Tänään kun kävin yhdessä ulkotapahtumassa ja tulin kotiin niin siinä iski jotenkin se yksinäisyys. Kun katseli ympärilleen ja näki pariskuntia ja ihmisiä ylipäätään kiiruhtamassa johonkin juhlaan/tilaisuteen. Tajusin että on sitä oikeastaan aika yksin, ei ole ketään kenen kanssa juhlia, ei ketään kenen kanssa edes jutella.
Terapeuttinikin pitää lomaa tämän viikon, ensi viikolla nähdään mutta sitten hän jää talvilomalle kolmeksi viikoksi. Onneksi on joulu ja menen jouluksi lasten luo ettei sitä tarvitse yksin viettää. Jotenkin ahdistaa ajatella että on oikeasti ihan niitä jotka ovat joulun yksikseen vaikka eivät sitä haluaisi. Se olis kyllä tosi vaikeaa aikaa minullekin, jos en voisi mennä lasten luo niin olisin varmaan kotona lääkepöhnässä koko joulun yli.
Paljon puhutaan siitä kuinka sodanaikaiset traumat siirtyy seuraaville sukupolville. Olen oikeastaan nyt vasta tajunnut sen että minä itse olin aikanaan hoidossa (6 pv viikossa päivisin sen ajan kun äiti oli töissä) 3 kk ikäisestä noin 5 vuoteen sukulaisella joka on kokenut evakon. Aikanaan hän oli teini-ikäinen kun joutui ruotsiin evakkoon. Niistä ajoista hän ei ole paljoa kertonut mutta mitä lukenut muualta niin kohtelu Ruotsissa on toisinaan ollut karu ja tyly. En tiedä mitä kaikkea hän joutui sillä reissulla kokemaan mutta ehkä se osaltaan teki hänestä tunteiden piilottajan ja sellaisen joka piti tunteiden näyttämistä pahana ja heikkoutena. Sieltäkö juontaa sekin että lapset ei saaneet kuulua... Harmi että hän on kuollut, kuoli jo n 15 v sitten, joten hänen kokemuksiaan ei voi enää kysellä, vaikka en usko että hän mitään ois kertonutkaan...
Terapeuttinikin pitää lomaa tämän viikon, ensi viikolla nähdään mutta sitten hän jää talvilomalle kolmeksi viikoksi. Onneksi on joulu ja menen jouluksi lasten luo ettei sitä tarvitse yksin viettää. Jotenkin ahdistaa ajatella että on oikeasti ihan niitä jotka ovat joulun yksikseen vaikka eivät sitä haluaisi. Se olis kyllä tosi vaikeaa aikaa minullekin, jos en voisi mennä lasten luo niin olisin varmaan kotona lääkepöhnässä koko joulun yli.
Paljon puhutaan siitä kuinka sodanaikaiset traumat siirtyy seuraaville sukupolville. Olen oikeastaan nyt vasta tajunnut sen että minä itse olin aikanaan hoidossa (6 pv viikossa päivisin sen ajan kun äiti oli töissä) 3 kk ikäisestä noin 5 vuoteen sukulaisella joka on kokenut evakon. Aikanaan hän oli teini-ikäinen kun joutui ruotsiin evakkoon. Niistä ajoista hän ei ole paljoa kertonut mutta mitä lukenut muualta niin kohtelu Ruotsissa on toisinaan ollut karu ja tyly. En tiedä mitä kaikkea hän joutui sillä reissulla kokemaan mutta ehkä se osaltaan teki hänestä tunteiden piilottajan ja sellaisen joka piti tunteiden näyttämistä pahana ja heikkoutena. Sieltäkö juontaa sekin että lapset ei saaneet kuulua... Harmi että hän on kuollut, kuoli jo n 15 v sitten, joten hänen kokemuksiaan ei voi enää kysellä, vaikka en usko että hän mitään ois kertonutkaan...
Seuraavien kuvien myötä kuitenkin HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!!
Kommentit
Lähetä kommentti