Ahdistavaa kun tämänpäiväinen terapia peruuntui. Ensimmäistä kertaa tapahtui niin että psykiatrisen osaston sihteeri soitti ja perui sen. Tästä johtuen pelkään että jotain vakavaa on tapahtunut terapeutille tai hänen läheiselleen. Koko tämän 4 vuoden aikana on yksi käynti kokonaan peruttu hänen sairastumisen vuoksi ja silloinkin hän itse sen tekstarilla perui. Lisäksi joitakin kertoja on siirretty ja silloinkin hän on lähettänyt tekstarin. Nyt siis ekaa kertaa ns ulkopuolinen ilmoitti asiasta.
Ja se tekee enistä ahdistavammaksi kun on huolissaan mutta ei voi asialle mitään koska se EI KUULU MINULLE, asia on hänen yksityisasiansa ja hän voi halutessaan siitä kertoa mutta periaatteessa ei kuulu minulle. Voin olla ikuisesti huolissani mutta minulla ei ole oikeutta kysellä hänen perään että onko jotain sattunut.
Nyt muutenkin ensi viikko jää välistä kun hän menee (tai pitäisi ainakin) Espanjaan johonkin konferenssiin. Mutta tosi pelottavaa kun ei yhtään tiedä mistä on kyse, kuinka vakavasta ja mitä tämä nyt merkitsee.
Ja kun tajuaa kuinka yksipuolinen tällainen suhde on, hän ei minun lohdutuksia kaipaa (jos jotain sellaista olisi sattunut) eikä edes halua eikä hänen tarvitse minulle avautua asiasta yhtään jos ei halua. Toisaalta hän tietää minusta enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa mutta samalla hän ei oikeastaan tunne minua, vain sen mitä minä kerron hänelle. Hän ei tunne minua arjessani, ei sitä millainen olen eri ihmisten seurassa, millainen olen kotona, millainen humalassa jne.
Nyt en siis tiedä mitä on tapahtunut enkä sitäkään kauanko peruutukset jatkuu, oliko vain kyse tästä viikosta vai mitä... Pidän peukkuja että oikeastaan mistään vakavasta ei ole kyse, että hän vain nyt ajatteli että on helpompaa antaa aikojen peruutus sihteerille kuin tehdä se itse.
Ja juuri viimeksi hänen kanssa puhuttiin siitä kuin näin pitkässä yhteistyössä väkisinkin alkaa ns kiintymyssuhde nousta esiin. Tästä puhuttiin koska ilmaisin pelkoni siitä että tulen riippuvaiseksi terapiaistunnoista hänen kanssaan.
Kommentit
Lähetä kommentti