Eilen oli aika hyvä päivä, välähdykset pysyi enimmäkseen poissa ja sain jopa hengitysharjoituksen avulla ahdistustakin työpäivän aikana lievitettyä.
Noista traumoista... Jotenkin kummallista että minulla meni toista vuotta ennenkuin pystyin hyväksymään että minä olen traumatisoitunut matkan varrella, terapeuttini kun puhui traumoistani traumoina, minä panin mielessäni hanttiin. Ajattelin että PÖH, minä en ole mikään traumatisoitunut, että terapeutti liioittelee, enkä pystynyt mielessäni mitenkään liittämään sanaa trauma itseeni. Nyt pikkuhiljaa alan sisäistämään sen että on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat vaikuttaneet elämäni laatuun. Olen vain kuvitellut että olen kaiken ohittanut nätisti mutta ne ovatkin taustalla vaikuttaneet paljon tekemisiini ja valintoihini.
Toinen sana jota en voinut millään hyväksyä elämääni oli perheväkivalta. Selitin sen tyhjäksi sillä että perheväkivalta on sitä kun toinen hakataan sairaalakuntoon. Minun kohdallanihan se oli "vain" sitä että suhteen 4 ensimmäistä vuotta toinen kävi fyysisesti käsiksi mutta osasi tehdä sen niin että varsinaisia vammoja ei tullut, päänahka oli arkana, mustelma siellä täällä jne. Ja kun fyysinen jostain syystä loppui niin henkinen väkivalta jäi ja sai välissä rankkojakin muotoja. Nyt osaan jo mielessäni puhua siitä väkivaltana vaikka kipeää tekeekin...
Kommentit
Lähetä kommentti