Kuusi viikkoa oli nyt väliä psykofyysisellä terapialla. Seuraava väli on vain kaksi viikkoa.
Nyt tavallaan jo sujuu koska ilmeisesti terapeutti jo hiukan tuntee minua eikä edes esitä minulle harjoituksia jotka olisi liian hankalia. Eli mm seisaaltaan tehtäviä tai muuten toiminnallisia.
Mutta taas siten jotenkin tajuaa kuinka pieni asia voi olla ahdistava ja iso. Eli sellainen asia että tämä terapeutti kun tulee hakemaan minut aulasta niin hän tykkää kävellä minun rinnalla mikä on äärimmäisen ahdistavaa. Traumaterapeutti kävelee minun edellä mikä on paljon turvallisempaa ja mukavampaa minulle että saan tulla rauhassa perässä. Fysioterapeutin huone on vielä käytävän viimeinen huone ja se ehkä noin 20-30 m tuntuu äärimmäisen pitkältä. Toisaalta asia tuntuu niin typerältä ja pieneltä että ei siitä voi äänenkään sanoa ja enkä varmaan muutenkaan pystyisi sanomaan tässä vaiheessa kun ollaan niin vähän tavattu. Nyt viimeksi sitten yritin itse kävellä jotenkin supernopeasti jotta pääsisin sitten edes muutaman askeleen edelle joka sekin olisi helpompi kuin rinnalla vaikka vaikeampi kuin takana. Käytävä on kuitenkin laitoksissa yleensä aika kapea niin johtuisiko ahdistus siitä että siinä joutuu fyysisesti liian lähelle toista kun rinnakkain kävellään. Vai siitä että on taas jotenkin toisen katseen alla ja tekee toiminnallista hommaa vaikkakin vain kävelee. Tuo toiminta kun on minulle vaikeaa.
Traumaterapeutti jos tietäisi niin kehottaisi sanomaan tämän äänen fysioterapeutille koska tämä on yksi osa-alue missä tarvitsen etenemistä ja harjoittelua eli että jos jokin asia ei tunnu hyvältä niin se pitäisi sanoa ääneen jotta voin sitten jossain vaiheessa sanoa vaikeatkin asiat ääneen jos ne ei tunnu hyviltä. Ja näin ollen voisin joskus luottaa itseeni sen verran että tiedän kykeneväni puolustamaan itseäni.
Toisaalta tuntuu naurettavalta kuin pienet asiat vaikuttaa niin isoilta!!
Kommentit
Lähetä kommentti