Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

rääväsuu ja häpeä

Tajusin että minulla on kaksi eri ääntä joiden luulin olevan samaa, mutta nyt tajusin että ääni onkin ihan eri koska se on myös fyysisesti erilainen. Toisinaan, varsinkin yksin ollessa, huomaan puhuvani ääneen, tai siis osan äänet tulee suustani ulos. Joskus tätä tapahtuu vaikka muita on lähistöllä, silloin tosin kuiskaamalla ja saan pelätä että joku kuuli. Mutta siis nyt kun taas puhuin ääneen, tajusin että ei ne kuulu yhdelle ja samalle koska toisen ääni on korkeampi, hiukan lapsenomainen ja toisen ääni matalampi ja voimakkaampi, jämäkämpi, vahvempi. Periaatteessa äänet puhuvat samoin sanoin mutta sävyt siis erit. Korkeampi, kimakampi sanoo esim "tyhmä, äääääliö" mutta silleen että "voi luoja, mä olen tyhmä ja ääliö, hyi kauhea mikä idiootti olenkaan, yök" ja tuo toinen matalampi, jämäkämpi ääni taas sanoo samaa "tyhmä, äääääliö!!" mutta silleen että "Niin, sä olet yksi vitun ääliö ja idiootti, tapa ittes". Eli toinen ääni on ilmeisesti ...

Terapeutin elämää

Ahdistavaa kun tämänpäiväinen terapia peruuntui. Ensimmäistä kertaa tapahtui niin että psykiatrisen osaston sihteeri soitti ja perui sen. Tästä johtuen pelkään että jotain vakavaa on tapahtunut terapeutille tai hänen läheiselleen. Koko tämän 4 vuoden aikana on yksi käynti kokonaan peruttu hänen sairastumisen vuoksi ja silloinkin hän itse sen tekstarilla perui. Lisäksi joitakin kertoja on siirretty ja silloinkin hän on lähettänyt tekstarin. Nyt siis ekaa kertaa ns ulkopuolinen ilmoitti asiasta.  Ja se tekee enistä ahdistavammaksi kun on huolissaan mutta ei voi asialle mitään koska se EI KUULU MINULLE, asia on hänen yksityisasiansa ja hän voi halutessaan siitä kertoa mutta periaatteessa ei kuulu minulle. Voin olla ikuisesti huolissani mutta minulla ei ole oikeutta kysellä hänen perään että onko jotain sattunut.  Nyt muutenkin ensi viikko jää välistä kun hän menee (tai pitäisi ainakin) Espanjaan johonkin konferenssiin. Mutta tosi pelottavaa kun ei yhtään tiedä mistä on k...

Keho

Terapeutti välissä miettii että onkohan minulla yhteys kehoon poikki. Että huomaanko jännityksiä yms kehossani, koska olen päivisin(kin) purrut leukojani niin yhteen että olen saanut aikaiseksi kuluman leukaniveleeseen.Itse olen ajatellut että höpöhöpö, johan minä "tunnen" kehoni. Pari kertaa taaksepäin terapeutti halusi että kirjoitan "KEHO" n postit-lapulle ja se lisättiin minun "osakarttaan". Eli me olemme tehneet karttaa isolle paperille (fläptaulusta) niin että eri osia on kirjoitettu pienille postit-lapuille ja ne on liimattu paperille. ANP on isommalla lapulla. Kaikkia siinä ei ole vielä. Lähes joka kerta terapeutti levittää sen esiin jotta "siedätyn" sille ja osien kanssa työskentelyyn. Kehosta siis. Viime viikolla yhtenä yönä valvoin lähes kahteen kun ei vain uni tullut. Jossain vaiheessa tajusin sen että joo, minulla on yhteys poikki kehoon koska en tiennyt yhtään missä minun kädet on koska en tuntenut niitä. Liikautin vähän käsiä ...

Kesä tuli

Ihanaa tänne(kin) tuli viiimein kesä. Ihan vuorokaudessa!! Ensin oli lähes nollassa ja kylmää eikä mikään vihertänyt mutta sitten olikin +15 ja enemmän ja vuorokauden kuluessa puihin tuli isot lehdenalut (suoraan hiirenkorvista lehtiin) ja maa muuttui vihreäksi. Jotenkin ihan uskomatonta kuinka nopeaa, luonto oli vain lähtökuopissaan että heti kun vähänkin tulee lämpöä se ottaa satasen spurtin. Ja auringon ja lämmön myötä minä pääsin yhteen lempipuuhaani eli pyöräilyyn. Olen töiden jälkeen käynyt n 40 km pyörälenkkejä ja nauttinut. Rakastan pyöräilyä kesällä, se antaa uskomattoman vapauden tunteen, ihanan euforisen olon, tuulen tuiverrus hiuksissa ja vauhdin hurma. Tuntuu että pyörällä jaksan vaikka maailman tappiin, ainoa mikä välissä vaikeuttaa on takamus joka puutuu kun mennään yli 50 km matkoja mutta onneksi se tottuu niihinkin.  Toinen mitä olen aloittanut on hölkkä. Olen viimeksi harrastanut ns hölkkää ehkä 15 v sitten. Aina toisinaan olen kokeillut sen jälkeenkin mu...