Loma, loma, loma on alkanut ja meikäläinen on näköjään saanut kalenterin tukittua täyteen niin että käyn kotona n 2 yötä viikossa kääntymässä (siis erikseen yö ja yö), vaihtamassa laukkuun kamppeet, tsekkaamassa postin ja pesemässä pyykkiä ja taas menoksi. Nytkin tulin kotiin mutta aamusta taas muualle, ja torstaina tulen taas kotiin ja perjantaina toiseen suuntaan. Toisaalta hyvä, eipä ehdi pahemmin ahdistella mutta toisaalta en ehdi myöskään pyöräilemään, rullaluistelemaan tai laiskottelemaan (lue makaamaan rannalla lukien kirjaa).
Tänään oli myös vika terapia ennen terapeutin lomataukoa eli seuraava on 5 viikon päästä. Terapeutti kysyikin että mitä ajattelen tauosta, sanoin etten mitään ihmeellistä että hyvä vain että on taukojakin kun niin pelkään että tulen riippuvaiseksi. Että ei herätä mitään tunteita... Poislähdettyäni ja autolle kävellessäni jokin ääni sisälläni sanoi "En anna sinun tuntea mitään!" Sen enempää "keskustelua" en äänen kanssa saanut aikaiseksi mutta ymmärsin siis että kyseessä on hänen mielestään jokin turvatoimi että hän suojellakseen estää minua tuntemasta esim tässä taukotilanteessa juurikaan mitään.
Toisaalta se on pelottava ajatus, se että asiat alkaa tuntumaan joltain mutta toisaalta kiehtova ajatus. Mutta eniten ärsyttää se että tavallaan tämä on blogattu pois ilman minun "määräystä" eli en voi vain käskeä itseäni alkamaan tuntemaan... Oispa niin helppoa että kääntää vain nappulaa itsessään. Toisaalta pelottaa että en ikinä pääse tästä yli, eli että elämäni loppuun asti olen näin "tunteeton". Ne kerrat mitä olen itkenyt (joita ei ole montaa) viime vuosina(kymmeninä), itken yleensä toisten puolesta. Ja se viha, se on edelleen poissa kuvioista, suuttumuskin tulee hyvin harvoin.
Lomasta odotan eniten Qstockkia kuun lopussa :D Marilyn Manson <3
Kommentit
Lähetä kommentti