Anteeksiantaminen…
Tiedän että itselle pitäisi kyetä antamaan anteeksi, se on vain vaikeaa mutta sen olen huomannut etten enää ole aivan niin kriittinen itselleni kuin esim. pari vuotta sitten. Kriittinen, haukkuva sisäinen puheeni on jonkin verran laimentunut.
Mutta toisille anteeksiantaminen… Eikö ensin pitäisi vihata tai edes olla vihainen jotta tuntisi että on jotain anteeksiannettavaa. Voiko vihaa opetella?? Oikeasti haluaisin välissä olla edes vihainen jollekin menneisyyden ihmiselle ja toisinaan kokeilenkin olla edes leikisti vihainen. Mutta siinä on sama kuin itsensä kehumisessa, että se tuntuisi aidolta, sen pitää olla aitoa tunnetta joka tulee itsestä syvältä. Kun sitä yrittää väkisin saada aikaan niin se on vain vaivaannuttavaa ja lapsellista jopa yksin tehtynä. Jotenkin tuo viha on samanlainen kuin itku, en osaa sitä mutta toisten puheista/kirjoista yms. saan sellaisen käsityksen että vihan ja itkun kokeminen tuo helpotusta ja energiaa. Että jos osaa vihata (tai olla edes vihainen) niin se myös suojaa itseä kaltoinkohteluilta ja antaa energiaa toimia oikein jos viha on oikein suunnattua.
Kesällä kun erosin Miehestä, kerroin tästä tädilleni joka ensin tuumasi etten ikinä löydäkkään ketään koska olen nirso. Myöhemmin loivensi sanomalla että en ole vielä päässyt yli exästäni. Mikä saattaa olla totta koska edelleen ikävöin ja koen rakastavani exääni, mikä on järjetöntä omassakin mielessäni. Välissä jopa salaa haaveilen siitä kuinka palaisimme yhteen. Uskon että tässä exästä yli pääsemisessä apuna olisi vihaisuuden tunne, se että tuntisin jonkinlaista (tiedän järjellä että oikeutettua) suuttumusta siitä miten exä on minua kohdellut ja näin rakkauteni ja ikäväni exää kohtaan kuolisivat. Näin luulen että kävisi jos osaisin vihata.
Mutta kyllä, viha on itkun kanssa toinen tunne jonka haluaisin kokea vaikka olenkin lukenut ja kuullut että viha voi myös olla kamala tunne, varsinkin jos se jää päälle eikä sitä osaa rakentavasti purkaa (kuten exä, joka oli niin vihainen ja kaunainen monelle ihmiselle).
Koen vain olevani niin TUNTEETON MÖYKKY joka ei omaa mitään isoja tunteita (iloa, surua, vihaa, itkua jne.). Olen ZOMBIE.
Tiedän että itselle pitäisi kyetä antamaan anteeksi, se on vain vaikeaa mutta sen olen huomannut etten enää ole aivan niin kriittinen itselleni kuin esim. pari vuotta sitten. Kriittinen, haukkuva sisäinen puheeni on jonkin verran laimentunut.
Mutta toisille anteeksiantaminen… Eikö ensin pitäisi vihata tai edes olla vihainen jotta tuntisi että on jotain anteeksiannettavaa. Voiko vihaa opetella?? Oikeasti haluaisin välissä olla edes vihainen jollekin menneisyyden ihmiselle ja toisinaan kokeilenkin olla edes leikisti vihainen. Mutta siinä on sama kuin itsensä kehumisessa, että se tuntuisi aidolta, sen pitää olla aitoa tunnetta joka tulee itsestä syvältä. Kun sitä yrittää väkisin saada aikaan niin se on vain vaivaannuttavaa ja lapsellista jopa yksin tehtynä. Jotenkin tuo viha on samanlainen kuin itku, en osaa sitä mutta toisten puheista/kirjoista yms. saan sellaisen käsityksen että vihan ja itkun kokeminen tuo helpotusta ja energiaa. Että jos osaa vihata (tai olla edes vihainen) niin se myös suojaa itseä kaltoinkohteluilta ja antaa energiaa toimia oikein jos viha on oikein suunnattua.
Kesällä kun erosin Miehestä, kerroin tästä tädilleni joka ensin tuumasi etten ikinä löydäkkään ketään koska olen nirso. Myöhemmin loivensi sanomalla että en ole vielä päässyt yli exästäni. Mikä saattaa olla totta koska edelleen ikävöin ja koen rakastavani exääni, mikä on järjetöntä omassakin mielessäni. Välissä jopa salaa haaveilen siitä kuinka palaisimme yhteen. Uskon että tässä exästä yli pääsemisessä apuna olisi vihaisuuden tunne, se että tuntisin jonkinlaista (tiedän järjellä että oikeutettua) suuttumusta siitä miten exä on minua kohdellut ja näin rakkauteni ja ikäväni exää kohtaan kuolisivat. Näin luulen että kävisi jos osaisin vihata.
Mutta kyllä, viha on itkun kanssa toinen tunne jonka haluaisin kokea vaikka olenkin lukenut ja kuullut että viha voi myös olla kamala tunne, varsinkin jos se jää päälle eikä sitä osaa rakentavasti purkaa (kuten exä, joka oli niin vihainen ja kaunainen monelle ihmiselle).
Koen vain olevani niin TUNTEETON MÖYKKY joka ei omaa mitään isoja tunteita (iloa, surua, vihaa, itkua jne.). Olen ZOMBIE.
Kommentit
Lähetä kommentti