Pitkä päivitysväli… Mutta olen vain oleillut kotosalla niin ahdistuskin pysyy enimmäkseen poissa ja siten ei ole mitään purettavaa/kirjoitettavaa..
Olin viikonloppuna sillä väkivaltaa kokeneiden ryhmätapaamisessa. Hiton raskas viikonloppu henkisesti. Lauantain alussa en tuntenut ollenkaan kuuluvani porukkaan ja kehoni oli ihan jäässä. Iltaa kohden koin kyllä jo samaistumista mutta silti ahdisti koko ajan niin että mietin joka välissä että miten sanon ohjaajille lähteväni pois kokonaan. Velvollisuudentunteeni kuitenkin esti ja hyvä niin.
Meitä oli 11, nuorin ehkä noin 24 vuotias ja vanhin vajaa 60 vuotias.
Enimmäkseen puhuttiin eri aihealueista vetäjien johdolla, muutama tehtäväkin oli. Tosi rankkaa… Tunsin siinä olevani poikkeava että en kykene itkuun. Toiset itki sielläkin ja kaikki kertoivat itkevänsä kotona/terapiassa jne. Toinen missä huomasin olevani ainoa, oli punastuminen. Usein kun minun piti puhua, punastuin häpeästä. Luulin jo sen ominaisuuden olevan enemmän hallinnassani mutta näköjään se pätee vain tuttuihin ja turvallisiin tilanteisiin.
Minulla oli kylmä koko päivän, tämä kylmyys on erilaista kuin olosuhteiden tuoma kylmyys. Tämä kylmyys tulee sisältäpäin eikä sitä ”lämmitä” mikään, voin jopa saunassa palella. Paninkin illalla nukkumaan hotellihuoneeseen kahden täkin ja päiväpeiton alle palellen mutta aamuun mennessä kehoon oli palannut lämpö.
Sunnuntaina lähdin kotia kohti n. klo 15 ja heti iski migreeni. Kotiin päästyäni nousi vielä kuume ja olinkin sitten sairaslomalla kaksi päivää. En muista koska viimeksi olen ollut kuumeessa, varmaan joku 7-10 vuotta sitten. Nyt jalkojani särkee ja särky on samanlaista kuin aikanaan kasvukipu eli kipuilu tuntuu sääriluissa. En ole tehnyt mitään mistä kipu johtuisi.
Joten rankka oli reissu ja kroppa sitten oireili näin.
Helmikuussa on sitten jälkitapaaminen joka kestää yhden päivän mutta pitkämatkalaiset saa silloinkin olla hotellissa yötä.
Kokoontumisessa myös tajusin sen kuinka erilainen terapeutti minulla on. Toisten juttujen perusteella terapeutit yleensä ovat sellaisia kuin minun MTT:n terapeutti oli. Kotimatkalla vannoinkin että lopetan koko nykyisen terapian tai ainakin sanon nyt siitä että se ei mielestäni toimi. No, kohtalo päätti toisin… Terapia on tauolla toistaiseksi (pituudesta ei tietoa) johtuen erinäisistä ”sotkuista” mihin terapeuttini on joutunut (ei liity terapiatyöhön mitenkään nämä sotkut mutta estävät häntä tekemästä tätä työtään). Olin jopa helpottunut kun kuulin asiasta. Nyt saan kerätä rohkeutta siihen miten ilmaisen asiani…
Olin viikonloppuna sillä väkivaltaa kokeneiden ryhmätapaamisessa. Hiton raskas viikonloppu henkisesti. Lauantain alussa en tuntenut ollenkaan kuuluvani porukkaan ja kehoni oli ihan jäässä. Iltaa kohden koin kyllä jo samaistumista mutta silti ahdisti koko ajan niin että mietin joka välissä että miten sanon ohjaajille lähteväni pois kokonaan. Velvollisuudentunteeni kuitenkin esti ja hyvä niin.
Meitä oli 11, nuorin ehkä noin 24 vuotias ja vanhin vajaa 60 vuotias.
Enimmäkseen puhuttiin eri aihealueista vetäjien johdolla, muutama tehtäväkin oli. Tosi rankkaa… Tunsin siinä olevani poikkeava että en kykene itkuun. Toiset itki sielläkin ja kaikki kertoivat itkevänsä kotona/terapiassa jne. Toinen missä huomasin olevani ainoa, oli punastuminen. Usein kun minun piti puhua, punastuin häpeästä. Luulin jo sen ominaisuuden olevan enemmän hallinnassani mutta näköjään se pätee vain tuttuihin ja turvallisiin tilanteisiin.
Minulla oli kylmä koko päivän, tämä kylmyys on erilaista kuin olosuhteiden tuoma kylmyys. Tämä kylmyys tulee sisältäpäin eikä sitä ”lämmitä” mikään, voin jopa saunassa palella. Paninkin illalla nukkumaan hotellihuoneeseen kahden täkin ja päiväpeiton alle palellen mutta aamuun mennessä kehoon oli palannut lämpö.
Sunnuntaina lähdin kotia kohti n. klo 15 ja heti iski migreeni. Kotiin päästyäni nousi vielä kuume ja olinkin sitten sairaslomalla kaksi päivää. En muista koska viimeksi olen ollut kuumeessa, varmaan joku 7-10 vuotta sitten. Nyt jalkojani särkee ja särky on samanlaista kuin aikanaan kasvukipu eli kipuilu tuntuu sääriluissa. En ole tehnyt mitään mistä kipu johtuisi.
Joten rankka oli reissu ja kroppa sitten oireili näin.
Helmikuussa on sitten jälkitapaaminen joka kestää yhden päivän mutta pitkämatkalaiset saa silloinkin olla hotellissa yötä.
Kokoontumisessa myös tajusin sen kuinka erilainen terapeutti minulla on. Toisten juttujen perusteella terapeutit yleensä ovat sellaisia kuin minun MTT:n terapeutti oli. Kotimatkalla vannoinkin että lopetan koko nykyisen terapian tai ainakin sanon nyt siitä että se ei mielestäni toimi. No, kohtalo päätti toisin… Terapia on tauolla toistaiseksi (pituudesta ei tietoa) johtuen erinäisistä ”sotkuista” mihin terapeuttini on joutunut (ei liity terapiatyöhön mitenkään nämä sotkut mutta estävät häntä tekemästä tätä työtään). Olin jopa helpottunut kun kuulin asiasta. Nyt saan kerätä rohkeutta siihen miten ilmaisen asiani…
Kommentit
Lähetä kommentti