Noniin, se suhde sitten loppu. Tiedossahan tuo oli ja tänään minun piti mennä hänen luo mutta tuli niin vahva tunne että hän vaan ei ole enää niin innostunut minusta että kysyin suoraan ja hän sitten totesi että ehkä on parempi jatkaa kaveripohjalla.
En tiedä, liekö innostus sitten loppui sen seksin puuttumisen takia, se kun on vaan miehille niin tärkeä (ja on varmaan monille naisillekin). Jotenkin vaikka tiesin jo että toinen ei ollut enää niin innostunut niin silti tuli tästä loppumisesta suru puseroon ja huonouden ja riittämättömyyden tunne.
Mitä tästä suhteesta opin... No se kai on se suurin oivallus että minä kykenen ihastumaan!!! Luulin että se kyky on kadonnut iäksi. Lisäksi toinen oivallus oli se että kykenen istumaan miehen kanssa samalla sohvalla vierekkäin ilman ahdistusta, kuin myös kykenen nukkumaan miehen kainalossa niin että tykkään siitä! Tämänkin luulin olevan mahdotonta.
Nyt vain toivon että tulee vielä se päivä jolloin olen johonkin hyvin ihastunut ja vielä niin että tunne on yhtä voimakas toisenkin päässä.
Pelkään vain nyt kun olen taas virallisesti sinkku että eräs osani aloittaa taas sen oman toiminnan jota teki syksylläkin ennen seurustelua, toiminta joka tuo lähes kaikille muille ahdistusta ja pahaa oloa. Yritän nyt kovasti sisäisesti puhua että MINÄ päätän kaiken, vaikka kuinka olisi muilla mielitekoja yms. niin minä teen päätökset että mitä tehdään ja miten toimitaan. MINÄ ITSE PÄÄTÄN!
Kommentit
Lähetä kommentti