Siipiä vaille

Terapiataukoa taas kuukausi. Nyt kyllä työni vuoksi koska meillä alkaa kiireisin aika vuodesta ja saattaa työpäivät venyä kellon ympäri. Seuraava tapaaminen ensi vuonna.  Tykkään kyllä hirmuisesti nykyisestä terapeutistani. Yksi mikä on ihanaa, niin on hänen suoraan puhuminen. Ja toinen se että hän ei puske minua väkisten ahdistukseen vaan päinvastoin, pyritään puhumaan asioista koko ajan sietoikkunan raameissa. Nyt ollaan aina toisinaan käsitelty minun osiani joka on minulle tosi vaikeaa koska yksi osani on hyvin vahvasti sitä mieltä että koko juttu on huuhaata ja jopa ärsyyntyy terpalle siitä että sekin ylläpitää tuollaista sontaa. Nyt ollaan yritetty saada minun taapero-osalle parempia olosuhteita. Hänhän on edelleen kellarissa äänieristetyssä lasikopissa pelkässä vaipassaan.  (En muista olenko siitä täällä mitään maininnut... mutta ekalle terpalle kerroin tästä lokakuussa 2011). Olen kyennyt jo pikkuisen parantamaan tämän taaperon oloja ja saanut hänelle yöpuvun p...

Nyt alkaa oikeasti huomaamaan eron terapeutti 1 ja 3 välillä. Ihan eri tyylit ja eri ammattitaidot. Mutta niinhän se kai pitääkin olla koska eka oli suuntautunut kognitiiviseen ja oli "vain" psy. sairaanhoitaja kun taas tämä nykyinen on ilmeisesti kohtapuoliin valmis traumaterapeutti. Ykkönen yritti väkisin minua vääntää kohden vaikeita asioita huolimatta minun ahdistuksesta kun taas tämä pyrkii siihen että koko ajan pysyisi ahdistus hallinnassa ja lievänä ja mitään "kohti" ei mennä väkisten. Tässä yksi päivä tajusin sen miksi minun on vaikea tehdä terapiassa harjoituksia tms. Minulla on näkyvyyspelko. Ahdistun kun vähäänkään tulen näkyväksi ja toivon ja haaveilen näkymättömyydestä. Mitä isompi piiri on missä olen, sitä helpompi on hukkua massaan ja olla näkymätön seinäruusu kun taas mitä pienempi piiri, sitä varmemmin MINÄ olen näkyvä siinä piirissä. Varsinkin terapiassa huomio keskittyy minuun jossa on jo tarpeeksi kestämistä ja ajatus siitä että tekisin tois...

Minulla on yksi iso huoli joka kuulostaa varmaan tosi typerältä sellaisen korvaan joka ei dissohäiriöstä paljoa tiedä...  Eli eräs osani haluaa vimmatusti palata yhteen exän kanssa, en ymmärrä ollenkaan miten se osa voi kokea exän TURVALLISEKSI ja IHANAKSI?? Kovasti yritän sille selittää miksi exä ei ole turvallinen ja mitä kaikkea se tekikään aikanaan  mutta ei mene perille. Ilmeisesti tämä osa ei ole koskaan ollut paikalla kun exä on tehnyt pahojaan. Yritän jopa muistella niitä pahoja tekoja niin että tunteet tulisi mukaan mutta ei auta. Tämä osa kokee että vain exä on turvallinen ja ainoa oikea ihminen hänelle.  No, niin kauanhan ei ole ns. hätää kun tämä ei pääse yksinään puikkoihin. Mutta pakko sanoa että aika vaarallisilla vesillä liikutaan... Kylällämme oli isot juhlat parisen viikkoa sitten ja minäkin käväisin siellä piipahtamassa. No myös exä oli siellä... Kaikki sama "lätinä" kuinka hän rakastaa vain minua ja toivoo yhteen paluuta hamaan loppuun asti to...

Nonih, nyt on epikriisi saatu ja sitä myötä diagnoosit. Aikamoinen liuta siinä noita diagnooseja oli DDNOS tarkemmin määrittelemätön dissosiaatiohäiriö traumaperäinen stressihäiriö toistuvan masennuksen lievä masennusjakso (ajoittain vaikea) julkisten paikkojen pelko ja samanaikainen paniikkihäiriö muuhun psyykkiseen häiriöön liittyvä ylensyöminen ajoittain estynyt persoonallisuus Ja itse epikriisikin oli viisi sivua pitkä. Dissosiaatiohäiriö oli se sekundaarinen. Lopputulema oli se että terapiani siirtyy hiljalleen julkiselle puolelle joka tarkoitti n. 300 km terapiamutkaa ajaen.  Viimeinen kappale epikriisissä oli jotenkin hauska.  Osastohoitojakson myötä potilas saanut lisää tietoa tilanteestaan ja ymmärrystä siihen. Vointi hieman kohentunut, mikä näkynyt mm. siten, että pystynyt välillä osallistumaan osaston ryhmiin ja jättämään alkuvaiheessa  jatkuvasti mukana olevan maskotin välillä neuvotteluista pois.  ( ihan kuin maskottinikin olisi ollut neuvot...

Diagnoosiksi on varmistumassa dissosiaatiohäiriö mutta nyt hiukan arvotaan onko se sekundaarinen vai tertiäärinen, minun oma arvioni oli että se on toi sekundaarinen. En tiedä tuleeko muita diagnooseja koska oireet täyttävät monen muunkin diagnoosin kriteerit mutta todennäköisesti ovat eri persoonanosien omia oireita. Nämä kaksi viikkoa ovat olleet rankat koska lähes joka päivä on ollut joku testi tai kysely ja yleensä vielä kaksi per päivä. Ja noi testit ja kyselyt tuovat ikäviä tunteita pintaan. Lisäksi tämä osastoelämä vieraine ihmisineen ahdistaa todella paljon. Onneksi edelleen saan olla yhden hengen huoneessa. Minulla on kaksi omahoitajaa jotka ovat erikoistuneet traumoihin ja dissosiaatiohäiriöhin. Toinen on mies ja toinen nainen. Jotenkin kuullessani ekaa kertaa tästä ajattelin että miten ihmeessä voin MIEHEN kanssa puhua yhtään mistään... Mutta ällistyttävää kyllä voin puhua aika monestakin asiasta.  Osastolla on rankkaa myös tietenkin se että tämä on suljettu osa...

Eka päivä osastolla ja hohhoijaa... Jotenkin nöyryyttävän oloista kun kaikki pitää pyytää... Lääkkeet (jopa nikotiinkorvaustuotteet), ulospääsy, lompakko, läppäri, laturi.  Hirveä ahdistus, toivottavasti tasaantuu. Ihmiset ahdistaa... Onneks sain yhden hengen huoneen mutta kylläki sillä että voin koska tahansa joutua muuttamaan jos joku EHDOTON tarvii yhden hengen huoneen. Kolme viikkoa on sairaslomaksi merkitty...  Mutta toivo siitä että jotain apukeinoja löytyy ja jotain alkaa tapahtumaan saa minut pysymään täällä vaikka ahdistaa ihan hirveästi.