Tänään taas oltu menneissä... Huh huh, mutta eka kerran itkin hetken aikaa... Luulin jo että olen kadottanut kyvyn itkeä pahaa oloa. Turhautuneisuutta ja pelkoa avioliitossani itkin monestikin mutta en niiden asioiden vuoksi mitä minulle on tapahtunut.
Sain muististani uutta tietoa 20 vuotta vanhasta traumastani, muistin silloisesta sairaalareissusta jotain mikä sitten toi sen itkunkin. Ja lisäksi tänään pystyin vaikealla hetkellä käyttämään harjoiteltua ahdistuksen hallintamenetelmää. On kuulemma edistystä että alkaa muistamaan asioita koska silloin on edistynyt niin paljon että mieli uskaltaa tuoda tietoisuuteen täysin unohdettujakin asioita mutta ei se kyllä nyt siltä tunnu, tuntuu että olisi helpompaa olla muistamatta, teeskennellä että mitään ei ole tapahtunut
Tällä hetkellä vaikeimpia on nämä hetket kun olen yksin kotona (lapset isällään) , silloin kaikki menneisyyden haamut tulee ja vie mukanaan. Joskus tuntuu että niitä on liian paljon vaikka terapeuttini selittikin että kun jotain traumaattista tapahtuu ja sitä ei pääse purkamaan se jää kehoon pitämään yllä koko ajan hälytystilaa ja niin keho turtuu siihen eikä sitten tunnista oikeita vaaranpaikkoja ja näin uhri uhriutuu yhä uudelleen. Sen vuoksi minäkin ehkä pysyin 18 vuotta väkivaltaisessa suhteessa, jossa minun minuus murrettiin ja rakennettiin toisen tahdon mukaiseksi.
Tosi kiva että kommenttejakin tullut, jotenkin rohkaisevaa että joku lukee ja näkee vaivaa myös kommentoida, kiitos siitä :-)
Kommentit
Lähetä kommentti