Nyt minulle tuli aika MTT:n terpalle, kesäkuun lopussa, 7 kuukauden tauon jälkeen...
En tiedä pystynkö menemään koska edelleen sen terapian loppuminen ja se miten se loppui vaivaavat minua. Ekat kuusi kuukautta olen lähes päivittäin vatvonut asiaa tai siis se on palannut mieleeni tavalla tai toisella. Olen vuoron perään ollut katkera terpalle siitä että hän lopetti niin kuin lopetti, puhumalla kasvokkain toista ja kirjoittamalla papereihini toista, olen ollut katkera siitä että hän luovutti, nosti kädet pystyyn ja luovutti mutta ei reilulla pelillä vaan sanomalla että joskus pitää lopettaa. Hän hylkäsi minut. Toisinaan taas olen ollut häpeissäni, erittäin häpeissäni siitä millainen olinkaan siinä terapiassa viimeisen vuoden, hankala, vaikea, hänessä roikkuva, vastusteleva, negatiivinen jolle ei mikään terpan "temppu"/puhe mennyt läpi. Nyt viimeisen kuukauden aikana asia ei ole enää ollut päivittäin mielessä mutta joka viikko kuitenkin ja useamman kerran viikossa... Miksen vain pääse asiaa yli ja jätä sitä taakseni???
Nyt jos menen niin on aivan sama kummalla päällä olen, katkerana vai häpeisenä, niin tuskin mitään järkevää tapaamisella tulee saatua aikaan... Katkerana saatan sanoa asioita joita tulen katumaan, saatan alkaa riitelemään. Häpeisenä taas olen niin nolona että kuolen häpeään enkä saa sanaa suustani.
Ja kun en tiedä mikä tämän käynnin tarkoitus on... Kertoa tämän ajan kuulumiset??? Käsitellä jotain??? ja mitä sitten... taas puolen vuoden tauko vai loppuuko käynnit sitten kokonaan vai tulisiko muutama käynti taas entiseen tiheysmalliin???
En tiedä, kannattaako minun mennä, voisinko menemällä saada asian jotenkin päätökseen ja voisin sen jättää taakseni... Jos en mene, onko tämä asia sitten pitkään vielä taakkanani ja ajatuksissani vai hiipuuko pikkuhiljaa unohduksiin jos en revi vanhoja haavoja taas vereslihalle??
Nykyinen terapiani on kesätauolla ja päättyy vasta heinäkuussa joten en voi sielläkään tätä asiaa pohtia... Ja en ole muutenkaan nykyiselle puhunut entisestä kuin kerran joten nykyinen ei tiedä oikeasti kuinka paljon asia minua vieläkin vaivaa. Ja häpeän sitäkin että annan asian vieläkin vaivata enkä vain päästä siitä irti...
Kommentit
Lähetä kommentti