Taistelua

Terapeuttini sanoi tuosta häpeästä että häpeä on ihan erilaista kun takana on traumataustaa.

Yleensä jokainen ihminen jossain vaiheessa tuntee häpeää mutta ns. normaalisti se tulee hetkittäin kuitenkin poistuen aika nopeaan kun taas juurikin traumataustaisella se on koko ajan läsnä riippumatta onko mitään sellaista tapahtunut joka olisi laukaissut häpeän tunteen. 

Minähän olen silti paljon altistanut itseäni häpeälle ja yrittänyt siitä huolimatta kulkea ja tehdä asioita, mutta jossain vaiheessa se oli niin voimakasta että melkein piti minut neljän seinän sisällä, vuosia, lähes vuosikymmenen. Nyt olen tajunnut että aikoinaan se kauppakammokin oli häpeää eikä niinkään paniikkikohtauksia. Häpeä sai minut piileksimään hyllyjen välissä ja pelkäämään kassalle menoa, häpeä sai kassatilanteet tuntumaan kuolemalta. Mutta altistus kantoi hedelmää ja niin ne vain pikkuhiljaa ovat helpottuneet. Toisinaan edelleenkin häpeän tunne laukeaa voimakkaammin kaupassa ja yleensä kassalla mutta harvemmin enää ja silloinkin jo hallitsen tilanteen. Olen mennyt aikuisiällä kouluihin ja altistanut taas itseni häpeälle, uudestaan ja uudestaan.

Tästä terapeuttikin kehui että olen tässä, kuin  monessa muussakin, erittäin sinnikäs ja taistelen vaikeista tilanteista huolimatta enkä anna periksi ja mene helpoimman kautta. 

Millaistahan on olla vapaana häpeästä!!! Silleen että kykenee kohtaamaan ihmisiä ilman sitä jäytävää, kokoaikaista tunnetta vatsanpohjassa ja rinnan ympärillä, sitä joka koko ajan vetää vartaloa kieroon. Että voisi olla vain, hetkittäin täysin vapaa häpeän tunteesta!!