Loma alkaa olla lopuillaan. Ensimmäiset kolme viikkoa olin koko ajan menossa, kävin kotona vain nukkumassa yön ja vaihtamassa laukkuun vaatteet uutta reissua varten. Viimeiseltä reissulta kotiin toin mukanani flunssan joka piti minut neljän seinän sisällä viikonlopun. Tällä viikolla minun piti viimeinkin lähteä jollekin vaellukselle mutta se nyt jäi juurikin tuon flunssan takia. Liekö keho päättänyt että nyt akka lepäät. No nyt viikolla olen kuitenkin tehnyt pitkiä yli 50 km pyörälenkkejä kun viimein saimme lappiin kesänkin. Uinut olen monta kertaa päivässä.
Sen olen myös tajunnut että minun on aika vaikea olla itsekseni vapaalla. TArvitsen rutiineja tuomaan turvallisuuden tunnetta, siksi työ on minulle niin tärkeä. Nyt tällä viikolla olen jo oikeastaan odottanut välissä että pääsisin ensi viikolla töihin ja päiviinii tulisi selkeät rutiinit. Kestän olla vapaalla jos pidän itseni kiireisenä. Siksi nyt nämä hellepäivät ovat olleet niin ihania kun olen tehnyt hyvät eväät reppuun ja keränyt koko päivän kamppeet mukaan ja lähtenyt kotoa noin klo 12 ja tullut takaisin kotiin ilalla 20-21 käyden välissä korkeintaan vaihtamassa reppuun tavarat.
Minun on vaikea siis kestää itseni seuraa ahdistumatta liikaa. Aikaisemmin lasten kanssa asuessani tätä ongelmaa ei niin paljon ollut. Ilmeisesti tieto siitä että lapset pyörii jossain lähellä ja heille piti tehdä ruokaa, lämmittää saunaa jne jne riitti siihen että en kuitenkaan ehtinyt olemaan ihan vain itseni seurassa. Ja olinhan luonut rutiinit vapaalla olemiseen lasten ollessa kotonna.
Terapeutin kanssa oli puhetta, ennen hänen lomaa, siitä että yrittäisin kohdata ahdistuksiani ja mennä niistä lävitse enkä niinkään vältellä mutta sekin näkyy olevan vaikeaa... En vain osaa kohdata, jotenkin automaattisesti tietyssä pisteessä välttely tulee päälle ja torjun sen.
Mutta ensi viikolla alkaa se arki ja rutiinit joita kaipaan niin kovasti. Toisaalta olen kovasti aktivoitunut, yritän päästä sisään tähän kaupunkiin. Olen liittynyt yhteen yhdistykseen ja syksyllä minusta tulee myös sen yhdistyksen hallituksen jäsen. Olen liittynyt myös toiseen yhdistykseen siinä toivossa että sen kautta tulisi yksi viikottainen asia elämään.
Se mikä vielä harmittaa on se että (olen muistaakseni täälläkin siitä kirjoittanut jo) koen olevani bi-seksuaali ja usein ajattelen jopa että tykkäisin enemmän naisista kuin miehistä mutta en pääse "testaamaan" teoriaani koska en löydä samankaltaisia ihmisiä. Jotenkin kuvittelin että näin kaupungista niitä olisi helppo löytää mutta ei, en edes tiedä mistä aloittaisin "hakemisen". Treffipalstat on tutkittu ja niillä sivustoilla bi-lesboja on vain älyttömän vähän ja ne kaikki liian kaukana minuun nähden. Jotenkin haluaisi vain saada edes tietää se että onko aavistukseni oikea vai ei. Monet lesbot ja bi sanoo että sen vain tietää MUTTA omalla kohdallani tässäkin on se että minussa on osia jotka ovat täysin heteroja ja osia jotka koen lesboiksi niin yritä sitten löytää se mikä oikeasti olet... Toiseksi epävarmuutta tässä aiheuttaa myös se että olen lukenut hyvin paljon siitä kuinka tällainen seksuaalitraumatausta voi aiheuttaa sen että näkee kaikki miehet jotenkin "pahoina" ja siten "kuvittelee" että naisten kanssa on parempi. Mikä on totuus?? Olen käynyt naisien kanssa treffeillä muutaman kerran mutta siinä se. En tiedä siis (tässäkään) mikä olen... Hiton ärsyttävää ja ahdistavaa
Kommentit
Lähetä kommentti