Viime viikolla oli terapia jonka jälkeen tuli joulutauko. Eli terapeutilla niin paljon ylitöitä että pitää pitemmän loman tässä ja seuraava kerta vasta loppiaisen jälkeen.
Kysyihän hän taas että mitä ajattelen tauosta mutta en vain pysty käsittelemään asiaa. Sanon aina että en mitään. En ajattele asiaa, se tauko tulee ja se menee mutta en keskity siihen. Nytkin terapeutti oli hiukan huolissaan kun tulee näin pitkä väli. Mutta itse koin isoimman järkytyksen kun sessio loppui. Huoneessa ei ole kelloa joten en tiedä ajankulua ja hyvä niin, joissakin huoneissa on ollut ja silloin minulla ainakin viimeiset 15-20 min tulee sitten tuijotettua kelloa ja on tunne että on turha ainakaan mistää uudesta asiasta puhua kun kohta kuitenkin loppuu aika. Eli kellon näen vasta kun lähden huoneesta ja pääsen käytävää jossa kello on.
Nyt kello näytti että sessio kesti vain 50 min, mikä oli ihan kauhea järkytys. Joskus muutaman kerran aikaisemminkin sessio on ollut lyhyempi mutta silloin terppa on jo tunnin alussa sanonut että on joku meno/juttu ja pitää lopettaa vähän aikaisemmin. Nyt ei mitään!
Joten meteli päässä alkoi ja nousi ja nousi. Hyvin monenlaista ääntä puolesta ja vastaan. Joku sanoo että "noniin, tätä se on, ihmisten puheet ja teot vaan näyttää ihan eri asioita, että kun ensin terapeutti oli muka huolissaan pitkästä tauosta mutta sitten kuitenkin lopetti istunnon ennen aikojaan" Joku toinen on taas vihainen siitä että edes ajattelen noin, eikä missään nimessä saa syyttää tuollaista. Että varmasti oli joku hyvä syy siihen mutta unohtui vain kertoa etukäteen ja vaikkei olisikaan ollut syytä niin sellaista sattuu, se kuuluu elämään. Joku taas on vihainen siitä että välitän ylipäätään, että ei vain saisi välittää hevonkuusta siitä mitä muut tekee, ei saa antaa vaikuttaa itseensä ollenkaan, että ei vaan voi luottaa muihin kuin itseensä. Joku muu taas haluaa anella ja pyytää anteeksi että edes reagoin näin ja esitän tällaisia asioita. Joku taas vain nyyhki, syytä en tiedä, ja jopa niin että minullakin oli itku kurkussa.
Jotenkin ahdistaa että tällaiset asiat aiheuttavat niin suurta älämölöä ja vaikeutta. Jonkin aikaa silloin tuntui etten voi mennä edes töihin vaan että on pakko jäädä pois ja käydä pyytämässä sairaspäivää, varsinkin kun itketti koko ajan. Mutta toisaalta sekin olisi ollut todella kamala asia, käydä pyytämässä ahdistuksen vuoksi sairaslomaa etten olisi varmaan siihenkään pystynyt jollen olisi valehdellut jotain muuta. No onneksi töiden alkuun oli vielä yli 2 tuntia ja sain itseni kasattua niin että kykenin ihan normaalisti töihin. Ja päätin etten vaan ajattele enää koko asiaa niin kyllä se katoaa sitten ajan kanssa kun on pitkä taukokin. Mutta asia tuli öisin sitten päälle niin että oli viimein kirjoitettava loppuviikosta (yöllä klo 03) terapeutille ja kerrottava kuinka rankka asia olikaan tuollainen 10 minuutin muutos!
Sainkin häneltä vastauksen jossa hän sanoi että olin arvellut oikein ja että päivä oli niin täynnä että siksi oli lyhyempi ja sanoi "tärkeä muistutus minulle että muistan kertoa sinulle syyn".
Mutta tämä on just sitä kuinka suht pieni asia saa ihan kamalan sekamelskan sisällä aikaiseksi ja koko systeemi on hyvän aikaa ihan hujanhajan.
Pystytkö noille pääsi sisäisille äänille puhumaan järkeä? Minulla se osien välinen työskentely lähti siitä, että aloin väittämään niille vastaan, sanomaan, ettei tuossa ole mitään järkeä, antamaan itselleni luvan kokea järkytystä jne.
VastaaPoista