Katastrofitreffit

Kävin treffeillä jotka olivat katastrofi. Nyt löytyi toinen (ihan uppo-outo ihminen) joka sai minut itkemään. Ja olipa niin kauhia taistelu etten itkenyt jo ravintolassa. Oli ihan pakko lopettaa ne treffit siihen paikkaan kun tuntui että en enää kykene taistelemaan itkua vastaan. Eikä tyyppi mitenkään ilkeä tms. ollut. Se oli vain  kuin höyryjuna joka tuli mielipiteineen päälle kuin yleinen syyttäjä. Sanoikin että hänellä vahvat mielipiteet. Että ei näe hyötyä sanoa "ai niinkö" kun on oikeassa. 

Aika nopeasti tajusin livenä että tämä tyyppi herättää minussa ihan kauheasti negatiivisia tunteita. Yritin pitää keskustelun keveänä. Mutta tosi nopeasti se tyyppi kyseenalaisti minunkin tuntemuksiani. Se että toisen mielipiteet ei ollenkaan kiinnosta eikä kykene astumaan kenenkään toisen saappaisiin edes sen toisen omissa tuntemuksissa. Se oli ihan kamalaa, miten joku voi olla niin itsekeskeinen ettei osaa ollenkaan ottaa muita huomioon. Ja sit jotenkin on ylpeä siitä että "minulla on vahvat mielipiteet ja olen oikeassa, miksi silloin en sitä sanoisi". Vai olenko minä liian herkkä? Onko maailma vain sellainen paikka että täällä pitää vain ajatella että minä, minä, minä. Tiedän että minä otan taas usein liikaa muita huomioon ja mukautan omia asioitani toisten mukaan mutta en kyllä halua taas mennä ihan toiseenkaan ääripäähän. Minusta empaattisuus on kuitenkin vielä hyve enkä haluakkaan siitä eroon mutta tarvitsen kyllä enemmän itsekkyyttäkin. 

Ehkä se sit oli niin exän kaltainen että sen takia itkin. Niinhän se exäkin aina jyräsi omilla mieleipiteillään ja oli mielestään aina oikeassa. Ja kyseenalaisti minun tuntemuksiani. 

Mutta se että en todellakaan haluaisi että joku noin tuntematon tyyppi pääsee noin ihon alle että ravintolassa on vaikea olla itkemättä. No sanoin hänelle että hän ärsyttää minua suunnattomasti ja herättää minussa paljon negatiivisia tuntemuksia joten lähden kotiin.