Huomenna on yhdet läheisen ihmisen hautajaiset. Hän kuoli kaksi viikkoa sitten, sairastellen ja sairaalassa mutta kuitenkin yllättäen. Äitini on stressanut näitä hautajaisia ja sitten sairastui itsekin ja on ollut tämän viikon sairaalassa. Äiti pääsi eilen kotiin sillä ehdolla että käy kolmesti päivässä sairaalassa tiputuksessa (ainakin sunnuntaihin asti).
Mutta olen tutustunut yhteen aivan ihanan tuntuiseen lesbonaiseen, ei kasvokkain vaan näin aluksi kirjoittelemalla. Päivittäin vaihdamme pitkiä kirjeitä. Aiomme myöskin nähdä livenä vaikka välimatkaa on useita satoja. En odota mitään erityistä, siis että automaattisesti tulisi suhde, ihan jo sen vuoksikin että nainen haaveilee muuttamisesta eteläsuomeen parin vuoden päästä. Lisäksi olen tutustumassa toiseen naiseen joka asuu kohtuullisen matkan päässä.

Kommentit
Lähetä kommentti