Tänään jouduin taas tilanteeseen missä itku ei ollut kaukana. Eli palautin poikani puolesta yhden auton osan purkaamooon koska olivat antaneet väärän osan.
Ihan ihme juttu, eivät millään voineet hyväksyä. Väittivät että takuulla oikea. Minä että sehän ois paikoillaan jo jos se olis ollut oikea. Puoli tuntia tinkasin ja alko jo itkettääkin välissä. Toivottoman oloista, kun selvää asiaa jankkasivat. Osa oli kuvattukin oikean osan kanssa kotosalla jotta näkevät että erilainen. OIkea osa oli ollut oston yhteydessä mukana ja he oli muka sen tarkistaneet että varmasti on oikea.
No joka tapauksessa tinkasin puoli tuntia ja hermostuin jo kun alkoi kuulostaa siltä että he ajattelevat meidän petkuttavan. Lopulta he sanoivat että ottavat tietoja ylös ja katsovat että eikö muka se osa ole oikea. Niinpä soitin ensin pojalle saadakseni rekkarin ja sen jälkeen exälle koska he tarvi jotain tietoa osasta. Ja exä on juuri se joka olisi asentanut osan paikoilleen mutta oli heti huomannut että oli väärä... No soitin exälle ja annoin sitten puhelimen sille kauppiaalle joka meni sen kanssa toiseen huoneeseen pariksi minuutiksi. Sieltä tultuaan se sanoi että anna tilinumerosi niin he hyvittää!!!!!!
Siis TÄH!!! Minä tinkasin puoli tuntia ja exä pari minuuttia ja asia oli sillä selvä! Minä sain aikaan että asiaa ehkä tutkitaan ja exä sai rahat takas!!!
Sitten minulla tulikin jumalaton kiire ulos koska tunsin että kohta repeää. Autossa jo itku sitten tulikin ja sitä kestí tovi.
Mutta onko tässä kyse nyt siitä että he uskoi että he voittaa minut eikä siksi antaneet periksi, että kun olen nainen. En millään ymmärrä mitä tapahtui. Soitin autosta vielä exällekin että mitä hittoa sie sanoit kun rahat tulee takas?? Kuulemma vain tinkasi... Sanoin että mie tinkasin jo puoli tuntia...
Mutta miksi tämä on minulle näin rankkaa, itkettää vieläkin koko ajan enkä oikein saa itseäni kasattua...
Huomenna on taas vaikea päivä kun pitää puolustaa itseään. Menen sen leukalääkärin tarkastukseen, sen joka sanoi että leukani ovat vain lihasjumissa. Ja olen ihan varma (enimmäkseen) että jotain on vialla, tilanne pahenee koko ajan, nyt jo välissä puhuminenkin sattuu. Ja kipu keskittyy niin selkeästi leukanivelen kohtaan. Ja pitäisi pystyä pitämään tilanne hallinnassa niin että en ala itkemään tai jos lääkäri edelleen väittää kyse olevan vain lihasjumista, pitäisi puoleni ja vaatisin nyt ainakin edes kuvaamista.
Ajattelin ottaa Opamoxin töiden jälkeen. Silloin on ensin terapia ja siitä suoraan lääkärille. Ehkä myös salpaajia joita olen saanut paniikkioireisiin.
Mutta miksi minä menen pois tolaltani tällaisissa tilanteissa.... Se on mysteeri, en saa kiinni tunteista tai ajatuksistani näissä tilanteissa..
Kommentit
Lähetä kommentti