Siipiä vaille

Loma loppu. Mutta mikä loman lopetus! Jumatsuikka! Tuli ihan teiniajat mieleen, se kuinka syvästi ja vahvasti saattoi rakastua johonkin näyttelijään, laulajaan tms. Vaikutuin TODELLA syvästi Marilyn Mansonin esiintymisestä/keikasta. Minun terapeutti haluaa että alan tuntemaan asioita, muutakin kuin sitä epämääräistä ahdistusta. Nyt todellakin tunsin, munaskuita (jos naisella on sellaiset niin ihan varmasti tuntui siellä asti) myöten. Joka solulla olin hurmioitunut. Meni satanolla mun ikiaikojen lempparin AC/DC keikan ohi. Olen kyllä tykännyt MM jo pitempään ja kuunnellut sitä aina toisinaan mutta tässäpä artisti/esiintyjä joka nousee ihan toisiin sfääreihin livenä kuin musiikkivideoilla tai levyillä. Olen kyllä lukenut että toisinaan sen esiintymiset on sitä ja tätä sekoilua mutta nyt ei ollut. Voihan vitjake että vieläkin tuntuu se hurmio joka solussa. Tajutonta.  Festarit alkoi vähän alakulossa, olin ahdistunut ajatuksesta lähteä että meinasin jo jänistää koko festar...

Loma alkaa olla lopuillaan. Ensimmäiset kolme viikkoa olin koko ajan menossa, kävin kotona vain nukkumassa yön ja vaihtamassa laukkuun vaatteet uutta reissua varten. Viimeiseltä reissulta kotiin toin mukanani flunssan joka piti minut neljän seinän sisällä viikonlopun. Tällä viikolla minun piti viimeinkin lähteä jollekin vaellukselle mutta se nyt jäi juurikin tuon flunssan takia. Liekö keho päättänyt että nyt akka lepäät. No nyt viikolla olen kuitenkin tehnyt pitkiä yli 50 km pyörälenkkejä kun viimein saimme lappiin kesänkin. Uinut olen monta kertaa päivässä. Sen olen myös tajunnut  että minun on aika vaikea olla itsekseni vapaalla. TArvitsen rutiineja tuomaan turvallisuuden tunnetta, siksi työ on minulle niin tärkeä. Nyt tällä viikolla olen jo oikeastaan odottanut välissä että pääsisin ensi viikolla töihin ja päiviinii tulisi selkeät rutiinit. Kestän olla vapaalla jos pidän itseni kiireisenä. Siksi nyt nämä hellepäivät ovat olleet niin ihania kun olen tehnyt hyvät eväät reppuu...

Ainiin, viimeksi terapiassa puhuttiin tuosta aina läsnäolevasta huonouden tunteesta joka saa minun sisukset kipristymään ja eristää ihmisistä. Terapeutti kysyi sitten että uskaltaisinkohan katsoa emdr:n avulla sen tunteen taakse. Mitä lie tarkoittaakaan, en edes uskaltanut kysyä koska olen sellainen että minun pitää aina ensin sulatella jotain pelottavaa asiaa itsekseni pitkä tovi ennenkuin uskallan edes esittää kysymyksiä siitä asiasta.  Siitä huonouden tunteesta olen kirjoittanut muistaakseni aikaiseminkin... mutta voin olla lähes ilman sitä ihmismassassa, kun tavallaan katoaa massan sekaan mutta se tulee heti voimakkaasti mukaan jos joudun ottamaan kontaktia johonkin ihmiseen siinä massassa. Eli se on aina läsnä ihniskontakteissa, vahvuus vain vaihtelee ihmisten mukaan. Toisaalta sitä on ilmeisesti ajan kanssa oppinut "sietämään" niin että yrittää kuitenkin olla kontakteissa eikä eristäydy. Mutta jos se "kontakti" kestää kauan niin kyllä se vie mehut ja tule...

Loma, loma, loma on alkanut ja meikäläinen on näköjään saanut kalenterin tukittua täyteen niin että käyn kotona n 2 yötä viikossa kääntymässä (siis erikseen yö ja yö), vaihtamassa laukkuun kamppeet, tsekkaamassa postin ja pesemässä pyykkiä ja taas menoksi. Nytkin tulin kotiin mutta aamusta taas muualle, ja torstaina tulen taas kotiin ja perjantaina toiseen suuntaan. Toisaalta hyvä, eipä ehdi pahemmin ahdistella mutta toisaalta en ehdi myöskään pyöräilemään, rullaluistelemaan tai laiskottelemaan (lue makaamaan rannalla lukien kirjaa). Tänään oli myös vika terapia ennen terapeutin lomataukoa eli seuraava on 5 viikon päästä. Terapeutti kysyikin että  mitä ajattelen tauosta, sanoin etten mitään ihmeellistä että hyvä vain että on taukojakin kun niin pelkään että tulen riippuvaiseksi. Että ei herätä mitään tunteita... Poislähdettyäni ja autolle kävellessäni jokin ääni sisälläni sanoi "En anna sinun tuntea mitään!" Sen enempää "keskustelua" en äänen kanssa saanut aika...