Siipiä vaille

Siis apua! Olen niin rakastunut!! Ja en saa toisesta millään tarpeeksi ja koko ajan ikävä kun ei nähdä. Onneksi tunne on molemmipuolinen. Nyt oltu 3vrk tiiviisti yhdessä, jouluna oltiin erossa ja se oli kamalaa.  Kaikki tuntuu niin oikealta ja luonnolliselta. Suunnittelen kaikkea yhteistä, kuvittelen eläväni tämän ihmisen kanssa elämäni loppuun asti. Olen jopa hylännyt ajatuksen siitä että en koskaan asuisi kenenkään kanssa, voisin hyvinkin kuvitella asuvani hänen kanssaan.  Hiplaan koko ajan toista, pussailen huulet rohtuneiksi. Mikään toisen kosketus ei ahdista, päinvastoin jopa kädestä pitäminen saa vatsan pohjan kutiamaan, kaikki kosketus on niin ihanaa ja saa sähköä kehossa aikaan!  Ja tuntuu että ollaan oltu jo pitkä aika yhdessä vaikka ollaanki oltu vasta kaksi viikkoa!! 

Olen selkeästi laittanut päänkin tauolle terapian loputtua. En ajattele mitään enkä pohdi asioita, kai sen pelossa ettei ole ketään kenen kanssa niitä käsittelee. Toisinaan kuitenkin tulee jotain ja saatan nopeasti ajatella että tästä pitäis kirjoittaa terapeutille mutta heti muistaen että en voikkaan. JOnkun oivalluksenkin sain ekalla taukoviikolla mutta unohdin sen samantien.Aikaisemmin oivalluksia saadessani pohdin niitä paljon sillä mielin että voisin kirjoittaa terapeutille mutta nyt kun en enää voi niin oivalluskin jotenkin unohtuu heti samantien. Muistan sen että ei viimeksikkään mennyt ku vartti niin olin jo unohtanut enkä millään saanut palautettua sitä mieleeni.  Mutta jotain kummaa on sattunut. Olen ollut salaisesti ihastunut yhteen ihmiseen toista vuotta kuvitellen tunteen olleen yksipuolista. No eilen sain tietää että se ei ollutkaan yksipuolista vaan hän on tuntenut samoin lähes yhtä kauan... Saa nähdä mitä tästä tulee... Mutta yön vietimme yhdessä. Tämäkin on ny...

Voihan perhana että ahdistaa syödä noita lääkkeitä... Annosta piti nostaa kahteen iltaisin. Mutta yhä edelleen ne ilkkuu joka ilta että "olet sairas" "Päästäsi sairas". Itse ääniin ja ahdistukseen ei ole vielä vaikutusta mutta vasta keskiviikosta syönyt kahta. Uneen kyllä vaikuttaa, ehkä jopa liikaa koska välissä nukun niin syvää unta ja herään siitä syvästä unesta kellon soittoon ja on vaikea kiskoa itseään hereille. Onneksi työaikani seuraavat kolme viikkoa ovat ihan erit kuin normisti. Työt alkaa joko klo 9-30 tai 13 riippuen kumpaan vuoroon menen. Sovittiin että syön nyt ainakin kuukauden tuolla kahdella pillerillä ja sitten jos ei vaikutusta niin lopetetaan ja vaihdetaan. Menin kuin meninkin viimeisellekin käynnille. Taistelua se oli mutta niin vain menin. Terppanihan on sanonut että yleensä kun hänelle tulee asiakas niin aluksi on vaikeaa mutta jossain vaiheessa hän huomaa että potilaan olo helpottuu mutta että minun kohdalla näin ei ole käynyt vaan käynn...