No nyt se on (ehkä) loppu (virallisesti viikon päästä)
Ei niinkään niinkuin pitäis vaan koska todennäköisesti seuraava eli viimeinen kerta menee niin että en kykene... Tätä kamppailua että pystynkö vikaan kertaa vai en, olen käynyt jo kesätauon loppumisesta alkaen. Välissä voitolla on ollut että en pysty, välissä on tuntunut että kyllä pystyn mutta nyt tänään kun oli ns toiseksi viimeinen kerta niin koko käynnin ajan päässäni oli meteli jossa huudettiin suureen ääneen että ei, ei todellakaan mennä seuraavalla kerralla, että TÄMÄ ON VIIMEINEN KERTA. TÄMÄ ON!!
Olen ostanut lahjan ja tehnyt itse kortin ja kun tulin terapiasta kotiin niin samantien tein niille kuoren ja kirjoitin osoitteeN yms ja punnitsin painon. Hyvin selkeästi on tilanne näköjään se että en ole menossa viimeiselle kerralle. 99 % varmuudella koska yritän kuitenkin tsempata siihen että pystyisinkin...
En tiedä miksi se tuntuu vaikealta... Jossain vaiheessa pelkäsin että tunteet tulee esiin tai että romahdan ja kun molemmista ei enää tässä vaiheessa ole ns hyötyä kun jään sitten niiden kanssa yksin. Mutta en enää oikein tuotakaan pelkää koska nyt on olo jotenkin vahvasti se että se viimeinenkin kerta menisi tällä samalla kaavalla tunteideni suhteen eli että tunteet jäävät piiloon ja korkeintaan tulevat terapian jälkeen kun olen yksin.
Näköjään nyt on pahin pelko se että terapeutti on jotenkin erityisen empaattinen ja huomioonottava. Ja varsinkin se kohta pelottaa kun on käsillä viimeiset minuutit. Näköjään kaikkein vähiten kestän empaattista, lohduttavaa käytöstä, sitä että hän osoittaa jotain erityistä huomiota viimeisellä kerralla. Voisin kuvitella meneväni vikalle kerralle jos se(kin) satavarmasti päättyisi kuin kaikki muutkin kerrat, ilman mitään ihmeempiä, ihan normi heipat vaan lopuksi jne. Mutta oisko se edes mahdollista koska minulla olisi se lahja kortti niin jo itse tekisin siitä erilaisen. Ja sekin ahdistaa ja pelottaa että miten hän suhtautuu korttiini ja lahjaani. En kestä mitään ylenpalttisia kiitoksia ja lahjan tai kortin kehumista. Ehkä antaisin ne kuoressa ja sanoisin että aukaista saa vasta kun lähden... suostuiskohan hän siihen.
Mutta joo, tällä hetkellä en ole enää menossa vikalle kerralla, vaan joku jo suunnittelee että kun ensi viikon vapaani osuvat sille päivälle (+ pari seuraavaa päivää) niin lähtisin poikien luo jo ed iltana jolloin varmistaisin sen että en edes voisi mennä kun olisin niin kaukana.
Senkin suhteen on ristiriitaa että miten toimin jos en mene. Ilmoitanko ihan vähän ennen aikaa etten ole tulossa jotta hän ei odota turhaa vai jätänkö kylmästi menemättä ja ilmoittamatta. Jälkimmäinen tuntuu kauhean tylyltä ja niin väärältä mutta eka vaihtoehto pelottaa taas siksi että jos hän soittaa yrittääkseen puhua minua ympäri. Koska niin kummallista kuin sen on, niin minun velvollisuudentuntoinen osani ei voi jättää vastaamatta puheluun jos hän soittaisi. Ainoa miten voin välttää sen on laittaa puhelin äänettömälle ja piiloon jolloin on muka hyväksyttyä näin jättää vastaamatta. Toisaalta hän on sanonut että jos joskus en tulekaan jollekin kerralle enkä ilmoita etukäteen (mikä olisi kuitenkin hänen mielestä suotavaa) niin ei maailma siihen kaadu, hän voi silloin ajan käyttää muuten hyödykseen. Silloin ehkä olen hänen vika asiakkaansa ja sen jälkeen on vain hänen läksiäisjuhlat tms.
Toisaalta ehkä se että ilmoitan etukäteen ja jos hän soittaa niin vastaan, niin voin jonkinlaiset heipat sanoa puhelimessa paljon helpommin kuin paikan päällä... Ehkä se jopa voisi onnistua. Ja lähettää lahjan perästäpäin.
En tiedä. Ahdistaa ajatus jäädä yksin, helvetin ahdistavaa. Ja se että ajatus on jossain vaiheessa kyetä siihen Kela-terapiaan mutta että mitään "hoitoa" tms ei ole missä siihen pyrittäisiin. Yksin pitäisi jotenkin pää saada sellaiseen uomaan että Kela-terapia olisi mahdollista...
PASKAT!!!
Kommentit
Lähetä kommentti