Nyt on ollut enemmän tasaisen paksua. Minulla menee tasaisesti jos/kun olen vain. Käyn töissä ja olen muuten kotosalla. Kun en yritä rakentaa/hakea minkäänlaista kontaktia muihin ihmisiin.
Sinkkuna olossa on hirveästi sellaisia puolia joista pidän. Yksin tekee kaikki päätökset, ei ole tilivelvollinen kenellekään, ei tarvitse ”jakaa” asioitaan, selittää olojaan tai tekemisiä tai tekemättömyyksiään. Ei tarvitse yrittää enempää kuin mihin pystyy. MUTTA samat asiat ovat myös sinkkuuden huonoja puolia… Ei ole ketään kenen kanssa jakaa pahaa oloaan, ei ketään kenen kanssa pähkäillä miten saa rahat riittämään, ei voi jakaa hyviä ajatuksia jne. Silloin tulee todella yksinäinen olo. Tuntuu välissä että on maailman ainoa ihminen ja yksin vastuussa KAIKESTA.
En tiedä, joku masennuskausi on vissiin taas iskemässä kun tuntuu että hartiat ei jaksa taas kantaa kaikkea vastuuta mitä niille on asetettu. Ja mun hartiat ovat myös oikeasti prakaamassa, hirveä jumitus lapaluiden välissä, buranaa menee jotta pystyy edes olemaan. Pakko lähteä työterveyshuoltoon anomaan jotain helpotusta.
Rahatkin on nyt niin tiukalla, olleet jo pitemmän aikaa kun en ole saanut ”normaali” tilejä. Autoa pitäisi huoltaa, liedestä meni uuni rikki, lapsille pitäisi ostaa kenkiä ja vaatteita, keskimmäinen on autokoulussa hankkimassa kevarikorttia ja sekin pitäisi maksaa. Laskut on juuri ja juuri saanut maksettua mutta sitten pitääkin miettiä tarkkaan mitä kaupasta ostaa kun autoon on pakko aina ostaa polttoainetta jota meneekin toista tankkia viikossa, työ kun jää tekemättä jos ei dieseliä ole tankissa joten ruuasta pitää tinkiä. Tiedän että jonkin ajan kuluttua raha-asiat helpottuu koska olen saamassa yllättävää ”ylimääräistä” rahaa jos asiat menee niin kuin niiden pitää mennä. Rahaa saattaa tulla useammasta tonnista muutamaan kymmeneen tuhanteen joten se kyllä helpottaisi taloutta kummasti. Mutta tämä kuukausi pitää taas taistella rahan puolesta. Sekin olisi esim. parisuhteessa erilaista kun voisi jakaa huolet ja miettiä ratkaisua…
Olin jo viime terapiassa hilkkua vaille sanomassa että en jaksa enää kulkea siellä mutta jäi sitten sanomatta kun terppa aikoi hommata tiettyjä juttuja seuraavaksi kerraksi. Ehkä sitten sanon, sanon että en koe edistyväni niin paljon että jaksaisin joka viikko ajaa 80 km terapian takia.
Tää oli nyt tällainen tyhjänpäiväinen valituspostaus mutta jotenkin vain tuntuu että ei ole mitään sanottavaa, tyhjääkin tyhjempi olo.
Sinkkuna olossa on hirveästi sellaisia puolia joista pidän. Yksin tekee kaikki päätökset, ei ole tilivelvollinen kenellekään, ei tarvitse ”jakaa” asioitaan, selittää olojaan tai tekemisiä tai tekemättömyyksiään. Ei tarvitse yrittää enempää kuin mihin pystyy. MUTTA samat asiat ovat myös sinkkuuden huonoja puolia… Ei ole ketään kenen kanssa jakaa pahaa oloaan, ei ketään kenen kanssa pähkäillä miten saa rahat riittämään, ei voi jakaa hyviä ajatuksia jne. Silloin tulee todella yksinäinen olo. Tuntuu välissä että on maailman ainoa ihminen ja yksin vastuussa KAIKESTA.
En tiedä, joku masennuskausi on vissiin taas iskemässä kun tuntuu että hartiat ei jaksa taas kantaa kaikkea vastuuta mitä niille on asetettu. Ja mun hartiat ovat myös oikeasti prakaamassa, hirveä jumitus lapaluiden välissä, buranaa menee jotta pystyy edes olemaan. Pakko lähteä työterveyshuoltoon anomaan jotain helpotusta.
Rahatkin on nyt niin tiukalla, olleet jo pitemmän aikaa kun en ole saanut ”normaali” tilejä. Autoa pitäisi huoltaa, liedestä meni uuni rikki, lapsille pitäisi ostaa kenkiä ja vaatteita, keskimmäinen on autokoulussa hankkimassa kevarikorttia ja sekin pitäisi maksaa. Laskut on juuri ja juuri saanut maksettua mutta sitten pitääkin miettiä tarkkaan mitä kaupasta ostaa kun autoon on pakko aina ostaa polttoainetta jota meneekin toista tankkia viikossa, työ kun jää tekemättä jos ei dieseliä ole tankissa joten ruuasta pitää tinkiä. Tiedän että jonkin ajan kuluttua raha-asiat helpottuu koska olen saamassa yllättävää ”ylimääräistä” rahaa jos asiat menee niin kuin niiden pitää mennä. Rahaa saattaa tulla useammasta tonnista muutamaan kymmeneen tuhanteen joten se kyllä helpottaisi taloutta kummasti. Mutta tämä kuukausi pitää taas taistella rahan puolesta. Sekin olisi esim. parisuhteessa erilaista kun voisi jakaa huolet ja miettiä ratkaisua…
Olin jo viime terapiassa hilkkua vaille sanomassa että en jaksa enää kulkea siellä mutta jäi sitten sanomatta kun terppa aikoi hommata tiettyjä juttuja seuraavaksi kerraksi. Ehkä sitten sanon, sanon että en koe edistyväni niin paljon että jaksaisin joka viikko ajaa 80 km terapian takia.
Tää oli nyt tällainen tyhjänpäiväinen valituspostaus mutta jotenkin vain tuntuu että ei ole mitään sanottavaa, tyhjääkin tyhjempi olo.
Kommentit
Lähetä kommentti