Lisää vihasta

Kiitos kommenteista. Jatkankin aiheesta koska kommentit toi lisää kirjoitettavaa…

Suuttumisessa poikkeus onkin juuri tämä Mies josta erosin. Jopa niin että meni toiseen ääripäähän eli saatoin suuttua sille ihan typeristä tyhjänpäiväisistä jutuista, siitä miten se katsoi minua tai jos puhutteli minua jollain mielestäni typerällä hellittelynimellä. Lisäksi niin moni mitätön asia ärsytti minua Miehessä. Olen miettinyt sitä ja ajatellut että ”harjoittelin” ärtymystä ja suuttumista hänen kanssaan koska hän ei koskaan suuttunut takaisin eikä hylännyt vaikka kiukuttelin kuin pikku lapsi.  Alussahan en myöskään hänen kanssaan näyttänyt ärtymystä ja se kasvoikin niin suureksi ahdistukseksi että erosimme (silloin eka kerran kun yritimme 2010). Toisella yrityskerralla pikkuhiljaa aloin myös näyttämään pahaa tuultani. Mutta se meni siihen että saatoin ärsyyntyä ihan mistä hyvänsä, niin että toisena päivänä sama asia ärsytti ja toisena päivänä ei.

Mutta edellisellä kirjoituksellani pääpointti oli se että olen niin monen lähteen kautta ymmärtänyt että ”toipuminen” traumoista vaatii myös sen vihan ja vihaisuuden että yksi toipumisen vaihe on että osaa olla vihainen ihmisille jotka ovat kaltoinkohdelleet, että osaa laittaa sen syyllisyyden sinne minne se kuuluukin. Ja että ehkä pääsisin exästäkin yli kun oppisin olemaan vihainen hänen tekemille teoilleen.

Yksi esimerkki tästä vihan puuttumisesta on se että aikanaan (ehkä 5 vuotta sitten) silloinen terppani pyysi tekemään mielikuvaharjoituksen jossa toisin ne kolme raiskaajaani mielikuviin esim. istumaan tuoleihin ja niin että he joutuisivat vain istumaan ja kuuntelemaan mitä sanottavaa minulla on ja voisin sanoa heille mielikuvissa ihan mitä haluan, haukkua, huutaa, syytellä, ihan mitä vain. Ja että voisin ottaa mielikuviin itselleni mukaan jonkun turvahenkilön joka tukisi minua. Mutta en pystynyt tähän harjoitukseen. Se oli todella PELOTTAVA ajatus, en silti tiennyt mitä pelkäsin (koska järki sanoi että he eivät voi päässäni tehdä mitä haluavat vaan itse päätän mitä harjoituksessa tapahtuu). Mutta ahdistuin ajatuksestakin niin että kieltäydyin koko harjoituksesta.

Tässä joku aika sitten mietin että pystyisinkö NYT siihen harjoitukseen… No nyt minua EI ahdistaisi ajatus tuoda ne miehet mielikuviin MUTTA en tiedä mitä niille sanoisin… siis sellaista jota OIKEASTI myös tarkottaisin.

Siis minussa EI ole sitä ns. OIKEUTETTUA vihaa menneisyyteni kaltoinkohtelijoita kohtaan. Ei isäpuolta, ei raiskaajia, ei exää, ei ahdistelijoita, ei koulukiusaajia jne.

Aloitin taas terapian yli kuukauden tauon jälkeen ja juuri puhuttiin tästä vihan tunteestakin. Tajusin että yksi syy tälle puuttumiselle on se että minussa on ne oireet (joita traumat tuoneet) ja tunnistan kyllä jo oireeni mutta en osaa yhdistää seurauksia syihin…  Eli en osaa esim. sanoa mitä oireita esim. exäni käytös on minussa aiheuttanut eli en osaa ”syyttää” ketään oireistani. Esim kun juo itsensä humalaan ja saa kamalan krapulan, pystyy heti sanomaan että niin tämä krapula johtuu siitä että join, voi heti sanoa syyn seuraukselle. Mutta en osaa sanoa mikä tapahtuma on vaikuttanut läheisyyspelkooni, en voi syyttää siitä ketään ”tiettyä” ihmistä, en voi mennä ja sanoa esim. exälle että sinun känniraiskauksien takia en kestä enää seksuaalisuutta. Eli minussa on tukku oireita mutta niille en osaa sanoa selitystä mistä johtuvat. Järjellä tiedän että kaikki kokemukseni ovat vaikuttaneet oireisiini enemmän tai vähemmän mutta se tunneyhteys puuttuu. On vain olo kuin kukin ”oire” olisi pullahtanut itsestään tyhjästä. Siksi en osaa olla vihainen kenellekään koska en voi yhdistää oirettani tunteen tasolla mihinkään minulle tehtyyn tekoon. Tämän taas uskon johtuvan siitä että minulta puuttuu niistä tapahtumista juurikin sen tunneyhteys, en muista mitä tunsin tai ajattelin tapahtuneen aikana. Tiedän mitä minun olisi ehkä pitänyt tuntea ja ajatella mutta en vain muista.

Tiedän että minussa on PALJON tukahdutettua vihaa. Tiedän sen siitä että olen exän kanssa ollessani (19 vuotta) muutaman kerran lähes menettänyt järkeni raivon vallatessa minut. Muistan näitä tapauksia kolme ja kaikki olivat pelottavia kokemuksia. Kahtena kertana noista olin niin lähes hallitsemattomassa raivon tilassa että pelkäsin vahingoittavani toista tai itseäni, pelkäsin tappavani joko toisen tai itseni.  Kolmas kerta oli taas sellainen jossa raivo kohdistui minuun itseeni ja hakkasin päätäni seinään raivoissani niin kauan kunnes tunne meni ohi. Ymmärrän myös sen että exän kohdalla yhdessäollessa en vain uskaltanut kohdistaa vihaa, vihaisuutta exääni pelon takia mutta nyt vieläkään en vihaa tai syytä exää mistään… Tiedän teot mitä hän on tehnyt mutta en vain jotenkin osaa nähdä niitä tunneyhteydellä ”pahoiksi”.

Mutta tämä Mieheen kohdistunut ärtymys on sellainen jota en laske ”oikeutetuksi, rakentavaksi vihaksi” koska enimmäkseen se oli tyhjänpäiväistä kiukuttelua, jossa ihan mikä tahansa tyhjänpäiväinenkin asia sai minut ärsyyntymään. Tunne se oli kyllä mutta ei mikään mukava tunne, eikä mikään ”helpottava” tunne vaan sellainen joka yleensä sai minut tuntemaan enemmän syyllisyyttä koska kohtelin toista syyttä huonosti. Olin toisinaan todella inhottava toista kohtaan ilman mitään järjellistä syytä.

Nyt tämä terppani aikoi pyytää konsultaatiota Oulun traumaterapiakeskuksesta tilanteestani joten vielä sitten ainakin kuljen hänen luonaan… jospa se tästä alkaisi sujumaan…