Minullahan ei ole varsinaisia muistikatkoja elämässä, että olisi päiviä/tunteja hukassa. Enkä "herää" yhtäkkiä vieraassa paikassa tajuamatta miten olen sinne päätynyt. Minulta edelleen puuttuu lähes kokonaan ekat 12 vuotta mutta aikuisajalta ei enää puutu (ainakaan tietoisesti tietäen että puuttuisi). Mutta minun ongelma onkin se että vaikka muistan suurinpiirtein mitä minulle on tapahtunut ja tapahtuu, niistä katoaa tosi nopeaa tunteet ja ajatukset, niin hyvässä kuin pahassa. Se katoaa että mitä olen ajatellut tilanteessa, mitä tuntenut. Kuten esim hääni. Muistan suurinpiirtein hääni, sen että ne oli pihahäät ja kävelin mieheni kanssa papin eteen pihan perälle. Oli itsetehtyä syötävää ja illaksi mentiin hotelliin juhlimaan. Mutta en muista mitä ajattelin tai tunsin, olinko onnellinen vai en.
Tai lasteni syntymät, muistan pääpiirteittäin mitä tapahtui ja että ne oli kaikki neljä (siis yksi kuollut sikiö piti synnyttää ja kolme elävää) olivat kamalia kokemuksia. Oikeastaan ainoa tunne mitä muistan oli keskimmäisen lapseni kohdalla kun "heräsin" (no silloin heräsin) jostain, en tiedä oliko se tajuttomuutta vai mitä, ja säikähdin ihan hitokseen sitä että "heräsin" koska se tarkoitti mielestäni sitä että olin ollut tajuton. Olin yksin (synnytin kaikki yksinäni ilman miestä tai muuta tukihenkilöä, ainoastaan loppuvaiheessa oli kätilöt mukana) ja pelkäsin kuollakseni.
Kun valmistuin merkonomiksi luokkani parhaana ja stipendin saaneena, en muista juhliessani olinko edes ylpeä itsestäni. Olinko iloinen tai onnellinen. Tai kun 4 vuotta sitten valmistun insinööriksi, mitä silloin tunsin tai ajattelin... Pidin kyllä pienet juhlat läheisille mutta enpä muista kyllä ajatuksiani tai tunteitani.
Ikävät asiat ymmärränkin jos tunnemuisti katoaa, mutta että myös ns kivoistakin. Siksi kai minun on edelleen vaikea hyväksyä diagnoosiani koska koen että en mahdu ns "taudin kuvaan" vaikka ymmärrän että tämä(kin) ilmenee ihan eri tavalla erilaisilla ihmisillä. Mutta kun ne selkeät muistiaukot (lapsuutta lukuunottamatta mutta sekin tuntuu jotenin eriltä koska se puuttuu lähes kokonaan eikä niin että pätkiä sieltä täältä) puuttuvat mitä monilla muilla on.
Lisäksi koen että minulta puuttuu se "aikuinen minä" josta terapeuttinikin niin usein puhuu. Kysyy että mitä se "aikuinen sinä" tästä ajattelee, mitä tässä tekisi jne, se aikuinen joka käy töissä ja maksaa laskut. Minulla ei ole sellaista "aikuista" minää, ei ainakaan sellaista minkälaisen kuvan siitä saan terapeutin puheista. Minulla on "aikuinen tarkkailija" joka on viisas ja analyyttinen mutta tunteeton eikä muutenkaan toimi ns arjessa. Minulla on "aikuinen Justiina" joka on todella mustavalkoinen oikeudentunnossaan ja puolustaa heikompia mutta ei ole joustava eikä osaa puolustaa itseään/meitä. Minussa on tehokas aikuinen "suorittaja" joka käy töissä, opiskelee ja on ihmisten parissa, joka on itsevarma ja hyvinkin kyvykäs ja tehokas mutta joka tuntuu hyvin erilliseltä "minäminään" eikä sillä ole kaikkia tunteita käytössään. "Minäminä" on taas se sisin minä, jonka koen olevan oikeastaan aika heikko ja epävarma. Minusta se on se joka käy terapiassa. Joka menee herkästi paniikkiin ja ahdistuu. Ja se ei ole aikuinen, se ei tunnu aikuiselta. Sen sanavarasto on suppeampi.
Ei minussa ole kokonaista aikuista minää...
Kommentit
Lähetä kommentti