Siirry pääsisältöön

Terapiassa tänään

Huomasin tänään terapiassa että kun puhuttiin sisäisten äänien hallinnasta ja ahdistus kasvoi ja kasvoi niin jossain vaiheessa se katosi usvaverhon taakse. Tämä toi sen että silmiinkin tuli sellainen utuverho, ihan kuin katsoisi tosi likaisten lasien läpi. Eikä katsetta voi oikein kohdistaa vaan jotenkin tavallaan silmät seisoo päässä. Jotenkin ymmärtää että se ahdistus on edelleen mutta jotenkin ei kuitenkaan minussa vaan vähän minun ulkopuolella. Sitten kun terapeutti pyysi rentouttamaan hartiat ja kohdistamaan katseen johonkin, se ahdistus jotenkin "hyppäsi" takaisin minuun kun yritin kohdistaa katsetta, silmistä katosi se sumuverho ja ahdistus tuli taas takaisin satanolla lasissa. Siinä sain sanottua että ahdistaa hitosti.

Olen aikaisemminkin huomannut että toisinaan juurikin silmiin tulee "sumuverho" eikä edes pysty kohdistamaan katsetta johonkin koska kaikki on sumua vaikka yrittää terästää katsetta. 

Nyt jotenkin huomasin tuon että silloin ahdistus myöskin jotenkin katosi taustalle, niin että tiesin sen olevan jossain lähellä, mutta en varsinaisesti tuntenut sitä, tunsin kyllä että se jotenkin "vaanii" jossain lähellä. 

Ja toi sumuverho siis tulee aina silloin tälllöin  kun puhutaan vaikeista jutuista tai siis kun ahdistus kasvaa johonkin tiettyyn pisteeseen. Toi muuten taitaa olla myös niin että se voi jatkua siitä vielä siihen poissaolokohtaukseenkin asti jolloin näkö katoaa vielä enemmän ja toiminta- ja liikuntakyky katoaa. 

Ja sumunäön kanssa tulee humina päähän, niin että kuulee kyllä äänet ympärillään mutta ei niin selvästi koska päässä humisee. Siis silloinkin kun on vain toi "sumu" silmissä eikä vain poissaolokohtauksessa. 

Tuo sisäisten äänien hallinta tuli puheeksi koska kerroin että olen alkanut puhumaan ääneen! Siis enemmän, päivittäin! Ja pelkään että tulee se päivä kun joku lähellä oleva kuulee. Tänäänkin töissä sitä tapahtui kun lähellä noin parin metrin päässä oli ihminen mutta ilmeisesti hän ei kuullut koska ei puhunut mitään. Ja ne sanat vaan tulee suusta ulos ennenkuin ehdin "itse" reagoida. 

Sehän siinä ärsyttää kun jos joku kuulee niin luulee että puhun ehkä hänelle... koska se puhe on Rääväsuun puhetta ja mm seuraavaa "vitun iditootti" ,"ääliö".

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Menneisyyden isku

Tänään terapiassa kuulin että kuka on nykyään ns minun lääkäri (psykiatri). Edellinen jäi syksyllä mammalomalle. Ja kappas vaan, pikkaisen järkytyin uutisesta koska nykyinen lääkäri on sama mikä oli edellisellä paikkakunnalla vajaa 10 vuotta sitten. Sama josta vannoin että ikinä enää en mene hänen luokseen, että mielummin ajan kaupunkiin ja maksan omasta lompsasta. No tämä herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Kotona piti kaivaa vanhat  blogikirjoitukset  missä kirjoitin hänestä koska muistin vaan sen että en aikonut ikinä enää mennä hänen luo ja että hän sai minut kerran itkemään.  Luettuani ne, piti vielä kaivaa kaikki terveyskeskuspaperit esiin jotta näen mitä hän on kirjoittanut minusta. Samalla tuli sitten muutenkin käytyä taas niitä läpi. Ja olipas rankkaa… Löysin myös merkinnän jossa olen hakenut ehkäisypillereitä juuri täytettyäni 14 ja yritin googlen avulla tulkita kirjoitusta että olisko jotain merkkiä siitä olinko silloin neitsyt vai en. Laittaakohan l...

TRE-TRE-TREFFIT PITKÄSTÄ AIKAA

Kävin TREFFEILLÄ piiiitkästä aikaa!! Näitä nettijuttuja. Mun reaktio ei ollut mikään "tässä on elämäni mies" vaan että hei, "tässä on tosi hyvän tuntuinen mies, tästä voi tulla jotain, tätä pitää katsoa pitemmälle". Välimatkaa on, mutta sitä on aina kun täällä hevonjeerassa asuu.  Mutta se mikä alkoi jo treffejä seuraavana yönä ahdistaan oli miehen viestit... Miksi ihmeessä pitää jotenkin "syöksyä" päälle heti!! On varmaan naisia jotka sellaisesta tykkää, mutta minä en kuulu niihin. Eli illalla hyvän yön toivotuksen jälkeen oli tullut viestejä muutama kun olin jo nukahtanut. Heräsin yöllä ja luin viestit ja sitten olikin loppuyön uni mennyt. Mies sanoi rakastuneensa ensisilmäyksellä ja kutsui rakkaaksikin jne.  Minä haluan edetä HITAASTI, myös tunnetasolla. Tulee jotenkin ahdistavan painostava olo kun toinen luettelee jo heti tuollaisia.  Toisaalta mulla on jopa SEKSUAALISUUS herännyt tämän pitkän kuivan jakson jälkeen. Siitä on aikaa, kun viimeksi ...

Treffit, apuva

Mulla on ensi viikolla TREFFIT Huija ku jännittää!!! Lisänä erityisjännitys kun treffiseura on nainen. Tämä on se lähellä asuva joka tulee tähän samaan kuntaan lomansa ajaksi siskolleen. Sekin vielä että tämä tietää kuka minä olen, minkä näköinen jne. Heti kuulemma kyseli siskonsa mieheltä että tunnistaako minua (kuvaukseni perusteella) ja siskonmies oli sanonut ettei oo montaa vaihtoehtoa mimmille jolla on paljon tatuointeja... Minäkin tiedän tämän siskonmiehen, törmään siihen aina toisinaan asioilla käydessäni hänen liikkeessäänsä. Minä en tiedä hänestä paljon mitään, no nimen ja puhnumeron ja mitä on viesteissä vaihdeltu mutta ulkonäöstä en tiedä paljoakaan. Tiedän että nainen on fyysisesti tosi aktiivinen, on aikanaan kuulemma voittanut lapin karsinnat aikoinaan telkkarissa pyörivään gladiaattorikisaan mutta ei koskaan lähtenyt sinne kilpaan telkkariin. Joten todella SOKKOtreffit!!! Me ollaan naisen kanssa aika tavalla erilaisia, minä kun olen enemmän henkinen kuin fyysinen tyypp...