Nyt terapiassa mietitään tunteita ja sitä miten oppisin tuntemaan ja tunnistamaan tunteita. Terapeutti oli ollut jossain koulutuksessa jossa oli sanottu että jotta ihminen pystyy tuntemaan tunteen, hänellä pitää olla turvallinen olo. Nyt sitten yritetään keskittyä siihen että saisin sen turvallisen olon terapiassa.
Tämähän ei ole varsinaisesti järjestä kiinni, eli en koe järjen kautta että esim terapiassa pitäisi olla koko ajan varuillaan ja valmiina johonkin pakokeinoon. Mutta kehoni on toista mieltä ja olen yhä edelleen kireänä kuin viulunkieli terapiassa ja muualla "ihmisten" kanssa. Nyt terapeuttini suurinpiirtein 5 min välein muistuttaa rentouttamaan hartiat, hengittelemään rauhallisesti koska kuulemma jos keho on rauhalllinen, muu tulee perässä. Kyllä se näköjään toimii vaikkakin vain hetkeksi. Mutta toisaalta aina kun terapeutti kysyy, mitä NYT huomaat kehossa, onko jännityksiä, miten syke jne. niin samantien syke nousee ja paniikki alkaa kerääntyä. Jostain syystä huomion kiinnittäminen kehooni saa heti sen jännittyneeksi.
Lisäksi edelleen iso "ongelma" minulla on katsekontakti. Ihan alussa pystyn katsomaan tai kun puhutaan puutaheinää mutta muuten se on mahdotonta ja jos yritän väkisten sitä tehdä, tulee paniikki. Toisaalta samalla eräs ääni soimaa koko ajan siitä että en kykene katsomaan silmiin. Ihana terapeutti aina sammuttaa osan valoista jotta saan olla hämärämässä nurkassa joka auttaa olooni vähäsen. Edellinen mielentervyshoitaja taas ei aikanaan oikein tykännyt tästäkään, tai sen suhtautuminen muuttui jossain vaiheessa. Hän oli sitä mieltä että en etene jos asiat tehdään minun mukaan kuten hämäryys tai se että en pysty kirjoittamaan toisen läsnäollessa, tai että en pysty katsomaan silmiin jne. Nyt on kyllä se niin ihanan turvallista että kaikki mikä helpottaa oloani, on sallittu.
Toisaalta nyt tulee taas jossain vaiheessa pitkä tauko koska hän on osa-aikaisena julkisella puolella ja on tehnyt niin paljon ylitöitä että ilmeisesti pakko pitää pitkä vapaa tämän vuoden puolela. Ahdistavaa mutta en pysty ollenkaan tällaisia asioita käsittelemään (vielä) joten ainoa vaihtoehto minulle on että en ajattele asiaa, työnnän sen aina pois kun yrittää tulla mieleen. Kestän tauon mutta en niitä tunteita mitä yrittää tulla tämän takia. Joten niitä tunteita välttelen tietoisesti toistaiseksi.
Jos yhtään helpottaa, en minäkään pysty katsomaan terppaa silmiin. :)
VastaaPoistaMinulle on ollut apua fysioakustisesta tuolihoidosta tuohon kehon jännittyneisyyteen. Se "pakottaa" kehon rentoutumaan, ja samalla voi näyttää itselleen, ettei mitään pahaa tapahdu, vaikka rentoutuukin. Olisiko sinun mahdollista kokeilla tämmöistä?