Olen edelleen kirjoitellut kahden naisen kanssa mutta olen kummallekin sanonut että minulla ei ole aikaisempaa kokemusta naisten kanssa joten he tietävät tilanteen. Sen että tutkin asiaa ja sitä että onko haavemaailmani myös oikeasti osa minua. Toinen näistä naisista sanoi että hänelle yksi terapeutti oli sanonut että jos haaveilee naisista(kin), on silloin bi. Ja kuten Outikin sanoi kommentissaan niin naisista haaveilu ei ole kaikilla oleva haave vaan saattaa kertoa seksuaalisesta suuntautumisesta. En tiedä onko tämä vain siis vastareaktio miesinholleni mutta selvää tästä pitää ottaa.
Mutta sen olen päättänyt että jos huomaan että tämä(kään) ei ole minun juttuni niin rauhoitan täysin tilanteen joksikin aikaa, en hae tai etsi aktiivisesti yhtään mitään suhdetta yhtään kehenkään. Ehkä yritän liikaa taas, etsiä epätoivoisesti suuria tunteita. Haluan niin kokea jotain isoa, en edes muista miltä tuntuu rakastuminen, siitä on niin kauan.
Ja jotenkin sekin häiritsee kun ympärillä tuntuu ihmiset niin helposti löytävän uusia suhteita. Olen muistaakseni täälläkin kirjoittanut exäni veljen vaimokkeesta jonka laskin ystäväkseni avioliittoni aikoihin, oltiin paljon tekemisissä jne. mutta joka ”hylkäsi” minut täysin eroni jälkeen. No nyt on tullut ilmi että exän veljellä on ollut salasuhde jo pari vuotta toiseen (naimisissa olevaan) ja nyt hän sitten valitsi tämän toisen naisen koska koki rakastuneensa elämänsä ekaa kertaa. Niinpä exän veli ja sen vaimoke erosivat toukokuussa. No nyt jo myös vaimokkeella on uusi miesystävä joka muutti saman tien sen luo (hassua tässä on se että tämä uusi mies on exän veljen uuden naisen aviomies eli vaihtoivat vain pareja…). Miten niin monille on helppoa löytää uusi ja niin nopeasti. Jopa ”vanhat” ihmiset joilta kuolee puoliso niin näyttävät jo puolen vuoden sisään löytävän uuden. Miksi minulle tämä on niin vaikeaa… Mikä (tietenkin) tuo minulle ajatuksen että minä olen jotenkin huonompi, minä en kelpaa, minussa on jotain vikaa, vaikka yritän kovasti pitää ajatuksen aisoissa niin siellä se taka-alalla kolkuttelee... Miten ihmeessä tästä kelvottomuudesta, huonoudesta oikeasti pääsee ylitse, ei ainakaan se ole auttanut (vielä) että yritän vakuuttaa itseni toisin.
Ajatus miehen kosketuksesta ällöttää ja ahdistaa, en pysty edes kuvitelmissani kuvittelemaan rakastuvani johonkin (mieheen) niin paljon että antaisin koskettaa itseäni. En pysty uskomaan että koskaan rakastuisin niin täysillä tai kohtaisin ”oikean” jonka voisin antaa koskea itseeni… Jos tilanneon tämä niin kuinka kenellekään on edes mahdollisuutta minun kanssani. Välissä vain tulee tunne että minun kohtalo on olla yksin, ei sen vuoksi että minä haluaisin niin vaan sen vuoksi että kehoni haluaa niin.
Syyskuussa on se Tukinaisen järjestämä voimavaraistava kurssi seksuaalista väkivaltaa/hyväksikäyttöä kokeneille. Odotan jo sitä, ihan vain senkin vuoksi että kuulen millaista toisilla on ja jos löytyy samoja ”ongelmia” miten ovat selvinneet niistä vai ovatko. Lisäksi toivon kuulevani samoja pohdintoja seksuaalisuussuuntauksen kanssa kuin mitä itse käyn tällä hetkellä. Toivon kurssilta vertaistukea ja erityisesti toivoa tulevaisuuden suhteen.
Mutta sen olen päättänyt että jos huomaan että tämä(kään) ei ole minun juttuni niin rauhoitan täysin tilanteen joksikin aikaa, en hae tai etsi aktiivisesti yhtään mitään suhdetta yhtään kehenkään. Ehkä yritän liikaa taas, etsiä epätoivoisesti suuria tunteita. Haluan niin kokea jotain isoa, en edes muista miltä tuntuu rakastuminen, siitä on niin kauan.
Ja jotenkin sekin häiritsee kun ympärillä tuntuu ihmiset niin helposti löytävän uusia suhteita. Olen muistaakseni täälläkin kirjoittanut exäni veljen vaimokkeesta jonka laskin ystäväkseni avioliittoni aikoihin, oltiin paljon tekemisissä jne. mutta joka ”hylkäsi” minut täysin eroni jälkeen. No nyt on tullut ilmi että exän veljellä on ollut salasuhde jo pari vuotta toiseen (naimisissa olevaan) ja nyt hän sitten valitsi tämän toisen naisen koska koki rakastuneensa elämänsä ekaa kertaa. Niinpä exän veli ja sen vaimoke erosivat toukokuussa. No nyt jo myös vaimokkeella on uusi miesystävä joka muutti saman tien sen luo (hassua tässä on se että tämä uusi mies on exän veljen uuden naisen aviomies eli vaihtoivat vain pareja…). Miten niin monille on helppoa löytää uusi ja niin nopeasti. Jopa ”vanhat” ihmiset joilta kuolee puoliso niin näyttävät jo puolen vuoden sisään löytävän uuden. Miksi minulle tämä on niin vaikeaa… Mikä (tietenkin) tuo minulle ajatuksen että minä olen jotenkin huonompi, minä en kelpaa, minussa on jotain vikaa, vaikka yritän kovasti pitää ajatuksen aisoissa niin siellä se taka-alalla kolkuttelee... Miten ihmeessä tästä kelvottomuudesta, huonoudesta oikeasti pääsee ylitse, ei ainakaan se ole auttanut (vielä) että yritän vakuuttaa itseni toisin.
Ajatus miehen kosketuksesta ällöttää ja ahdistaa, en pysty edes kuvitelmissani kuvittelemaan rakastuvani johonkin (mieheen) niin paljon että antaisin koskettaa itseäni. En pysty uskomaan että koskaan rakastuisin niin täysillä tai kohtaisin ”oikean” jonka voisin antaa koskea itseeni… Jos tilanneon tämä niin kuinka kenellekään on edes mahdollisuutta minun kanssani. Välissä vain tulee tunne että minun kohtalo on olla yksin, ei sen vuoksi että minä haluaisin niin vaan sen vuoksi että kehoni haluaa niin.
Syyskuussa on se Tukinaisen järjestämä voimavaraistava kurssi seksuaalista väkivaltaa/hyväksikäyttöä kokeneille. Odotan jo sitä, ihan vain senkin vuoksi että kuulen millaista toisilla on ja jos löytyy samoja ”ongelmia” miten ovat selvinneet niistä vai ovatko. Lisäksi toivon kuulevani samoja pohdintoja seksuaalisuussuuntauksen kanssa kuin mitä itse käyn tällä hetkellä. Toivon kurssilta vertaistukea ja erityisesti toivoa tulevaisuuden suhteen.
Kommentit
Lähetä kommentti