutta kun yksi ongelma kohdallani on se että olen huono puhumaan omista asioista niin opettelisin itse kertomaan. Toiseksi mm viimeksi lääkärissä kun terapeutti kertoi enimmäkseen asioistani niin hän sanoi sellaistakin mitä en olisi toivonut hänen sanovan joten jos menen yksin niin itse päätän mitä kerron itsestäni.  Joten luultavasti menen yksin. Ihan jo sen takia että silloin tosiaan voin kertoa vain sen mitä itse haluan ja niin vähän kuin haluan.  Terapeutti on kertonut että siellä(kään) ei tehdä mitään mitä en itse halua tai mihin en pysty joten yksi mitä ei ainakaan tehdä on minkäänlaiset h...

Tein päätöksen. Alan aktiivisesti etsimään uutta vuokra-asuntoa! Sellaista johon saa ottaa lemmikin. Ja yritän saada sen ennen kesälomaa jotta voisin heti kesäloman alussa hommata koiran jotta se ehtisin tottua lomani aikana minuun ja asuntoon. Myöhemmässä vaiheessa saatan ottaa myös kissan. En jaksa enää olla niin yksin ja aikaisemmin kolme kissaani niin toivat iloa ja antoivat kyllä todella karvaterapiaa ja sitä kaipaan ihan hirveästi. Nyt kuitenkin aion ensin ottaa sen koiran koska toivon koirasta kouluttavani itselleni patikointiseuraa sekä muutenkin seuraa luontoretkille. Mietin kyllä että periaatteessa kissankin voi totuttaa valjaisiin ja siten ottaa mukaan paikoinneille ja retkille mutta ehkä kuitenkin koirasta on itselleni enemmän seuraa noilla retkillä. Asunnon etsimisessä on vain se ongelma että se pitäisi olla yhtä halpa kuin nykyinenkin, ei juurikaan talous kesttä kalliimpaa. Ja näin halvat ovat harvinaista herkkua. Tai sitten pitää olla valmis muuttamaan kauemmas ...

Olen aloittanut luontoretkikurssin toivoen että saan rohkeutta tehdä pitempiä reissuja itsekseni. Olen huono suunnittelemaan ja yhdellekin patikointireissulle pakkasin repun pikapikaa ilman mitään listoja tai suunnittelua. Niiinpä huomasinkin liian myöhään itse patikointia aloittaessani että tulitikut on poissa. No hyvää tuuria kun pääsin tunturin huipulle, siellä oli jo pari patikoijaa jotka olivat virittäneet tulen valmiiksi. Oli mulla myös leipiä matkassa joten olisin pärjänyt ilman tultakin. Toinen mihin haluan varmuutta on suunistaminen eli omaan järjettömän huonon suuntavaiston ja tarvitsen aina erittäin hyvin merkityn reitin kun lähden maastoon. Toivonkin kurssilta suunnistustaitoa.  Kurssiin kuuluu myös ihan oikeita retkiä, yksi lyhyt 5 tunnin reissu, kolme päivän kestävää reissua ja viimeinen on yön yli kestävä retki. Olemma jo kaksi reissua tehneet. Terapeuttini on esittänyt että yrittäisin ehkä tältä kurssilta saada ystävän/ystäviä (tai töistä) ja viime reissulla mi...

Miten ihmeessä nämä lukot saa auki, miksi ei voi vain päättää että nyt muutan itseäni ja muutan toimintaani ja ajatusten kulkua, piste.  Tajusin senkin että olen jo 13 vuotta kulkenut terapiassa enkä ole kertaakaan itkenyt. Pari kertaa on ollut silleen että olis niinkuin tulossa mutta kyllä se on nopeasti haihtunut. Mutta en ole tainnut itkeä muutenkaan koskaan kenenkään muun kuin exän ( ja välissä lapset olleet kuulolla) nähden. No silloin kerran yksi psykiatri sai minut itkemään. En minä tiedä, haluanko "oppia" itkemään muiden nähden mutta jotenkin tuntuu että olenko ihmisten seurassa vain niin piilottanut kaikki tunteeni että mitään ei tapahdu.  En tiedä, jotenkin vain alkaa tuntumaan että aika loppuu... Että minusta ei tämän kummempaa tule. Ei kellään ois mitään vinkkejä miten lukkoja sais auki, kun päättämällä se ei onnistu. Psykofyysinen fysioterapia ei ole vielä alkanut, siitä ei ole mitään kuulunut sitten kun lääkäri teki lähetteen. 

En ole kirjoittanut terapeutille sähköpostia kuin kerran tämän vuoden puolella. Päätin että lopetan kirjoittamisen, kahdesta syystä. Eka on se että jos se pikkuhiljaa pakottaisi sanomaan asiat kun tietää että ei ole lupaa kirjoittaa. Ja toiseksi että totuttaudun myös siihen että jos käy niin että tämän vuoden aikana en etene tarpeeksi jotta olisin sovelias Kelan psykoterapiaan ja jään sitten ilman mitään hoitokontakia. Välissä on ollut tosi hankalaa kun on tullut "pakottava" tarve jota ei olekaan sitten voinut toteuttaa.  Toisaalta pitäisi kuitenkin jatkaa kirjoittamista vaikka niin että kirjoitan kuin terapeutille mutta en vain lähetä, koska unohdan kaikki oivallukseni yms jos en niitä kirjaa ylös. Terapeutti joskus ehdotti että pidän aina mukana vihkoa johon kirjaan ne ylös. MUTTA jostain syystä käsinkirjoittaminen ei luonnistu, ainoastaan koneella onnistuu. Olen miettinyt että se on kuitenkin eri osa joka kirjoittaa koneella eikä se jostain syystä kykene kirjoittamaan...