Loma loppu. Mutta mikä loman lopetus! Jumatsuikka! Tuli ihan teiniajat mieleen, se kuinka syvästi ja vahvasti saattoi rakastua johonkin näyttelijään, laulajaan tms.
Vaikutuin TODELLA syvästi Marilyn Mansonin esiintymisestä/keikasta.
Minun terapeutti haluaa että alan tuntemaan asioita, muutakin kuin sitä epämääräistä ahdistusta. Nyt todellakin tunsin, munaskuita (jos naisella on sellaiset niin ihan varmasti tuntui siellä asti) myöten. Joka solulla olin hurmioitunut. Meni satanolla mun ikiaikojen lempparin AC/DC keikan ohi. Olen kyllä tykännyt MM jo pitempään ja kuunnellut sitä aina toisinaan mutta tässäpä artisti/esiintyjä joka nousee ihan toisiin sfääreihin livenä kuin musiikkivideoilla tai levyillä. Olen kyllä lukenut että toisinaan sen esiintymiset on sitä ja tätä sekoilua mutta nyt ei ollut. Voihan vitjake että vieläkin tuntuu se hurmio joka solussa. Tajutonta.
Festarit alkoi vähän alakulossa, olin ahdistunut ajatuksesta lähteä että meinasin jo jänistää koko festarit. Onneksi tiukka taloustilanne sai minut liikkeelle, kun olen jo lipun ostanut ja junat ja muut maksanut niin en voi laittaa sellaista rahamäärää hukkaan. Eka keikka festareilla meni vielä ahdistuksen vallassa ja ajatuksella että en voi mennä kovin lähelle lavaa kun siinä joutuu ihmisten kanssa liian läheisiin tekemisiin. Ja päätin että ok, katson kaikki kauempaa väljillä vesillä. Mutta onneksi se meni ohi. Minun on muutenkin helpompi olla tuntemattomien keskellä, sitä tavallaan hukkuu massaan ilman että kukaan kiinnittää sinuun mitään erityistä huomiota, kukaan ei tule moikkaamaan/puhumaan yms.
Seuraavaa artistia meninkin jo ajoissa katsomaan jotta sain paikan ihan lavan edestä ja kyllä kannatti.Ihan erilainen tuntuma koko showhun ja artistiin kun pääsee ihan kosketusetäisyydelle.
Mansonia en vain päässyt ihan lavan eteen vaikka siirryin sinne heti kun edellinen esiintyjä lopetti ja Mansonin alkuun oli tunti. Ilmeisesti jotkut olivat jo edellisen esiintyjän aikana varanneet eturivejä koska lavan edusta alkoi olla jo täynnä ja jouduin noin 10 m päähän lavasta. Mutta ei haittaa, rakastin showta joka hetki. Jotenkin osui ja upposi. Olen myyty!
Toinen festaripäivä olikin sitten aika laimea edelliseen verrattuna vaikka pääsinkin nyt aina halutessani ihan lavan eteen, jopa Alice Cooperia katsomaan joka sekin oli spektaakkeli teatraalisuudessaan ja siinä että lopussa myös Mike Monroe tuli lavalle viimeiseen kappaleeseen mukaan. Mutta kaikki esitykset, vaikka hyviä olikin, tuntuivat todella laimeilta edellisillan huipennuksen jälkeen.
Huomenna alkaa arki, mikä tuntuu mukavalta. On hyvä tunne kun tietää miten päivät muljuu eteenpäin ja mitä tekee milloinkin.
Olen aika tietoisesti vältellyt ajatuksia häiriöstäni ja muusta siihen liittyvästä koska terapeutti on lomalla. Ihan hyvä pitää niistä(kin) ajatukista lomaa.
Huomenna kirjastoon ja lainaamaan Helvettiin ja takaisin -kirja jotta saan tietää kaiken mahdollisen olemassa olevan tiedon Marilynista (tai Brianista).
Kommentit
Lähetä kommentti